Suoritan, vaikka en ole edes vielä perillä

Tänään se viimeistään kolahti. Tai on kolahtanut jo aiemmin, mutta sanotaanko nyt näin että kamelin selkä viimein katkesi. Ei edes mistään erityisestä syystä, mutta katkesi vain. Ehkä näin somessa jotakin sellaista, joka sai taas ahdistumaan turhasta. Ehkä se oli jotakin telkkarissa nähtyä tai kuultua, mistä tuli sellainen olo että hemmetti, pitääkö tähänkin ihmisen pystyä.

Pari faktaa ensin tähän. Olen yli 30-vuotias nainen, puolessavälissä matkalla kohti äitiyttä. Tunnen jo lapseni hennot liikkeet sisälläni, mutta varsinaiseen H-hetkeen on vielä tovi. Tämän lisäksi olen Asiantuntija, yrittäjä, ystävä ja puoliso. Minulla on kolme ylioppilastutkinnon jälkeistä tutkintoa, joista kaksi korkeakouluasteelta. Olen intohimoinen Harrastaja ja työelämässäkin olen pärjännyt ihan suhteellisen hyvin. Minulla on ystäviä ja sukulaistenkin kanssa olen väleissä.

Ulkoisesti elämässäni on siis kaikki kunnossa. Ja useimmiten myös sisäisestikin. En siis missään nimessä valita. Mutta ehkä tämä tuleva äitys nostaa esille tunteita ja ajatuksia, joita en tiennyt itselläni ennen olevan olemassakaan. Eikä auta, että luen kirjoista, blogeista ja terveyslehdistä että näin kuulukin olla, on osa prosessia tai jotain. Huudan itselleni pääni sisällä että olen idiootti, kun mietin kaikkea ”turhaa”. Kuten osaanko kasvattaa lapseni oikein? Osaanko kasvattaa hänet yhdessä puolisoni kanssa hyvin, niin ettemme parhaamme tehtyämmekään ole onnistuneet liiaksi häntä traumatisoimaan? Osaanko antaa hyvää esimerkkiä lapselleni? Olenko outo, kun en ole uponnut vielä mihinkään erityisempään ”vauvakuplaan”? Pitäisikö tuntea jotenki eri tavalla kuin nyt? Olenko huono äiti, kun haluan raskaana ollessa lähinnä maata sohvalla, katsella hömppää ja nukkua? Mistä noita fitness-mammoja tiukkone lihaksineen ja isoine raskausvatsoineen oikein löytyy? Muilta tuoreilta äideiltä olen kuullut, kuinka kyllä he jaksoivat aktiivisesti mm. urheilla ja harrastaa raskausaikana, miksi siis minä en pystyisi? Olenko törmännyt piilomuotoiseen äitiyskilpailuun jo nyt? Apua, en halua lähteä siihen mukaan! Ja nyt kirjoitan tätä blogipostausta, koska en halua puhua näistä pohdinnoista miehelleni, olkoonkin hän maailman ihanin ja huolehtivin puoliso. En kaipaa nyt järkeilyä, vaan haluan purkaa tunteitani ulos.

Minä toivoisin eniten sitä, että lapseni olisi syntyessään terve ja voisi elää niin onnellista ja psyykkisesti tasapainoista elämää kuin mahdollista.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *