Kahvilla missikandidaatin kanssa
Jännittävintä vaihto-opiskelussa on se, että joutuu jättämään tutut ja turvalliset piirinsä taakse. Vakiintuneissa, samanmielisissä ympyröissä oma maailmankuva rakentuu harmoniseksi kokonaisuudeksi. Sen kuplan ulkopuolella tapahtuvat ne asiat, joita voi yhdessä vastustaa ja kritisoida.
Uuteen paikkaan muuttaessa joutuu siis väistämättäkin maailmansa laajenemisen äärelle. Pienessä punavihreässä tamperelaiskuplassa on hauska elää, mutta avartavinta on, kun rutinoituneet ajatusmallit joutuvat haastetuiksi. Pääset kosketuksiin ihmisten kanssa, jotka voivat ajatella asioista aivan toisin kuin itse. Esimerkiksi journalismista puhuminen venäläisen tai ukrainalaisen toimittajan kanssa on häkellyttävää. Mutta siitä toiste. Tällä kertaa olen nimittäin keskustellut missin kanssa.
Heidi on 34-vuotias kasvissyöjä ja entinen kilpaurheilija, joka on asunut Tukholmassa jo vuosia. Heidi pyöräilee joka paikkaan, tykkää karting-autoilusta ja on intohimoinen joogaaja. Ensimmäisen kerran tapasimme Tukholman Suomalaisten Opiskelijoiden bileissä. Puhuimme eläinten oikeuksista, tehotuotannosta ja kasvisruokavalion hyvistä puolista. Lempiaiheitani siis, ja olimme niistä pitkälle samaa mieltä!
Tällä kertaa kävimme kahvilla juttelemassa hieman toisesta aiheesta. Heidi on nimittäin myös kokenut missikilpailujen kävijä (esim. Miss Suomi 2003 -kisat). Hän on lähdössä kahden viikon päästä Mrs Europe 2014 -kisoihin edustamaa Suomea. Kyseessä on ns. rouvakisat, jossa ei Heidin omien sanojen mukaan ole mitään tytönhupakoita, vaan joissa etsitään kypsää, itsevarmaa naista. Heidille missikilpailut ovat kuin kilpaurheilua, jossa pääsee näyttämään kyntensä. Hän nauttii kisaamisesta ja niiden tuomasta kokemuksesta.
Meillä on siis paljon yhteistä, mutta myös jotakin, josta ajattelemme aivan eri tavalla.
Suhtaudun itse kriittisesti kauneuskilpailuihin. Sitäkin suuremmalla syyllä olikin mielenkiintoista päästä keskustelemaan asiantuntevan ihmisen kanssa aiheesta, johon minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista konkreettista kosketusta.
Viime postauksessani puhuin ulkonäköpaineista, muotimaailman ja markkinoiden asettamista kauneusihanteista, sekä oman itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on. Esitin Heidille muutaman napakan kysymyksen samoista aiheista, mutta missikilpailujen maailman näkökulmasta.
Mitä missikisoissa tapahtuu? Onko se maailma, jossa nainen on naiselle susi?
– Rouva-kisoissa kaikki ovat ystävällisiä toisilleen. Se on kuin urheilukilpailu, tai työhaastattelu, joka alkaa heti kun astut lentokoneesta ulos. Kielitaito, sanavalmius, miten kohtelet muita ihmisiä, kaikki merkitsee. Pärjääminen ei ole pelkästä ulkonäöstä kiinni. Tässäkin kisassa kauneus on vain osa kokonaisuutta. Kyse on maitten välisestä ystävyydestä ja hyväntekeväisyydestä.
Niin, hyväntekeväisyys. Olet tehnyt esitelmän perheväkivallasta missikisoihin?
– Teemana näissä kisoissa on lasten ja naisten oikeudet, ja jokaisen on pidettävä esitelmä perheväkivallan vaikutuksista omassa maassaan. Itse olen osallistunut Alla kvinnors hus- ja Kvinna till kvinna -järjestöjen toimintaan lahjoittamalla ja olemalla mukana toiminnassa. Perheväkivalta on minulle tärkeä aihe, sillä olen itse nähnyt sitä läheltä.
Mitä sanoisit naisille, jotka painivat itsetunto-ongelmien kanssa, koska eivät tunne sopivansa siihen kauneuskäsityksen muottiin, jota esimerkiksi kauneuskilpailuissa luodaan?
– Täytyy olla rohkeasti sitä mitä on, eikä pidä välittää mistään muotista! Mielestäni missikisoissa ei ole olemassa yhtä muottia, koska kauneuskilpailuja on kaikille, on XL-kisoja, Pin up -kauneuskisoja, fitness-kisat… Se muotti asetetaan mallimaailmassa, jossa kaikkien pitää olla pitkiä, anonyymejä ja aivan liian hoikkia. Missit edustavat itseään ja omia arvojaan. Mallit taas edustavat tuotteita.
Antavatko missikisat vääristyneen kuvan naiseudesta? Että kauneus on jotain, mitä voi mitata, missä voi voittaa?
– Kauneuskilpailuissa korostuu tietynlainen naiseuden malli, mutta se ei ole ainoa naisellisuuden muoto. Sitäpaitsi missikisoissa ei pärjää pelkällä ulkonäöllä. Itse yritän toimia esimerkkinä siitä, kuinka tärkeää terve, hyvä elämä on.
Mikä on sinun mielestäsi kaunista?
– Kaunista ihmisessä on, kun on pilkettä silmäkulmassa. Kun ihminen voi hyvin, niin katse ei ole tyhjä. Se on ainoa mikä elämässä ratkaisee. Että on sinut itsensä kanssa.
Mitä tapahtuu jos voitat?
– Se on itsestä kiinni miten toimii, mutta toivon näkyvyyttä ja työkeikkoja. Haluaisin jatkaa hyväntekeväisyyshommia, olen miettinyt esimerkiksi kouluttautumista Auttavan puhelimen suomenkieliseksi neuvojaksi. Hyväntekeväisyysjuoksutapahtuma olisi hauska järjestää!
Toivotan poweri-Heidille menestystä kisoihin! Matkan etenemistä voi seurata Heidin facebook-sivulta.
Tällaista tällä kertaa! Kauneuskilpailut; harrastus muiden joukossa? Ovatko kauneuskilpailut naisia ylistävää, vai alistavaa toimintaa? Kertokaa kommenttikentässä.
Huomaan, että olen taas tutustunut johonkin uuteen asiaan, näkökulmasta josta en olisi luultavasti itse aihetta koskaan lähestynyt. En voi sanoa, että kriittisyyteni olisi kokonaan karissut pois, mutta olen iloinen siitä, että olen päässyt juttelemaan aiheesta. Ja tuodaan siellä ainakin tärkeitä aiheita esille, eli lasten ja naisten oikeudet! Kuten olen jo aikaisemmin todennut, jokainen ihminen on kuin matkaopas omaan maailmaansa, ja itse saa olla matkustajana aitiopaikalla. Suosittelen siis välillä poistumista kuplasta! Itse olen viihtynyt tässä kauneusihanteiden sun muiden ulkonäkökysymysten parissa jo sen verran, että ajattelin vaihtaa kuplaa. Kohti tuntematonta, ja sen yli, svvviiiuuuuuuuhhh!