Tänään se alkoi pikkuhiljaa iskeä. Torstaina hyppään junaan ja matkustan laivalla Tukholmaan, ja perjantaiaamuna olen jo kirjoilla Ruotsissa. Maanantaista lähtien herään aina aikaisin, käyn sushi-lounailla kollegoiden kanssa, ja ennen kaikkea, aloitan uuden elämän. Niin ainakin itselleni uskottelen.

Pikkuhiljaa tajuan myös sen, että taas kerran lähden reissuun yksin. Tulee ikävä 10-vuotiasta pikkuveljeäni ja meidän seikkailuja. Ystäviä, kavereita, tuttua ja turvallisuutta. Onneksi Tukholmassa odottaa maailman paras työ, maailman ihanin kämppis, joka jää perjantaiaamuna poissa töistä, jotta voi tarjota croissantteja ja kaakaota heti aamusta. Oon onnekas. Kerran kun on lähtenyt maailmalle, niin ei sitä koskaan missään oo täysin kotona. Mutta ei se mua haittaa. 

Opparista puuttuu vielä liian monta sivua, mutta onhan tässä vielä tiistai ja keskiviikko… ja laivamatkat. Nyt pari jaksoa maailman parasta Brothers & Sistersiä ja sitten nukahdan sohvalle… onnellisena.