Viime uudenvuodenaattona istuin hervantalaisen yksiön lattialla juomassa halpaa skumppaa ja askartelin miellekarttaa vuodelle 2014. Leikkelin vanhoista ranskalaisista muotilehdistä ideakuvia ja kirjasin ylös noin viisitoista keskeistä tavoitetta. Mukaan mahtui niin pieniä kuin muutama suurempikin haave. Yksi suurimmista oli mielenkiintoisen työpaikan löytäminen, muutto Pariisiin ja kolmen korkeakoulututkinnon suorittaminen loppuun. Pienempiin lukeutui välitavoitteita, kuten: kasvatustieteen perusopintojen suorittaminen, psykologian opintojen jatkaminen, säännöllinen liikkuminen, yhden luottokortin saldon maksaminen kuivaksi ja niitä höpsömpiä, kuten funktionaalisen käsilaukun hankkiminen. Kun nyt vuotta myöhemmin katson taaksepäin ja luen kirjaamiani tavoitteita, olen huomaamatta päässyt maaliin monenkin asian suhteen. On toki kyse persoonallisuudesta, kunnianhimosta, järjestelmällisyydestä ja tietystä suhteellisuudentajusta siinä, miten asiat askel askeleeltä alkavat tapahtua ja miten niitä kohti pyrkii. Tavoitteiden on myös oltava realistisia. Omalla kohdallani laitoin panokset siihen suurimpaan, eli että kunhan vain pääsisin takaisin Pariisiin. Palasin Suomeen, jotta voisin taas palata entistä valmiinpana maailmalle.

Mutta mitä tällä self help -lätinällä haluan sanoa on, että omalla kohdalla tavoitteiden kirjaaminen ylös on auttanut suunnitelmallisessa etenemisessä kohti omien unelmien toteuttamista. Kun asioita kirjaa aarrekartalle ja leikkelee inspiroivia kuvia tunnelmatauluksi, alkaa huomaamatta mielessä reflektoimaan ja tiedostaa entistä tarkemmin sitä, mitä elämältä haluaa ja oivaltaa, millainen yksilö sitä oikein on. Nykyihmisen ongelma kun tuntuu olevan juuri se, että halutaan olla vähän kaikkea, mutta ei osata fokusoitua tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Näin ollen elämä muistuttaa välillä kuin Makuunin irtokarkkipussia; kirjavaa ja eri makujen sekamelskaa, ja kun montaa asiaa tai tavoitetta yrittää edistää ilman kirkasta päämäärää, on tuloksena sokerihumalan jälkeinen lasku ja entistä sekavampi ADHD-olo. Itse olen huomannut, että välietappien kirjaaminen ylös ja säännöllinen päiväkirjan kirjoittaminen ovat toimineet monen asian kirkastajana ja tietysti terapiatyökaluna.

Niinpä taas vuoden päätteeksi kerään pinkan kuluneen vuoden lehtiä ja askartelen uuden aarrekartan vuodelle 2015. Tällä kertaa teen sen Tallinnan hotellihuoneen lattialla samppanjalasi kädessä uusi ihminen rinnallani. Pitkä matka on kuljettu hervantalaisen yksiön seinien sisältä, mutta nyt suunta on oikea. Omalla tarinallani haluan rohkaista kaikkia niitä, jotka nyt kokevat olonsa uupuneiksi ja suunta tuntuu olevan kateissa, niin minullakin oli, mutta: unelmat voivat toteutua! Pitkäjännitteisyyttä, omaa tahtoa ja kyyneleitä ne kyllä vaativat. Oma tieni oli totisesti kivinen! Eikä mikään tämä olisi ollut mahdollista ilman sinnikkyyttä (ja jääräpäisyyttäni, kuten jotkut tahtovat ilmaista), muutamaa läheistä ystävääni ja äitiäni. Tunnen suurta kiitollisuutta, että nyt vuoden jälkeen kompanssi näyttää sinne minne sen pitääkin: elämään täällä, unelmieni kaupungissa.