TO ROME WITH LOVE RANSKALAISITTAIN
Viime sunnuntaina minulla oli leffatreffit erään ranskalaisen muusikon kanssa. Ja koska sain valita elokuvan, halusin ehdottomasti nähdä Woody Allenin uusimman.
Ja mitä tuumasin To Rome with Love -elokuvasta? Allenin tyyliin elokuvassa oli paljon henkilöhahmoja, tunnekuohuja ja tietysti lumoava ja romanttinen miljöö. Elokuva oli viihdyttävä, mutta keskiverto Allenia. Pidin enemmän Midnight in Paris -kaupunkielokuvasta.
To Ro with Love -elokuvassa risteilee usea kertomuspolku: on muun muassa Roomaan häämatkalle saapuva nuoripariskunta, joka kohtalonoikusta ajautuu erilleen seikkailemaan kumpikin tahollaan. On amerikkalainen turisti, joka tapaa italialaisen miehen, mutta pariskunnan vanhemmat aiheuttavat draamaa pariskunnan elämään. Ja on nuori arkkitehtiopiskelijapoika, joka on dilemman edessä, kun rakastuu tyttöystävänsä dramaattiseen ystävään Monicaan. Allenin elokuvassa nopea dialogi tuntui ajoittain teennäiseltä, mutta elokuvan ansiona oli eri aikatasoilla kulkevat tarinat – ja toisaalta sekin, että kukin kertomuslinja pysyi omilla poluillaan.
Englanniksi ja italiaksi puhutun sekä ranskaksi tekstitetyn elokuvan aikana katseeni harhaili välillä seuralaiseeni, joka istui rennosti toinen jalka nostettuna seuraavan penkkirivin selkänojalle.
Ja sitten hän kuiskasi minulle inhoavansa elokuvissa sipsi- ja karkkipussien rapinaa ja rouskutusta. Ja siinä sivussa tarttui minua kädestä.
Leffan jälkeen jäin pohtimaan elokuvan sanomaa: kuinka ah niin ihanat ja karmeat tunteet syöksevät ihmisparan tasapainoisen elämän raiteiltaan. Tai kuinka kohtalonoikkujen ja sattuman kautta oman elämän hallinta on hetkellisesti kateissa.
Tai sitten elokuvan pointtina oli vain yksinkertaisesti romanttinen Rooma, joka saa hormoonit hyrräämään.
Ranskalaisen muusikon mielestä se oli Rooma.
Minulle se on Pariisi.
Satu xx
