Yksi hienoimmista…

Boyhood-DI.jpg

 

näkemistäni elokuvista oli tämä: Boyhood. 

Kun ystäväni lähti pariksi viikoksi Suomeen eheytyslomalla, sain lainaan hänen leffakorttiaan – ja pitihän sitä hyödyntää.

Eilen ennen elokuviin lähtöä arvoin niinkin typerän asian kanssa kuin, jaksanko istua paikoillaan ja katsoa lähes kolme tuntia kestävän leffan. Ja: mitä jos tulee pissahätä yms. (minulla on vessaneuroosi, ahdistun vieraissa paikoissa aina siitä, että missä vessa sijaitsee ja mitä reittiä sinne kuljetaan.) Onneksi tämä typerys sai raahauduttua sinne elokuviin (kun kerran ilmaiseksikin vielä pääsi!) ja katsomaan juuri tämän elokuvan.

Boyhood on puhdasta kultaa. Ihan mielettömän sympaattinen kasvutarina Maison-pojasta. Rakkautta ennen aamua ohjaajan, Richard Liklaterin, uusin on siinä mielessä poikkeuksellinen, että sitä on kuvattu 12 vuoden ajan samojen näyttelijöiden kanssa, eli elokuvasta todellakin välittyy tietty autenttisuuden tuntu. Boyhoodin kohdalla adjektiiveissa ei riitä potkua kuvaamaan sitä hyvänmielen määrää, mikä elokuvasta välittyi. Lähes kolme tuntia istuin (typerä) hymy huulillani…(Onneksi pimeässä kukaan ei tätä näe. Poikaystäväni jaksaa aina nauraa sille, kuinka eläydyn elokuviin ilmehtimällä.)

 

boyhood5.jpg

 

Elokuvan jälkeen laitoin luurit korvilleni (jostain syystä kuuntelin Beatlesia ja Bob Dylania) ja kävelin yksin Pariisin katuja lempeässä kesäillassa. Nyt yksinäisyys ei haitannut tippaakaan. Muiden syödessä ja kilistellessä lasejaan, minä painelin voimaannuttava kokemus rinnassani kotiin iltateelle. 

Tiivistäen: Tämä oli juuri se elokuva, jonka jälkeen huokaat (kliseisen) helpottuneena: elämäähän tämä vain on, minun elämääni – pienessä mittakaavassa, suuressa kosmoksessa. Se riittää, että sinulla on sydän paikallaan ja jaksat ihmetellä tätä maailmaa… tai jotain sellaista. Menkää katsomaan! Lupaan että ostat lipun mielettömän ainutlaatuiselle matkalle.

Elokuva tulee ensi-iltaan Rakkautta & Anarkiaa -festareilla 10.10. 

 

 

 

Kuvat: täältä

 

 

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Päivä Montmartrella

 

 

IMG_3398.jpg

 

 

IMG_3380.jpg

 

Helposti siinä käy niin, että jumittaa vain omalla arrilla. Päivät menee arkisten askareiden parissa: gradua kirjoittaessa, lenkkeillessä Tuileries’in puistoa ympäriinsä, ja mitä nyt välillä ravaten d’Aboukir’ia pitkin Strasbourg-St.Denisiin aperolle. Lauantaina minä ja poikaystäväni päätimme lähteä päämäärättömästi vaeltamaan keskelle turistirysää, Montmartrelle. Kivuttiin portaita ylös ja alas, väisteltiin turisteja, poikettiin suklaakaupassa ostamassa taivaallisen herkullisia suklaakonvehteja, jotka mussutettiin heti suoraan kaupasta ulos päästyä. Usean tunnin kävelylenkin lomassa unohdettiin juoda tarpeeksi vettä ja lopulta päädyimme idylliseen kulmabaariin, jossa porukka istui ulkona katukivetyksellä nauttimassa bisseä ja viiniä. Tunnelma oli sopivan rento; oli hyvä pysähtyä ja ihmetellä. Mietittiin, että täällä ollaan, ja että kohta toinen lähtee takaisin Tampereelle ja toinen jää tänne. 

 

IMG_3392.jpg

 

Muoti Oma elämä Matkat Päivän tyyli