Tyttöjen juttuja.

 

 

hbo-girls-season-2.jpg

 

Olen katsonut HBO:n Girls-sarjaa. Se on toiminut viimeisten hullujen viikkojen pelastajana. Iltaisin olen käpertynyt omaan pikkunurkkaan joulukuusta muistuttavaan vintageneuleeseen kääriytyneenä alleviivaamaan usempaakin Girls-sarjan sanomaa.

Eilen, työpäivän ja ranskan suullisen tentin jälkeen, raahauduin uupuneena kuudenteen kerrokseen ja löysin ystäväni tuijottamasta Girlsiä. Siinä katsoessa ja syödessä Suomen tuliaisia (Elovenan omena-kaneli -pikapuuroa) aloimme keskustella Girls-sarjasta ja deittailukulttuurista täällä. Keskustelu jatkui edelleen, kun molemmat olivat jo asettuneet maaten omaan soppiinsa ja nukkekodin valotkin oli jo sammutettu.

Girlsin ja Sinkkuelämää -sarjojen keskeinen ero tuntuu olevan siinä, että jälkimmäisessä sarja pyörii juuri sen täydellisen miehen löytämisen ympärillä. Vaikka Carrie, Miranda ja Charlotte (Samantha) olivat kaikki itsenäisiä, määritti heidän elämäänsä pitkälti juuri sen oikean löytäminen. Girlsissä miehet ovat enemmänkin tyyppejä joiden kanssa pidetään hauskaa ja sitoutumista kartetaan. Tytöt ovat freesejä ja itsenäisiä.”

 ”Tavallaan me muuten eletään tuota Girls-maailmaa täällä, vaikka asetutaankin enemmän sinne Sinkkuelämää-boxiin iän puolesta.”

 ”Niin mutta me aletaan oppia. Aluksi ei ymmärretty tätä deittailukulttuuria, kun ollaan kumpikin oltu pitkässä parisuhteessa ja maailma on muuttunut siitä, kun oltiin viimeksi sinkkuja joskus 2000-luvun alussa.”

 ”Niin me siirrytään askel askeleelta Sinkkuelämää-maailmasta Girlsin pariin. Girlsin maailma on toisaalta pelottavankin tunnistettava. Toisaalta eletään niin hetkessä, mutta sitten kuitenkin samalla ollaan hyvinkin määrätietoisia ja uraorientoitunteita. Niinku munkin parikymppiset työkaverit. Ne on ihan eri maata kuin me silloin nuorena.”

”Mut niinku mun ystävä sanoi: tämä on tätä miljoonakaupunki-ilmiötä, jota koetaan Pariisissa. Täällä halutaan pitää kiinni omasta itsenäisyydestä. Kovin herkästi siihen toisen maailmaan ei astella. On omat ystävät, työ ja harrastukset. Ei siihen ketään ylimääräistä kaipaa pyörimään. Ja tarjontaa riittää, kun joka viikonloppu voit tavata uuden, kiinnostavan tyypin.”

”Niin, miksi sitoutua?”

”Niinpä. Ollaan mekin opittu viime kesän suhteista paljon.”

”Niin, ainakin että seurustelu on ruma sana.”

”Ja pikkuhiljaa adaptoidaan tämä kulttuuri. Tuleekohan meistäkin yhtä kylmiä?” 

”Liialla tunteilulla saa rakkauden kaupungissa vettä niskaan. Pitkän parisuhdetaipaleen jälkeen on ihana todeta, että oikeasti nautin olla yksin. Tämä vapaus: ei tästä helpolla enää luovu.”

”Ei niin. Varsinkin kun ollaan täällä.”

”Ja onhan meillä toisemme. Siinä mielessä ei olla yksinäisiä.” 

”Niin kaksi likkaa Edward Hopperin Chop Suey -maalauksessa.”

”Odottavaisina…”

 

chop-suey-1929.jpg

 

Kuvat: täältä ja täältä.

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä

MUSTAVALKOISESTI.

jennyp..jpg

 

 

Yksinkertaisen kaunista. Vietin tänään hitaan aamun: heräsin myöhään, nautin muutaman kupillisen pikakahvia ja lojuin vanhassa TAKE THAT -t-paidassa ja leopardipöksyissä puolille päiville. Kerrankin oli aikaa selailla muotisivustoja ja hakea inspiraatiota keväälle. Toinen toistaan kauniinpien tyylikuvien joukosta yllä oleva nuoren näyttelijättären kuva vangitsi katseeni. Tyylikuva johdatteli seuraavan assosiaatioketjun ympärille: kaunis, tyylikäs, vapaa, villi, hauras ja hei, upea blondi tukka!!! 

Kevään yksi tärkeimmistä trendeistähän on juuri mustavalkoteema. Ja sehän sopii, sillä jokaisen kaapista löytyy mustia ja valkoisia vaatteita ja asusteita. Tyylikkyyden rinnalla tämä trendi on siis ennen kaikkea taloudellinen: aina ei tarvitse ostaa uutta. Ja tyylin tasapaino löytyy helposti: vuorottele mustalla ja valkoisella tai pukeudu kokonaan valkoiseen tai mustaan. Ja mikäli asuun kaipaa kolmannen pyörän, asusta konjakin sävyllä tai yhdistä mustavalkoteema vaaleiden farkkujen kanssa. 

Tyylipohdintojen rinnalla kuva havahdutti ajattelemaan, kuinka toisinaan olen hyvin mustavalkoinen ns. ”joko tai” -persoona, mikä yleensä johtaa liioiteltuun dramaattisuuteen. Seesteisen aamun yli saattaa arvaamatta pyyhkäistä ukkoskuuro, joka johtaa negatiivisuuden kehään. Niin kävi tänään, kun eräs juttu meni pieleen ja sitten tuntuikin että maailma romahtaa. Paniikki iski takavasemmalta. Tai itse asiassa koko viikko nukkekodissa ollaan panikoita, nukuttu huonosti ja oltu ahdistuneita.

Mutta nyt on onneksi perjantai ja viikonloppu edessä. On aika hengittää ja ladata akkuja. Ja mikäpä olisi parempaa pakoa arjesta kuin rentoutua elokuvissa. Tänään vuorossa Pablo Bergerin uusin elokuva  Blancanieves. Ja jestas, sinnehän minun pitää juuri nyt rientää.

Ja kuka tietää mitä sitten tapahtuu?

Ihanaa viikonloppua,

toivottaa mustavalkoinen Satu

 

Kuva

 

 

 

Muoti Oma elämä Trendit