”Thuesday’s gray and wednesday too.”
Ensimmäinen kerta, ensimmäinen sivu. En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut blogia, saahanpas nähdä mitä tästäkin tulee, todennäköisesti pidäkkeetöntä aivollista oksennusta kuten aina tähänkin mennessä. Kiitos uudelle ystävälle, joka nämä sivut minulle vinkkasi, kuulostaa hyvältä vuodattaa päästään heti aamusta turha roina ulos, silloinpa se ei vaivaile päivän aikana niin paljon.
Asioita jotka mietittyvät nyt: Miksi näin unta että miehellä oli huumeita (jotka antoi jollekin toiselle) ja joku paperimytty jonka sisässä lääkkeitä, joista minä muka jotenkin ”vahingossa” (muistan kun unessa mietin ”Oho”) söin yhden ja jonka mies sanoi olevan jotain *******paamia, joku helvetin omituinen nimi, ja jonka muka piti olla todella vahva ja jolla piti olla todella epämiellyttäviäkin vaikutuksia. Yritin oksentaa ja niin helppoa kuin se minulle yleensä onkin, unessa ei tapahtunut kertakaikkiaan mitään, en saanut sisuksistani ulos edes kunnollisia yökkäyksiä, siitä itse asiaa, ja tunsin kuinka pää rupesi tilttimään, ihmisten silmät muuttuivat sellaisiksi ”demoni”-silmiksi näissä uusissa riivajaiselokuvissa, joiden suurin arvo tuntuu olevan niihin käytetyissä erityisefekteissä, jos tuijotin heitä liian pitkään, ja kaikki muutenkin vääristyi näyttämään hyvin paljon siltä, miltä joskus vuosia sitten unettomuusaikanani, ja nurkissa oli niitä aivan erityisiä varjoja, ja päädyin vain paniikinomaisesti puristamaan silmiäni kiinni, kunnes muka heräsin, paitsi että heräsin unessa unesta ja makasin miehen vieressä sängyssä, puheeni sammalsi, kello oli 03.03 ja koetin hirveästi tuolle miehiselle selittää, että olen unessa syönyt jonkun sen ”vaarallisen” pillerin ja jostain hiton syystä se nyt tuntuu tulevan todellisuuteen se vaikutus, ja kello oli 03.04, ja mies väitti kivenkovaan että ei, että kyllä me olimme ajelulla ja söin aivan oikeasti sen pillerin, että tulimme kotiin ja portaissa matkalla ylös huusin muka kuin hullu, ja että meidän perässämmä kuului askelia jotka pysähtyivät kun mekin pysähdyimme, ja kello oli 03.05 ja mies ei katsonut minuun päin ja nurkissa oli vieraita varjoja ja sängyn alta kuului kuin rottien kynsien rapinaa mutta rottani olivat häkissään ja pelkäsin niin saatanasti enkä pystynyt sulkemaan silmiäni. Ja sitten minä heräsin ja kello oli 03.10 ja vaikka minulla oli hirveä pissihätä, niin kesti vartin ajan ennenkuin uskalsin vessaan, huolimatta olohuoneessa paistavasta tähtivalaisimestani, huolimatta siitä ettei oloni ollut sekava, kauhuinen vain sen verran aikaa, ennenkuin sain rauhoituttua.
No. Se oli vain unta. Olen hieman huolissani itsestäni, tosin. Pitäisi kaiketi hankkia joitakin unilääkkeitä, mutta en tiedä sitten, en millään tahtoisi bentsoja systeemeihini kun eivät ne kunnolla edes aja asiaansa, niitä joutuu sitten syömään niin pirun paljon, mokomat luontaiset toleranssit.
Mitähän tässä muuta. Onneksi on kuitenkin niin tavattomasti onnea tässä maailmassani, minulla on koti, on katto on sänky on ruokaa on lämpö, on lemmikit ja mies, joka jaksoi rämpiä läpi viimeisimmän mustani kun lähes lakkasin olemasta, vaikka olimme kuitenkin tunteneet paremmin vasta niin vähän aikaa. Olen ikuisesti kiitollinen, toivon sydämeni pohjasta että onnistun tällä kertaa, että onnistumme, ettei mikään typerä triviaali asia ainakaan meitä erota.
Olen kiitollinen perheestäni, rakkaat äitini, isäni, siskoni veljeni, minun kotini ja minun turvani,
ja olen kiitollinen rakkaista ystävistäni, loistavista, parhaimmista, kauneimmista kultahipuistani, aarteistani, teistä jotka jaksatte katsella kun sekopallona pyörin vuodesta toiseen eteenpäin ja yritän kehittää itseäni käyttäen peilinä omankuvani lisäksi teitäkin, keitä muita voi paremmin käyttää peilinä kuin niitä, joille voi aivan täysin olla oma itsensä, voi silloinkin kun on vain pieni, surullinen, eksynyt pilvi kaaosta katoamassa tähän maailmaan tai maailmankaikkeuteen.
”Ofcourse I feel too much. I am an universe of exploding stars.”
Ja silti voin tulla ovillenne, voin vaikka mikä olisi, eikä minun tarvitse pelätä että minut nauretaan pois, hiljennetään, väheksytään huonoksi, näkymättömäksi, arvottomaksi.
Huuh. Noniin. EI nyt itketä kuitenkaan, sotamaalaukset leviävät muuten ja kohta pitäisi kuitenkin mennä töihin. Ehkäpä tämä ensimmäinen postaus olisi tässä sitten, olipashan mukava kirjoitella. Kuitti, kiitos, ja hei.
-B