Tervetuloa Suomeen! Viime keväänä ajatus Suomeen paluusta alkoi voimistua päivä päivältä. Se ehkä alkoi nuorten, kunnianhimoisten huonetovereideni hurjasta opiskelumotivaatiosta ja muuttui yhä kroonisemmaksi heidän kaikotessa kimppakämpästämme. Samoihin aikoihin aloin tehdä töitä kokoaikaisena. Olin jatkuvasti väsynyt. Ensin tehtiin viisi päivää töitä tukka hulmuten, parina iltana viikossa päivää kuorrutti vielä ranskan tunnit, viikonloput kului milloin missäkin bileissä roséviiniä litkien ja bailaten Pigalleella. Mielessä painoi jatkuvasti huono omatunto keskeneräisistä opinnoista, jotka olivat melkein valmiit, mutta joita en saisi koskaan valmiiksi tällä menolla. Vuosi Pariisissa kului vauhdilla, tein kahta työtä, ravasin kahden maan välillä – ei siinä opintoihin jäänyt aikaa. Suomen reissuilla hamstrasin pinon kirjoja graduani varten, mutta ne toimivat pikemminkin sisustuselementtinä kuin tiedonlähteenä.
Olin paussin tarpeessa. Viimeinen päivä kesäkuuta irtisanouduin. Pakotin itseni siihen. Tunneihmisenä kävin läpi melkoisen henkisen taistelun. Joka toinen päivä fiilistelin ajatuksella, kuinka ihanaa Pariisissa on. Kutosen metrossa, luurit päässä katselin maisemia ja rakensin mielessäni melodramaattista musiikkivideota merkittävistä hetkistäni Pariisissa. Mutta kun ajatus muutoksesta alkaa kylvää sisälläni, ei se sieltä minnekään katoa. Vaikka olisin päättänyt jäädä, olisin syksyllä haikaillut opintojen pariin, ja kironnut sitä, ettei minulla ole voimia ottaa ohjaksia käteen. Nyt mennään, eikä meinata. Pariisi on kyllä aina täällä, mutta opintoni eivät odota ikuisuutta.
Viimeinen kuukausi Pariisissa sujahti vauhdilla. Töiden ohella halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävieni kanssa. Ilmassa oli kuitenkin jo lähdön fiilistä. Ja koska työpaikallani myönnettiin aika nihkeästi kesälomia (kesä-heinäkuussa ei ollenkaan) – ja jos myönnettiin, oli nekin korkeintaan viikon mittaisia, alkoi useampi työntekijä väsymään. Moni työtoverini irtisanoutui, moni meistä oli pitkän loman tarpeessa. Sitten oli ne kaikki käytännön asiat hoidettavana, kuten puhelinliittymän ja leffakortin irtisanominen kirjeellä, pankissa asioiminen, tavaroiden lähettäminen Suomeen ja asunnon luovuttaminen.
Kun viimein kaikki asiat oli hoidettu ja viimeinen työpäivä takana, oli jäähyväisten aika. Läksiäisbileet vietin St.Martin kanaalin rannalla. Tapasin työtoverini ja ystäväni viimeisen kerran. Sitten se koitti: lähtö, muutos ja paluu Suomeen. Ja täällä sitä nyt ollaan ystävän luona hätämajoituksessa Tampereella, kuunnellaan raivokasta sateen ropinaa ja hämmästellään sitä, että millon viimeksi olen viettänyt näin rauhallista lauantai-iltaa.
