Ylitä itsesi!

Maanantaina se alkoi; kauan odotettu työharjoittelu!

Ja voi pojat, ranskan kielen taitoni joutui heti koetukselle. Tähän asti olen pärjännyt perusfraaseilla, ja ranskan kielellä käyty keskustelu on rajoittunut päivittäiseen asioimiseen ja satunnaisiin keskusteluihin baareissa. Tavallisesti uusiin tuttavuuksiin törmätessä vastaan aina näihin kolmeen kysymykseen: mistä tulen? Mitä teen Pariisissa? Ja mikä tärkeintä, onko nimeni japanilainen?!!!

Mutta nyt, voi mahotonta! Minä kuulkaa vastailen infon puhelimeen, olen asiakaspalvelussa sekä naputan työsähköposteja ranskaksi! Aluksi jännitti ja paljon, etenkin vastata siihen puhelimeen, mutta selvisin, ja selvisin seuraavasta puhelusta ja sitä seuraavasta. 

Erityisesti tällä viikolla olen pohtinut, miksi sitä jännittää ja panikoi muka niin paljon. Miksi etenkin meihin suomalaisiin on tarttunut ajatus siitä, että pitäisi osata puhua (vähintään) hyvin vierasta kieltä ennen kuin uskaltaa suunsa avata? Ja miksi niin monessa tilanteessa sitä toteaa mielessään: ”vähän noloa!”. Kaikesta, mitä tähän asti on tullut elämässä vastaan, on selvitty. Ranskani kuulostaa varmaan ihan hirveältä, mutta mitä sitten – minä yritän! Ja minä piru vie opin tämän kielen! Ranskaa ei minusta enää ulos saa!

”On laitettava itsensä likoon, jos elämässä haluaa saavuttaa ja kurkottaa korkeammalle”, totesi inspiroiva ja upea pomoni. Niinpä.

 

Näissä helmoissa eteenpäin!