Pyöreitä kohti

Mikäli joku vielä tällä palstalla sattuu vierailemaan, niin todettakoon lyhyesti: hengissä ollaan. 

On kulunut jo yli puoli vuotta siitä, kun päätin kääntää uuden sivun elämässäni. Siinä missä ikätoverini vakiintuvat, ostavat asunnon ja lisääntyvät, minä tein täyskäännöksen. Muutin hyvän ystäväni luokse Pariisiin, pienen pieneen yksiöön ja päätin aloittaa elämäni täällä. Suomessa ollessani olin miettinyt lähtöä jo useamman vuoden ja toisinaan väsytin ystäväni loputtomalla jauhamisella siitä, kuinka haluaisin olla jossain muualla. Viimeisen lähtöpiikin sain viime keväänä työ- ja opiskelutaakan uuvuttamana.  

Ja voi pojat, mitä se elämä toi tullessaan. Tähän kuuden kuukauden jaksoon mahtuu elämää suurempi rakkaustarina ja sitä suurempi suru, uuden työpaikan löytäminen, uudet ystävät ja tietysti uskomaton Pariisi kaikkine seikkailuineen. Pitkään aikaan en ole kokenut olevani näin elossa. Totta kai Pariisi on näyttänyt useaan otteensa armottomat kasvonsa. Naisen rooli on ainakin tullut kovin selväksi: on oltava kaunis, älykäs ja menestynyt. Ulkoiset paineet laittavat välillä mielialan matalaksi, mutta lujasti vain painetaan eteenpäin. Periksi ei saa antaa. 

Pariisiin muuton jälkeen en tietysti ole voinut täysin irrottautua kotimaastani, vaan kuukausittain lennän Helsinkiin tekemään stailauksia, juttuja, kuvausjärjestelyjä ja hoitamaan opintojani kunniakkaasti loppuun. Mutta joka kerta kun kone starttaa Pariisista, minuun iskee suunnaton pakokauhu: en halua pois. Ja kun palaan Helsingistä takaisin Pariisiin, on oloni helpottunut. Sanomattakin selvää, että viimeinkin tämä rauhaton sielu on löytänyt paikkansa.

Ja miksi kaikki tämä avautuminen? Siksi, että tänään on elämäni viimeinen päivä ”2o ja jotain” -kategorian alla. Kyllä se pistää mietteliääksi ja laittaa pohtimaan omaa elämää. Luin jostain, että juuri kaksikymppisenä luodaan pohja tulevalle. Itse tunnen olevani vielä hyvin keskeneräinen. Pala palalta alan löytämään oman paikkani ja ymmärtämään enemmän itsestäni ja elämästä yleensäkin. Ja tulipahan ainakin yksi tavoite saavutettua ennen ”pyöreitä”: muutin ulkomaille. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, pitäisi elämässä uskaltaa tavoitella enemmän unelmia ja kuunnella itseään. Ja toisaalta myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Näitä oppeja noudattaen aloitan uuden vuosikymmenen.

Ja tämän tahtiin takuulla keinutaan huomenna…