Byrokratia ja viskilörtsy

En ole aikaisemmin edes suonut ajatusta sille, kuinka vaikeaa on elää paperittomana pakolaisena eurooppalaisessa maassa. Olen ajatellut, että henkilöpaperit eivät ole niin tärkeitä jokapäiväisessä elämässämme, sillä niiden käytöstä on tullut niin näkymätöntä. En ole myöskään ajatellut omaa kansallisidentiteettiäni, en ole ajatellut kuuluvani Suomeen ensisijaisesti suomalaisena kansalaisena. Olen enemmänkin pitänyt itseäni maailmankansalaisena. Mitä väliä on omalla kansallisidentiteetilläni, kun kaikki ympärilläni ovat olleet saman identiteetin omaavia, banaalin nationalismin tiedostamattomia manifestoijia päivästä toiseen. Se on ollut näkymätöntä. Rajat ovat olleet merkityksettömiä, koska olen ollut niiden sisällä täysivaltaisena kansalaisena.

No, täällä maailmalla (tai siis lätäkön vastarannalla Ruotsissa) minulle toitotetaan joka päivä sitä, että olen suomalainen, tai ainakin että en ainakaan ole ruotsalainen. Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä, kuinka keskustellessani ruotsalaisten kanssa, he aina nostavat ensin esiin suomalaisuuteni. Eivät tietenkään kaikki, mutta hyvin useat. Vaikka puhun sujuvaa ruotsia, niin jään aina muumiaksentillani kiinni. Bussikuskit sanovat että ”kiitos” ja tosiaan baarissa ovat nämä ”ei saa peittää”-näsäviisastelijat. On kummallista, että jokin, jota en ole kokenut itseäni suurimmin määrittävänä asiana, onkin yhtäkkiä täällä se ylin lokero, johon minut sijoitetaan. Asiaan vaikuttaa myös se, että olen töissä vähemmistöradiossa, jossa etusijalla on aina ruotsinsuomalaiset ja suomenkielisyys Ruotsissa. Tämä on siis pakottanut minut miettimään kansallisuutta, identiteettiä ja kotimaata.

Kovasti aina puhutaan Pohjoismaisesta yhteistyöstä, mutta konkreettisesti se näkyy heikosti. Olen taistellut byrokratian kanssa täällä aivan väsyksiin asti. Ilman ruotsalaista henkilöllisyysnumeroa en ole voinut avata pankkitiliä, en ole voinut kirjautua kuntosalin käyttäjäksi, en voi saada reseptilääkkeitä apteekista, en voi tilata netistä mitään, en voi noutaa postia ilman passia… Hain netistä tilaamani talvikengät lähimmästä asiamiespostista, ja he sanoivat että ”sori, ulkomaalainen tarvitsee passin noutaakseen paketin”. Sanoin, että kyseessä on toden totta paketti, jossa on kengät. Että eikö suomalainen ajokortti käy, joka on lähes samanlainen kuin ruotsalainen ajokortti. Ei käynyt. Sanoivat myös että olisi pitänyt kirjoittaa nimi tilaukseen samalla tavalla kuin passissa lukee (Alma-Sofia pelkän Alman sijaan). Mutta että tällä kertaa katsovat läpi sormien. Voin kertoa että alkaa sipuli taittua.

No, työni kautta sain onneksi hankittua ruotsalaisen väliaikaisen henkilönumeron, jotta voin maksaa veroa töistäni Ruotsiin. Sain silti tietää vasta myöhemmin, että palkkaanikaan ei voida maksaa suomalaiselle tilille, vaan pitää hankkia ruotsalainen tili. Prosessi pankkitilin avaamiseksi on ollut raivostuttava, byrokratian täyttämä perkeleinen, kivinen tie, joka ei ole täysin päättynyt vieläkään. Suonette minun käydä askel askeleelta läpi tämä ristiretki:

KUINKA AVATA PANKKITILI RUOTSISSA

1. Kolme viikkoa sitten, 23.10, saan tietää, että en saa palkkaa suomalaiselle tilille. Kävelen ruotsalaisen pankin tykö, missä ilmaisen asiani. Pankkitäti nostelee kulmakarvojaan, kun selitän että minulla on siis suomalainen pankki, eikä ole pankkitiliä Ruotsissa, ja haluan avata tilin heille. Minulla on mukanani passi, sekä todistus Skatteverketiltä (Verovirastolta) ruotsalaisesta henkilönumerostani. Täti ottaa infoa ylös, mutta ilmoittaa, että tarvitsen suomalaiselta pankiltani todistuksen, jotta he voivat edetä asiassa. 

2. Soitan suomalaiseen pankkiini. Puhelimeen vastannut poika ei voi hoitaa asiaa, mutta siirtää asiani eteenpäin henkilölle, joka voi. 

3. Seuraavana päivänä (24.10) saan puhelun  pankkitädiltä, joka sanoo, että hän ei osaa hoitaa asiaa, mutta laittaa asian eteenpäin Helsinkiin, missä todistuksia rustataan. Pitäisi tietää millainen todistus on kyseessä. En tiedä. Perustodistus varmaan käy. 

4. Pankkitäti soittaa seuraavalla viikolla ja sanoo, että ruotsinkielinen todistus ei ole mahdollinen, mutta englanninkielinen todistus onnistuu, jos käy. Kyllä käy.

5. Pankkitäti soittaa vielä uudestaan ja kysyy passini numeroa.

6. Saan työpaikalta viestiä, että palkat ovat tulleet takaisin palkanmaksuun, ja että he tarvitsevat ruotsalainen pankkitilini numeron. Kerron ettei sellaista ole vielä olemassa.

7. Viikkoa myöhemmin saan viimeinkin kirjeen Suomesta pankiltani. Se tulee illalla, joten pääsen pankkiin vasta seuraavana päivänä.

8. Astelen pankkiin uudestaan todistuksen kanssa, valmiina vastaanottamaan uuden, ruotsalaisen pankkitilini. Saan kuulla, että nyt heillä on kaikki tarvittavat dokumentit, ja että he ottavat yhteyttä sitten kun kaikki on valmista. Kävelen pettyneenä kotiin.

9. Viikkoa myöhemmin saan puhelun, että voin tulla allekirjoittamaan todistuksen. Pääsen vasta seuraavana päivänä.

10. Menen allekirjoittamaan todistuksen keskiviikkona 12.11. En vieläkään saa kaikkea tarvittavaa, vaan saan vasta tilinumeroni. Pystyn kuitenkin ilmoittamaan tilini palkanmaksuun, että saisin viimeinkin myös palkkaa. He kertovat, että pankkikortti tulee postitse seuraavana päivänä, ja koodi sitten vielä myöhemmin. 

11. Seuraavana päivänä saan pankkikortin. Minun täytyy käydä konttorilla aktivoimassa se

12. Toivon että huomenna saan koodin kortilleni. Toivon myös että saan palkkani.

Ärsyttää niin paljon, että tämä postaus ansaitsee vain kuvan bioroskiksestani. Joka itseasiassa on yllättävän visuaalinen.

Koko prosessi on siis yhteensä kestänyt kolme viikkoa. Kaiken lisäksi sain tietää, että koska minulla ei ole ruotsalaista henkilöllisyystodistusta, ainoastaan henkilönumero, en voi siirtää rahaa ruotsalaiselta tililtäni suomalaiselle tililleni. MITÄ?

Täytyy siis käydä pankista käsin hoitamassa sekin, sitten kun on sen aika. Tämä kaikki on ollut turhauttavaa juoksutusta ja soittelua paikasta toiseen. Olen silti onnekas, koska minulla on kuitenkin ollut mahdollisuus saada henkilönumero, pankkitili ja jopa palkkaa. En halua edes kuvitella millaista se on ihmiselle, joka ei osaa kieltä.

Vaikka vain pienen murto-osan verran, alan ymmärtää paperittomia pakolaisia. Kuinka he voisivat mitenkään sopeutua uuteen, tai edes väliaikaiseen kotimaahansa, kun heillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia? Minullakin meinaa sipuli katketa jatkuvan muistutuksen kanssa siitä, että en kuulu tänne, että en ole täysivaltainen yhteiskunnan jäsen. Liittyminen johonkin järjestöön, liittyminen johonkin kuntosalille vaikka jumpparyhmään… nämäkin ovat mahdottomia ilman henkilötunnusta. Henkilöpaperit vaikuttavat mitättömältä asialta, mutta ne vaikuttavat elämään joka päivä. Ruotsalaisen puhelinnumeronkin puuttuminen vaikeuttaa elämää! Joudun keksimään päästäni ruotsalaisia puhelinnumeroita eri paikkoihin, jotta voisin ostaa esim. laivalipun Suomeen. Hah. Toivottavasti jollakin on oikeasti numero 071-1234567.

Onneksi sipuli ei ole vielä täysin katkennut. Tiedän, että minulla on jokin paikka, missä paperini kelpaavat. Kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri. Sitäkin suuremmalla syyllä vituttaa lueskella Suomen byroslavia-touhuja, kun virkamiehet voisivat helpottaa esimerkiksi jonoja maahanmuuttovirastossa, tai opettaa suomenkieltä pakolaisille, tai vaikkapa auttaa ihan missä tahansa muussa mikä on päin helvettiä yhteiskunnassamme. Mutta ei. Kyllä VISKILÖRTSYN kieltäminen on tärkeämpää.

Fuck you, Evira.