Palasin juuri minilomalta Suomesta. Olemme alkaneet täällä Pariisin suunnalla kutsua Suomi-visiittejä eheytysreissuiksi, sillä takaisin palaa aina huomattavasti tasapainoisempi henkilö kuin täältä lähtiessä. Niinpä minäkin olen taas virtaa täynnä ja valmis aloittamaan työharjoittelun maanantaina. 

Ensin sitä lähtee reissuun vähän sekavin mielin, ja Helsinki-Vantaa -lentoasemalle pyrähtäminen on aina jotenkin ahdistavaa, mutta kun linja-auto suhasi kohti Tamperetta, ja ovi siistiin ja avaraan Hervannan yksiööni avautui, tuntui taas kotoisalta, turvalliselta. Mietin, kuinka nopeasti sitä sopeutuisikaan taas takaisin Suomeen. Aamuisin keittelin komiat suodatinkahvit, kuuntelin kahvinkeittimen porinaa, katselin ikkunasta avautuvaa metsämaisemaa, luin hesaria, surffasin suomalaisilla radioakanavilla ja jammasin c-kasetilta kuunneltujen kasarihittien tahtiin.

Mietin, kuinka yksinkertaista, että nämä kaikki asiat ovat täällä; nämä itsestäänselvyydet. On tilaa, on uuni ja nämä kaikki kodinkoneet, vesipiste keittiössä, sauna, parveke, omat kirjat siinä niin pinossa ja lemppari kahvimukini, josta kahvi nyt aina maistuu hyvälle. Niin ja se rauha, ja metsä. Melkein joka päivä eheytin itseäni juoksemalla näissä maisemissa:

Mutta viikon jälkeen alkoi jo kaivata takaisin. Oli aika lähteä, pakata syysvaatteet matkalaukkuun ja suunnata kohti Pariisia.

Mietin, mitä Hemingway kirjoitti: 

”Pariisi on kuin juhla, joka kulkee mukanasi koko elämäsi, jos sinulla on ollut onni asua siellä nuorena.” 

                                                                                               Ernest Hemingway ystävälle 1950

Pariisissa vastassa odotti ystävä tervetuliaisina kahvipaketti laukussaan (ystävä, joka muisti, että neidiltä oli kahvi loppu!!). Sitten keitettiinkin komiat kahvit. Tuntui kuin olisi tullut kotiin.