Pariisin ”talvinen” koleus pääsee aina yllättämään. Ulkona kävelen hartiat korvissa ja kiedon yhä tiukemmalle villakangastakkiani. Sisällä taas on niin kylmä, että istun ryystämässä aamukahvia takki päällä ja roudaan rullattavaa patteria sängyn ja työpöydän välillä, sijainnin mukaan. Mutta viis kylmyydestä, nyt eletään vuoden taianomaisinta aikaa. Voin avoimesti tunnustaa olevani jouluihminen. Rakastan fiilistellä joulunalusaikaa; polttaa kynttilöitä, leipoa, juoda glögiä, kuunnella joululauluja, pukea koti jouluun, syödä konvehteja, juoda punaviiniä, ripauttaa vähän kanelia aamukahvin sekaan – ja sallia itselle sen, että nyt on aika hidastaa tahtia. 

Äitini jaksaa aina muistuttaa jouluhössötyksestäni. Pienenä olin juuri se ärsyttävä tytöntyllerö, joka sai jonkinmoisen slaagin jouluaattona, jos joku (pikkuveljeni!) esimerkiksi avasi lahjat ennen kello kuutta tai asiat eivät menneet perinteisen kaavan mukaan. Nykyisin en ole enää yhtä ärsyttävä (vaikkakin tietyistä traditioista pidetään kiinni, kuten nyt vaikka Lumiukko-animaation katsomisesta), mutta edelleen vahvasti jouluihminen.

Erityisesti tänä jouluna pursuan hyvää mieltä ja olen kiitollinen niin monesta asiasta; työsopimuksesta, jonka allekirjoitin viime viikolla ja hyvistä kohtaamisista, joita on tänä syksynä sattunut eteeni useampi. Näin olleen haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa ja rakkaudentäyteistä joulundotusta: