#11 VIETNAM

Sijainti: Hanoi, Vietnam 21°1’42 N 105° 48’17 E

Halong Bay, Vietnam 20°53’59 N 107°11’60 E

Viime hetkestä onkin hetki aikaa, koska vietin viikko sitten viikonlopun kotona Penangissa ja mitään kovinkaan jännittävää ei tapahtunut. Vietin aikaa uima-altaalla, luin kirjaa ja tein hieman koulutehtäviä. Yksi viikonloppu kotona oli kuitenkin aivan riittävästi, joten viime viikonloppuna suunnattiin Hanoihin, Vietnamin pääkaupunkiin.

Matkalle lähdettiin perjantai aamuna, ja epäonnekkaasti yksi matkalaisista ei päässyt lentokentälle puuttuvan viisumin vuoksi. Joten kaverit tarkistakaa Euroopan puolella viisumin tarve ajoissa! Suomen passilla kuitenkin viisumia ei alle 15 päivän matkalle tarvita, joten jatkettiin matkaa sitten suomalaisten kesken.

Hanoi on hyvin perinteikäs vanhakaupunki. Katukuvaan kuuluu paljon skoottereita, hurjannäköinen liikennekulttuuri ja pieniä jakkaroita kaikilla kadun varsilla, jossa syödään paikallista Pho- nuudelikeittoa ja juodaan paikallista Hanoi-olutta. Meillä ei ollut hirveästi suunnitelmia viikonlopulle, joten perjantaina vaan ihmeteltiin kaupunkia ja sen menoa ja illalla hostellin ilmaisen puolen tunnin oluthetken jälkeen suunnattiinkin parin korttelin päähän katsomaan erittäin vilkasta iltameininkiä. Hostellin nimi oli Old Quarter View-hostel, johon kuului tosiaan aamiainen, joka päivä ilmainen puolituntia olutta ja sängyt oli pehmeämmät kuin useimmissa hotelleissa. Hintaa oli 6.5€ per yö, joten tälle paikalle suuri suositus!

Lauantaina lähdettiin ilmaiselle kävelykierrokselle, jossa käytiin ihmettelemässä junaraiteita parissakin paikassa, paikallisia banaani-plantaaseja ihan kaupungin vieressä ja tietysti paikallisessa ostoskeskuksessa, joka lähinnä muistutti varastoa. Kävelykierroksen jälkeen suunnattiin ensin yhteen hostelliin ilmaisille kaljoille ja sen jälkeen omaan hostelliin. Eli meininki semi rentoa. Kävelykierroksella tavattiin monia muita reissaajia ja jatkettiin niitten kanssa pelaamaan (elämäni pisintä) biljardipeliä paikalliseen pubiin.

Sunnuntai-aamuna suunnattiinkin sitten bussilla 3.5 tunnin päähän rannikolle Halong Bayhin, joka onkin UNESCON maailmanperintökohde. Ostettiin matka netistä 11 illalla lauantaina ja bussi olikin 7 jo meitä hakemassa, joten palvelu The Trip Gurulla pelasi erittäin hyvin. Hostellin hinta matkalle oli about 80€ ja netistä napattiin sama paketti 35€ per henkilö, joten pieni markkinatutkimus kannatti. Halong Bayssa meitä odotti ”risteilijä”, jolla suunnattiin merelle katselemaan merestä nousevia kallioita lounasta syöden. Näkymä oli kaunis ja oli ihana rauhoittua Hanoin jälkeen luonnon hiljaisuuteen, koska Hanoissa korvissa soi koko ajan vain ja ainoastaan skoottereiden torvet.

Halong Bayssa törmäsin pariin opiskelukaveriini, jotka opiskelevat Tampereella, ja jotka ovat vaihdossa Hong Kongissa, ja olikin ihan huippua vaihtaa kuulumisia tyttöjen kanssa ja mentiin vielä matkan jälkeen Hanoissa syömään ja vietettiin pienimuotoisia synttäreitä myös, kun heidän kaverilla oli synttärit. Sunnuntaikin oli siis todella onnistunut ja maanantai-aamuna olikin sitten lähtö takaisin Penangiin.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Vietnamista tosi paljon. Se oli tosi äänekäs paikka, mutta kulttuuri oli hyvin juurtunut ihmisiin. Ruoka oli hyvää ja Vietnamissa olisi paljon nähtävää Hanoin ulkopuolella. Oli myös kiva mennä vessoihin niin, että siellä oli vessapaperia. Pieniä asioita, mutta tekee onnelliseksi! Joten uskon, että joskus vielä palaan Vietnamiin seikkailemaan lisää!

Täällä Penangissa kaikki on hyvin, tällä viikolla meillä oli ensimmäinen mid-semester koe, joka noh olisi tietysti voinut mennä paremmin jos olisi lukenut enemmän kuin yhden päivän. Koe oli monivalintaa, joten mun yleinen runoilutaktiikka ei tällä kertaa tuottanut tulosta. Uskon kuitenkin saavani puolet pisteistä, joten eiköhän tässä ihan ok pohjalla olla.

Perjantaina matka käykin takaisin mun lempisaarelle, eli Balille, koska meillä alkaa mid-semester break ja ensiviikolla ei ole koulua ollenkaan. Meitä lähtee sekalainen sakki sinne, mutta yritetään pari kertaa olla ainakin samassa paikassa. Mun suunnittelmat on lähinnä mennä Cangguun surfaamaan ja tutustumaan Lombokin saareen, joka on muutaman tunnin lauttamatkan päässä Balilta. Ei siis ihan kauhean spesifit suunnitelmat, mutta oon niin valmis siirtymään syömään smoothie-bowleja ainaisen riisin ja nuudelien tilalle.

Joten palaillaan asiaan Balin jälkeen, mä lähen nyt lomalle!

//Tuovi

Paikallinen vihannesmyyjä
Ei liikennevaloja, mutta kaikilla oli kuitenkin vuoronsa
Erittäin kaoottinen ostari

Aivan kaupungin kupeessa olevat viljelykset
Train street, tässä istuttiin ja odotettiin junaa tulevaksi
Halong Bay
Suomitytöt
Kulttuuri Matkat

#10 KUALA LUMPUR, PUTRAJAYA & MALACCA

Sijainti:

Kuala Lumpur, Malesia 3°0.8 N 101°41.16  E

Putrajaya, Malesia 2°55.0 N 101°42.0 E

Malacca, Malesia 2° 12.3 N 102° 14.24 E

Koulun buddiet järjesti meille viikonloppuretken huokeaan hintaan, joten lähdettiin perjantaina ”luokkaretkelle” bussilla kohti Kuala Lumpuria! Ihan ei päästy bussilla matkustaessa samoihin tunnelmiin, kuin Enklaavin retkillä, mutta ilmastointi toimi ja kaverit olivat kyydissä, joten mikäs siinä istuessa!

Perjantaina kun saavuttiin Kuala Lumpuriin, jostain syystä mun vointi oli tosi huono. Oksetti ja mahaan sattui, mutta jollain voimalla kävin katsomassa entistä Kuninkaan palatsia ja sotamuistomerkkiä. Paljoa ei jäänyt mieleen, kun ajattelin vain, etten voi oksentaa Kuninkaan palatsin kokolattiamatolle.. Otin Charlottelta muutaman lääkkeen, torkuin 20 minuuttia ja sen jälkeen vointi oli jo huomattavasti parempi ja saavuttiinkin Kuala Lumpurin keskustaan Petronas Twin Towersien juurelle. Hieman (turisti)kuvia ja sitten lähdettiin Chinatowniin etsimään ruokaa. Oli ihana kävellä puolisen tuntia ja vain nähdä kaupunkia siinä samalla! Kaduilla oli paljon kasveja ja puita, jotka puhdistivat ilmaa ja kuitenkin pilvenpiirtäjät ympäröi maisemaa, joten rakastuin kaupunkiin melko nopeasti. Valitettavasti hotellimme oli 30 minuutin ajomatkan päässä keskustasta, joten meillä oli vain 4 tuntia aikaa KL-keskustassa ja sitten lähdettiin hotellille.

Lauantaina matka jatkui Putrajayalle. Putrajaya on Malesian hallinnollinen pääkaupunki, joka on rakennettu tyhjästä pääministerin toimesta. Paikkana Putrajaya oli tosi kliininen ja autio ja luinkin hieman paikan historiasta ja selvisi, ettei suunnitelma loppujen lopuksi ollut ihan toteutunut halutusti. Pääministerin idea oli luoda Pariisin Champs-Elysee, mutta Malesialaiset vihaavat kävelyä, joten kaikki liikkuvat vain autoilla. Käytiin Moskeijassa, naisten piti pukea viitat ylleen päästäkseen sisään, joista tulikin hieman Harry Potter fiilikset. Moskeija oli nätti ja siellä oli myös kartta, joten Suomikin pääsi maailman kartalle, jee!

Moskeijassa käynnin jälkeen matka jatkui kohti Malaccaa, joka on ollut tärkeä kauppasatama ja eri euroopan maat ovat vallanneet sen vuoron perään. Sieltä löytyikin Kirkko ja osa katujen nimistä oli hollanniksi. Kaupunki oli kaunis, käytiin jokilaiva-ajelulla ja night marketilla, joka tosin oli aika kaaos, koska ihmisiä oli aivan liikaa. Illalla jäätiin kaupunkiin, koska tällä kertaa hotelli oli huomattavasti lähempänä keskustaa. Käytiin istumassa joenvarrella ja jatkettiin siitä sitten paikalliselle klubille. Lava ja screenit oli jäätävän isot ja musa pauhasi todella kovaa (mä tarviin asialliset korvatulpat oikeesti) meillä oli tosi hauskaa, vaikkakin paikalliset taisivat lähinnä vain tuijottaa, kun tanssimme. Tutustuttiin myös Saksalaisiin vaihtareihin, jotka olivat vaihdossa Malaccassa ja olikin kiva vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan ja jakaa reissuvinkkejä!

Kolmen tunnin yöunien jälkeen sunnuntaina hypättiin taas bussiin ja mentiin yhden buddien kotikylään ja museooon. Vähäisten yöunien vuoksi keskittymiskyky ei ollut ihan parhaalla tasolla ja hetken kierrettyämme mentiinkin syömään  taas kerran Intialalaiseen. Kotimatka meni aika koomassa ja paikalliset bensa-asemat tulivat tutuiksi.

Reissu oli siis varsin onnistunut ja oli kiva, kun kaikki oli tehty valmiiksi, joten ei tarvinnut kuin hypätä bussiin, vaikkakin istuttiin viikonlopun aikana 16 (!!) tuntia kokonaisuudessa bussissa.. Kuala Lumpur vaikutti sen verran kivalta, että sinne haluan mennä uudestaan ja todella tutustua kaupunkiin paremmin! Malaccaa voin myös suositella, se oli tosi kaunis kaupunki ja tietysti täynnä katutaidetta!

Nyt vähän koulua, vaikkakin Malaysian Studies oli ilmeisesti taas peruttu (jännittävä nähdä mitä kokeessa kysytään, kun ei ole kurssikirjaa tai dioja (: ). Tavoitteena on kuitenkin saada ryhmätyöt pois alta mahdollisimman pian, jotta voi keskittyä sitten vaikka matkustamiseen taas vaihteeksi. Ensi viikonlopun suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta saattaa olla, että vietän tämän viikonlopun kotona ja säästän vähän rahaa Indonesiaa varten!

Kaikki siis hyvin ja kyllä, edelleen on kuuma!

//Tuovi

Kuala Lumpurin kadut on tosi vihreitä!
Putra Moskeija

Kuala Lumpur Putrajayasta kuvattuna
Kiinalainen temppeli, Malacca
Jonker Street
Malacca River

Reissukaverit!
Kulttuuri Matkat