Vauvaperheissä ei nukuta. Ennakko-olettama, joka varmasti (ikävä kyllä) pitää paikkansa useissa vauvaperheissä. Kenties myös yksi syy siihen, miksi ajatus vanhemmuudesta voi tuntua epämiellyttävältä asialta. Myös meidän perheessämme nukuttiin vähän miten sattuu (oikeastaan todella huonosti) siihen asti, kunnes vauva täytti 6 kuukautta. Meillä ei onneksi ollut koliikkia, allergioita tms. mutta fakta varmaan vaan nyt lienee se, että vastasyntyneet ja hyvin pienet vauvat nukkuvat joka tapauksessa pätkissä ja useimmiten silloin, kun itse haluaisit valvoa ja päinvastoin. Jotenkin sitä kuitenkin vain selvisi ensimmäisistä kuukausista, vaikka nyt kun ajattelen en voi lakata hämmästelemättä miten olen viikkokausien huonoilla (muutaman tunnin pätkittäisillä yöunilla) jaksanut esim. ulkoilla vauvan kanssa useita vaunulenkkejä päivässä (tosin välillä se lenkkeily oli enimmäkseen laahustamista, tarkoituksena vain saada vauva nukkumaan hyvät päiväunet vaunuissa) ja muutenkin pysyä järjissäni. Usein helpotti se, että pystyi ottamaan pieniä unia vauvan kanssa myös päivisin ja vaikka ei itse olisi nukahtanutkaan, jo pelkkä pieni lepohetki yleensä auttoi eteenpäin. Myös se, että alkukuukausien ajaksi karsin elämästäni kaikki turhat suorituspaineet (ei muuten ollut helppoa) auttoi omassa jaksamisessa. Ja tietty vertaistuki. Ja puoliso, joka auttoi kaikessa muussa, paitsi siinä ainoassa asiassa mihin ei pystynyt eli imettämisessä.

Mutta niin. Kun vauva täytti 6 kuukautta ja olin käyttänyt lukemattomia tunteja sen selvittämiseen, miten vauvan unirytmiä voisi tukea (eli koska voisi alkaa haaveilla kokonaisista yöunista), päädyttiin lopulta miehen kanssa unikoulun aloittamiseen. Päätöstä vahvisti se, että jouduin itku kurkussa soittamaan miehen töistä kotiin, koska olin itse siinä hetkessä niin väsynyt että en jaksanut kuin itkeä. Siirsimme vauvan nukkumaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen  (siihen asti vauva oli nukkunut käytännössä vieressäni perhepedissä, koska se helpotti yöimetystä eikä vauva oikein viihtynyt omassa sängyssä). Jo muutaman illan jälkeen helpotti, eli pystyin luopumaan yöimetyksistä kokonaan. Vauva sai viimeisen unimaidon klo 22 aikoihin ja porskutti sen turvin n. klo 6:30-7 asti helposti. Meidän perheessämme on tuosta eteenpäin nukuttu käytännössä katkottomia n. 8-11h yöunia. Toki välillä on pitänyt käydä öisin vauvaa rauhoittelemassa, koska meillä ei todellakaan itketetä vauvaa turhaan. Jonkin aikaa meni, että vauvan luona tarvitsi pari kertaa yössä käydä rauhoittelemassa pieni lempeästi takaisin uneen, mutta melko pian vauva itse sai jujusta kiinni ja oppi nukahtamaan heräämisen jälkeen itse. Olemme kuitenkin ottaneet vauvan isän kanssa linjan, että nyt opetetaan vauvaa nukahtamaan myös itse, koska miten pieni vauva voisi sen taidon osata itsestään? Ja kappas, nykyisin käy usein niin, että vauva saattaa öisin vähän ynähtää, mutta osaa nukahtaa itsenäisesti sen jälkeen sen sijasta, että pitäisi käydä itse aina rauhoittelemassa vauva uudelleen uneen.

Eli pointtina vain se, että kyllä vauvaperheissäkin on mahdollista nukkua hyvin. Enkä tarkoita tätä moitteeksi tai suorituspaineiksi niille, joilla unet eivät suju hyvin, vaan ehkä toivonkipinäksi kaaokseen. Vauvan hyvä unirytmi vaatii yhteispeliä vanhemmilta, hermoja, aikaa ja epäonnistumisen sietämistä, mutta lopputulos palkitsee varmasti. Kun niitä hyviä yöunia on useampia takana, kestää helpommin myös ne huonommatkin esim. hampomisesta ja flunssasta johtuvat huonot yöt.