KIMPPAKÄMPPÄ

 

 

Ensimmäinen kuukausi takana uudessa kimppakämpässä. Ja haluan tietysti tarttua tähän aiheeseen. Minulla oli omat ennakkoluuloni, ja hyvin suomalaiset sellaiset. Pelkäsin, että kyyhöttäisin suljetussa huoneessani ja välttelisin aina tilanteen tullen kohtaamisia huonetovereideni kanssa. Älkää nyt pitäkö minua ihan kummajaisena, mutta tälläista juuri oli eloni kuusitoistavuotiaana, kun muutin ensimmäistä kertaa soluasuntoon kolme muun tuntemattoman henkilön kanssa. Tilanne oli karu. Havainnollistavana esimerkkinä lienee se, että keittiön tiskikaapista roikkui neljä tiskiharjaa. Soluasunnossa välteltiin toinen toisiamme ja kun kohdattiin oli jutteleminen väkinäistä. Negatiivisten muistojen lisäksi tuolta soluvuodelta on jäänyt lähinnä mieleen eräs kämppäkaverini, joka söi aina (siis joka päivä) spagettia. 

Mutta täällä Pariisissa, no kaikki on toisin. Olen onnekas, kun kohdalleni sattui kaksi maailman ihaninta kämppäkaveria. Espanjalaisesta Anasta ja ruotsalaisesta Adrianista on tullut  muutamassa viikossa tärkeitä, läheisiä ystäviä. Ja miten se nyt menikään jääkaappiperiaatteen mukaan: perheenjäsenet määritellään ruokakunnan mukaan?! Pientä perhettä tässä ollaankin. Joka päivä vaihdetaan kuulumisia. Toisinaan syödään ja juodaan iltateet yhdessä. Ilot ja surut jaetaan ja välillä istutaan iltaa yhdessä. Erityistä plussaa on ruotsalaisen kämppikseni soitto- ja laulutaidot. Kun oma trubaduuri saapuu huoneeseen laulamaan, no onhan se nyt aivan mahtavaa!

Ja nyt soluttautuneena voin todeta tämän kimppa-asumismuodon toimivan minulle paljon paremmin kuin jos asuisin (täällä) yksin. En keksi mitään negatiivista sanottavaa. Silti, asuisinko solussa Suomessa? Ennen olisin totisesti kaivanut punaisen kortin esille, mutta nyt ehkä voisin näyttää vihreää valoa. Ehkä melkein vuoden yhteiselo pienessä yksiössä ystäväni kanssa opetti minulle erilaista sietokykyä. Ainakin se opetti minua arvostamaan sitä pientäkin omaa tilaa, vaikka se olisikin rähjäinen huonepahanen. Ja mikä rikkaus on ennen kaikkea tavata ihmisiä eri kulttureista. Ja kyllä siitä aika kotoinen fiilis tulee, kun keittiön kaasuhellalla porisee neljä kattilaa ja kaiken tohinan lomassa tilan täyttää mutinat niin englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, ruotsiksi ja suomeksi. Ja mausteeksi vielä jaettu huumori ja kevyt kiusoittelu.

Ja tässä todistusaineistoa onnistuneesta yhteiselosta:

 

 

Mitä mieltä olet kimppa-asumisesta? Millaisia kokemuksia sinulla on? Voisitko muuttaa soluasuntoon?