Palo Alto ja Pariisi
Vuosi sitten Pariisissa asuessani omistin UGC-kortin, jolla parinkympin kuukausimaksulla sai käydä rajattomasti elokuvissa. Hyödynsin korttia – ja paljon! Leffakortti olikin eräs arkinen asia, jota jäin kaipaamaan palatessani takaisin Suomeen. Puhumattakaan ranskalaisista elokuvista! Nyt Pariisiin hiljattain muuttaneena mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa yksin perjantai-iltaa ja ensimmäistä viikkoa Ranskassa kuin painella leffaan.
Niinpä siis kävelin lähimpään leffateatteriin ja päädyin katsomaan Gia Coppolan esikoisohjauksen Palo Alto, joka pohjautuu James Francon novellikokoelmaan. (Franco myös näyttelee elokuvassa ja on toiminut eräänä Palo Alton tuottajana.) Ja kyllä, Gia kuuluu siihen kuuluisaan Coppola-klaaniin; Sofia Coppola on hänen tätinsä.
Gia Coppola
Ja mitäpä sitä toteamaan muuta kuin että tykkäsin.
Palo Alto on kertomus neljästä teinistä, jotka hakevat paikkaansa amerikkalaisessa, sirpaleisessa yhteiskunnassa. On kotibileitä, ihmissuhdekuvioita, liikaa alkoholia ja kaikki tuntuvat pössyttelevän pilveä. Teini-iän kasvukivut purkautuvat häiriökäyttäytymisenä ja epävarmuutena Californian auringon alla. Pienet rötökset, seksuaalinen aktiivisuus ja kokemuksilla rehentely tuntuvat kuuluvan osaksi nuorten maailmaa. Elokuvan pääroolissa nähdään sympaattinen April (Emma Roberts), joka ulkopuolisena tarkkailee ympäristöään, mutta samalla testaa rajojaan. (Suloinen April pitkine hiuksineen tuo muuten etäisesti mieleen Sofia Coppolan Virginia Suicide -leffan kaunottaret.)
Elokuvan varsinainen tähti on kuitenkin Teddyä esittävä Jack Kilmer, joka on kuin ilmetty nuorempi versio edesmenneestä River Phoenixista. Teddy ajautuu pahisystävä-Fredin kanssa pahoille teille, mutta pohjimmiltaan Teddy on hyvä kundi, jolla on vielä taiteellisia lahjojakin! (James Franco on itse asiassa todennut Teddyn muistuttavan itseään nuorena – villi tapaus tuo Franco!)
Kyynisesti voisi todeta, että onhan näitä teini-ikäisten amerikkalaisnuorten sekoiluja nähty valkokankaalla tuon tuostakin, mutta kyllä Palo Altossa on erityistä visuaalista potkua, eikä sen sanoma jää pintapuoliseksi teinibileiden tähtisumuksi. Bonuksena leffassa soi, tätinsä elokuvien tapaan, ihan mielettömän hyvää musiikkia. Palo Alto -soundtrack löytyy spotifystä, ja minulla se lähti saman tien soittoon. Ennen kuin elokuva saadaan Suomen ensi-iltaan, suosittelen fiilistelemään huikean leffasoundtrackin tahtiin ja tsekkaamaan trailerin.
