Folli-ultra

Arttu Wiskarin ikuisesti kahdestaan kappale soi kun peruuttelin autoani tänään meilahdessa parkkiin.

Kuinka tilanteeseen sopivaa. 
Naistenklinikalla sain jonottaa ylipuolituntia labraan pääsyä. Ennen minua oli vain 4 ihmistä. Puolituntia!!

Tämän puolituntisen aikana ehdin nähdä monta tuoretta isää kantamassa osastolle tyhjää turvaistuinta.. ja monta tuoretta äitiä ja isää kantamassa vauvaa kantokopassa pois klinikalta.. näin ja kuulin innostuneita tuoreita vanhempia jotka kyselivät että missä täällä on se ultrahuone.. ja näin muutamia kädestä lentäneitä ultrakuvia.. 

Tämän kaiken keskellä tuijotin naistenklinikan portaita ajatellen että 3kk:tta sitten ravasin kyseisiä rappusia siinä toivossa että synnytys vihdoin käynnistyisi…

 

Ne follikuulumiset…
Eipä ole paljoa kerrottavaa. PCOS kiukuttelee molemmin puolin.
Oikealla puolella ei ollut juuri edistystä tapahtunut sitten perjantain.
Vasemmalla oli neljä vähän kasvanutta munasolua.. 9mm tienoilla kaikki..

Torstaina taas tarkistukseen ja nyt pistosannosta nostettiin.
Tähän asti olen ottanut 37,5 yksikköä ja nyt otan 50yksikkö.
Toiveena on että saadaan max 2 follia kasvamaan. Mikäli kasvaa useampi lieneepi edessä yritys/irroituskielto ja mikäli mitään ei ole tapahtunut niin sitten varmaan lisäillään annosta taas.

Itse suhtaudun kuitenkin aika skeptisesti. Neljä kuulostaa jo isolta määrältä ja tuntuu pelottavalta nostaa nyt annosta.

Kierto jossa enkelimme sai alkunsa follit sentään olivat hieman paremmalla mallilla..
kp10 -> Johtofolli 10mm
kp 14 -> Johtofolli 14mm..

Nyt kp 13 ja follit masentavat 9mm..

 

 

nimeton_0.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *