Mitä elämänpituiselle matkalle pakataan mukaan?
Lähtö lähenee…
Ja huomaan suhtautuvani siihen kuin elääkkeelle jäämiseen. Kuvittelen, että Portugalissa teen kaikkea mahdollista. Kaikkea, mitä Suomessa en tee. Kuvitteellisesti alan käyttämään joka päivä eri kenkiä, rupean neulomaan tosissani, syön vain terveellisesti ja käytän kaikkia niitä vaatteita, joita en täällä ikinä käytä. Hah hah haa. Ei tule tapahtumaan. Silti näen sieluni silmin itseni auringonlaskussa, korkokengissä ja pitkässä mekossa. Syön muka joka päivä hedelmiä ja kävelen töistä kotiin. Käyn torilla ostoksilla ja kokkaan pelkästään vegaanista ruokaa. Tämä on ”jokseenkin” koomista. En ole edes ikinä käynyt Lissabonissa: en esimerkiksi tiedä onko lähelläni toria, eikä sadekaudella varmaan seistä korkkareissa rantatuulessa…
Olen aina ajatellut, että yhteiskunta ja elämä opettavat meille seuraavaa: kun olet lapsi, haluat olla aikuinen — kun olet aikuinen, haikailet lapsuuteen. Nykyhetki on muka aina jotenkin huono hetki. Elän itsekin liiaksi tulevaisuuteen. Miksi en sitten vain voi lähteä ja elää samalla tavalla kuin Suomessakin? Käyttää aina samoja vaatteita ja syödä mitä lystää. Ehkä pelkään, että pistän liikaa silmään uudessa kotikaupungissani. Ehkä en pukeudu tarpeeksi paikallisesti, en puhu kieltä, en osaa tapoja tai tunne normeja. Yritän pakata koko omaisuuteni mukaan, jotta voin tarvittaessa vaihtaa tyyliäni, olemustani. Tiedän, että joinain päivinä haluan sopeuta. Toisina päivinä taas haluan herättää huomiota. Haluan olla suomalainen. Haluan kulkea likaisena junttivaatteissani ja näyttää nyrpeältä. On tietenkin asia erikseen, uskallanko tehdä niin.
Suomessa tunnen oloni varmaksi. En aina kotoisaksi, mutta varmaksi. Minua ei liiemin kiinnosta, mitä muut ajattelevat. Tai kiinnostaa, mutta en ehkä välitä siitä. Nyt tuntuu, että asenteeni joutuu koetukselle. Tunnen Lissabonista yhden henkilön. Tiedän, että tämä henkilö hyväksyy minut. Mutta hvyäksyvätkö muut? Olen kuitenkin aluksi ulkopuolinen. Kuinka siis pysyä omana itsenään ja samalla omaksua eteläeurooppalainen identiteetti? Kohtahan sekin selviää. Onneksi on pari pulmaa ratkaistavana sitä ennen. Yski niistä muiden joukossa: mitä pakkaan mukaan? Varmaan kenkiä ja vaatteita, joita en täällä ikinä käytä…
Muistan, kun lähdin kuusi vuotta sitten Tukholmaan.
Mietin tasan samoja asioita. Kaikki vaatteet, jotka pakkasin mukaani olivat vääriä. Mutta sain silti kavereita ja sopeuduin. Sopeuduin ehkä liiankin hyvin. Huoleni taitaakin olla aiheeton. Tai se on vain varjohuoli. Oikeasti minua huolettaa harjoittelupaikkaani sopeutuminen. En tiedä portugalilaisesta kasvatuskulttuurista mitään! Enkä edelleenkään osaa sanaakaan portugaliksi (joo joo omaa laiskuuttani). Miten puhun lapsille? Tai oikeastaan suurin huoleni: mitenkä heitä komennan? Herranjestas sentään, kun ei saa edes komentaa kun ei osaa!
Huolehtimisen sijasta taidan jatkaa pakkausta.
Kasassa on nyt 10 paria kenkiä, viidet villasukat ja pari mekkoa (joita en ole kertaakaan käyttänyt). Järkeviä pakkausvinkkejä Portugaliin otetaan ilolla vastaan! Ja myös pikainen kielikurssi voisi olla tarpeen…
