Hän on täällä taas

Aika palata rikospaikalle. 11 kuukautta on kulunut kirjoittamatta postauksen postausta mutta nyt, kun työsopimusta on jäljellä muutamaa päivää vajaa kolme kuukautta ja blogin aihe on taas entistäkin ajankohtaisempi, tuntuu sen pariin paluukin aiheelliselta.

Puolen vuoden sijaisuutena alkanut työsuhteeni, joka venähti kolmen peräkkäisen sopimuksen ja kahden ja puolen vuoden pituiseksi loppuu pian. Kesän jälkeen aloitan siis toivottavasti uusissa työtehtävissä. Mitä ne ovat ja missä, on vielä hyvinkin epäselvää. Olen asennoitunut hyväksymään myös sen mahdollisuuden, että joudun olemaan hetken työttömänä nykyisen työsopimukseni loputtua.

Nykyisen työsuhteenikaan aikana en ole lepäillyt laakereillani vaan skannaillut työpaikkailmoituksia aktiivisesti ja hakenutkin paikkoja. Muutamassa rekryssä ollaan oltu jo lähes loppukaarteessa, kun joku on kirinyt ohi ja maaliviivan yli ja jättänyt minut rannalle odottelemaan jo liiankin tutuksi käynyttä ”valintamme ei tällä kertaa osunut sinuun” -viestiä.

Tieto vääjäämättä edessä odottavasta viimeisestä työpäivästä on antanut hieman erikoisia piirteitä työnhaulleni, joka tähän asti on ollut melko rentoa. Nyt uusi duuni on pakko löytää ja saada, joten hakutyylini on muuttunut astetta rohkeammaksi (tai epätoivoisemmaksi, miten sen nyt haluaa nähdä). Hakemukset alkavat olla melko lennokkaita ja eilen hommasin itselleni uuden suosittelijan vain ja ainoastaan yhtä tulevaa hakukirjettä varten. Nyt pitäisi vain kirjoittaa se hakemus.

Verkot on heitetty vesille.