Hei me mennään naimisiin
Jäimme siis viimeksi seilaamaan Gangesin vesiä, juuri kihlautuneina. Romanttisinta ehkä ikinä!
Itse naimisiin menosta romanttisuus tuntui sen sijaan hyvinkin pitkälti olevan yhtä kaukana kuin kuu on maasta.
Ihan ensiksi, kun haluaa mennä naimisiin ulkomailla pitää dokumentit omasta itsestä hankkia kotimaasta. Joten matkasin siis Suomeen tekemään vähän rahaa sekä noutamaan näitä papereita maistraatista. Hakemus vaati myös tulevan puolison allekirjoituksen joten ensin paperit sähköisesti Nepaliin josta ne pikapostilla saapuivat allekirjoitettuna takaisin Suomeen. Sieltä se sitten tuli, naimattomuustodistus. Ei kun matkaan.
Mutta siis tuohan oli vielä ihan helppoa, saatoin ajatella noin jälkikäteen.
Nepalin päässä papereiden hankinta ei ehkä ollut ihan sutjakkaa. Virastokaverit pöytänsä takana haluavat aina jotain pientäkivaa jaksaakseen kirjoittaa paperit valmiiksi. Elektronisestihan mitään ei vielä ole olemassa, joten käsipelillä mennään. Kotikylän virkailijalle riitti sentään Kisun ja setien mukanaan tuoma viskipullo ja muutama seteli. Oma paperini piti vielä käyttää Suomen suurlähetystössä jotta se laillistetaan suurlähettilään toimesta. Se sujui aika sutjakkaan tosin.
Sitten kaikki tarvittava viedään pääkaupungin maistraattiin Kathmandussa. Siellä jonotetaan ensin pari tuntia että päästään huoneeseen jossa hyllyt notkuvat kansioita ja isoja paksuja kirjoja. Setä 1 katsastaa paperit, nyökkää ja ojentaa paperit setä 2:lle. Setä 2 lukee paperit ja jossain vaiheessa niihin ilmestyy leimat ja täti 1 tuo eteemme ison kirjan johon kaikki tarvittava kirjataan käsin. Lopulta menemme toiseen huoneeseen setä 3:n ja kolmanteen huoneeseen setä 4:sen luo. Jossain vaiheessa joku kertoo dokumenteista jotka vielä tarvitsemme. Kahden viikon kuluttua nuo loput asiakirjat pitäisi tuoda maistraattiin.
Eli jatketaan ravaamista. Ensin pitäisi laittaa vireille jossa nepalilaisen osapuolen rikostausta tutkitaan. Se vaatii sentään vierailun vain kahdella pääkaupungin poliisiasemalla ja muutaman kuluttua toisella niistä pitää vierailla viiden todistajan kanssa jotka tulevan avioparin lisäksi allekirjoittaa käsinkirjoitetun nepalin kielisen paperin joka todistaa että rikoksia ei ole tehty. Sitten vielä paikallisesta ”asumistoimistosta” pitää hankkia todistus siitä, että asumme yhdessä. Se ei menekään niin helposti koska sen hetkisen majapaikkamme omistaja ei jonkun tiedon mukaan ole maksanut edellis vuoden veroja . Eli eikun hakemaan se majapaikan omistaja, joka onneksi on tuttumme, joka kiikuttaa todistuksen maksetuista veroista asumistoimistoon. (tässä välissä hukkui Kisun nepalilainen henkilötodistus, ja tuleva vaimo saa itkuraivarit ja juoksee pois paikalta koska hermot menee). Loppujen lopuksi todistus yhteiselosta kirjoitetaan ihan itse ja siihen saadaan muutamat allekirjoitukset ja leimat ja kaiken pitäisi olla hyvin.
Kahden viikon kuluttua sitten paluu maistraattiin jossa käydään taas läpi huoneet 1, 2 ja 3 sekä sedät 1, 2, 3 ja 4 ja täti 1. Saattoi siellä vielä olla joku muukin, nepalin kieltä taitamaton ei pysy perässä. Sitten meille ojennetaan yksi nepalinkielinen ja yksi englanninkielinen avioliittotodistuspohja johon meidän itse tulee kirjata tiedot. Onneksi tuttumme osaa nämä jutut ja hän siististi kirjaa puolisoiden nimet, kummankin isän ja isoisän nimet (äidin tai isoäidin nimiä ei kukaan koskaan tiedustele) ja paperit allekirjoitetaan meidän ja neljän todistajan toimesta. Sitten tämän valtaisan paperikasan kera, joka sisältää niin kaikki aiemmin haetut asiakirjat kuin naimatodistuksetkin kulkevat vielä setien käsien läpi ja keräävät allekirjoituksia. Lopulta joku sanoo, että nyt menkää huoneeseen 4. Siellä omalla vuorollamme kohtaamme ison sedän ison pöydän takana. Huoneessa seisoo myös aseistettu vartija. Setä lukee paperia, nostaa katseensa, lukee paperia ja alkaa kysellä:
IsoSetä: Miksi haluatte mennä naimisiin?
Minä: mm… koska rakastamme toisiamme ja haluamme asua yhdessä…
IS: Mitenkäs te kommunikoitte?
M: mmm.. englanniksi?
IS: ahaa hän puhuu englantia. aiotteko jäädä nepaliin asumaan…?
M: mmm…. ehkä jossain vaiheessa, nyt varmaan menemme suomeen tapaamaan perhettäni.
IS: mmm…oletko nyt ihan varma???
M: mm… joo?
IS: (leimaa paperin ja allekirjoitta) olette nyt naimisissa, onnea.
Niin että olipa romanttista!
Muutaman viikon jälkeen kun aviopari elämästä oli nautittu oli aika onneksi viettää pienoinen hääjuhlakin. Oma perheeni ei valitettavasti päässyt paikalle, mutta onneksi monsuunisateissa kastunut kamerani jotenkin päätti että juhla pitäisi ikuistaa ja alkoi toimimaan hääpäivän aamuna joten kuvamateriaalia Suomeenkin saatiin.
Kisu on syntyjään hindu joten päätimme viedä läpi hinduseremonian, ihan vain että saamme hyvän syyn juhlia ja kutsua kavereita kylään. Seremonia järjestetiin Kathmandun Ganesha temppelissä (tähän ehkä suurimpana syynä se, kun muutamaa vuotta aiemmin, ennen kuin Kisun kanssa edes seurustelimme eräs kädestälukija Nepalissa kertoi minulle ensin, etten tule menemään naimisiin kotimaassani vaan ulkomailla ja sen lisäksi että minun tulee rukoilla 3 vuotta Ganeshaa,. No se kolme vuotta tuli juuri sillloin täyteen…).
Seremonia meni minulta ehkä vähän ohi, syynä ehkä pullonpohja-silmälasipäinen piskuinen pastorimme (bramiini) joka aiheutti valtaisia naurunpyrskähdyksiä joka ei lainkaan sopinut tilanteen vakavuuteen…. Kävelimme seitsemän kertaa tulen ympäri (seitsemän kertaa kuvaa seitsemää lupausta jotka avioliitolle annetaan ja ilman tätä liitto ei ole virallinen), vaihdoimme kukkaseppeleitä, heitimme tuleen kukkia ja rahaa ja laitoimme toisillemme naimisiin menon merkiksi punaväriä otsiin ja ties mitä… jälkikäteen tuntuu että kaikki meni niin nopeasti että en oikeastaan edes tiedä mitä tuli luvattua. Todistamassa oli reilu kymmenen parhainta ystäväämme (plus tietenkin sankoin joukoin paikallisia jotka eivät näin kiintoisaa ohjelmanumeroa väliin jättäisi…onpahan kerrottavaa iltariisin äärellä)… ja niin joukossa hääri myös mystinen valokuvaaja jonka kaveri myöhemmin paljasti toimittajaksi joka oli ollut sattumalta paikalla.
Seremonian jälkeen kävelimme kaupungin läpi kaverimme kotitalolle jonka kattoterassille sytytimme nuotion, laitoimme kaikki yhdessä biryani-riisiä ja joimme kuppikaupalla rommia ja soitimme musiikkia ja lauloimme myöhään yöhön. Se oli kaunis, viileä joulukuun ilta jota varmasti en unohda. Ja sainpa onneksi sen romantiikankin.
punaväriä otsaan kuvassa myös ansiokas pastorimme
seppeleitä vaihdettiin