Tästä eteenpäin

Kun uuden työn aloittaa juuri joulupyhien alla saa hommiin mukavan pehmeän laskun. Kolme ensimmäistä viikkoa ovat kaikki vajaita ja kuluvat harjoitellessa ja uuteen ympäristöön totutellessa.

Tänään duunissa istuessa mietin hieman tämän palstan tulevaisuutta. Ottaen huomioon, että sen menneisyyttäkin on takana vasta kaksi kuukautta olisi sääli jos Lokikirjan merkintöjen päivät olisi luetut ja matka päätöksessä. Tarvitaan siis uusi suunta. Akateemisen työttömän urani jäi kaikeksi onneksi melko lyhyeksi mutta on hyvinkin todennäköistä, että se on vain vaihtunut aikamme toiseen suureen vitsaukseen: akateemiseen pätkätyöläisyyteen. Sitä tosin on turha surra vielä, ja tässä vaiheessa siitä on vielä aika vaikeaa kirjoittaakaan, kun omaa kokemusta on niukasti.

Nyt siis voisi näyttää siltä, että työttömyyden aallokoista kirjoittamisen sijaan keskityn enemmän niihin satunnaisiin havaintoihin tuulen suunnasta ja navigoinnin, karikoiden ja täydellisten purjehduspäivien kuvaamiseen. Vaikka palstan kirjoitusten välille on mahtunut useampiakin päiviä ovat nämä pari tusinaa tekstiä saaneet sormeni hitaasti mutta varmasti taas kipristelemään kirjoitusinnosta. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Olen päässyt taas suomeksi kirjoittamisen makuun ja edellisestä postauksen kommentista päätellen muutkin kuin työttömyysvalitukseni saattaisivat kiinnostaa palstalle mahdollisesti satunnaisesti eksyviä lukijoita. Ennen kaikkea haluan pitää yllä ja vetreyttää suomeksi kirjoittamisen taitoa, uusi työkieli kun on edellisten viiden vuoden opiskelukielen tapaan se toinen kotimainen.

Tämä Uusi suunta siis merkattakoon Lokikirjaan. Määränpäätä kohti matkataan kevyemmillä tuulilla.

Suhteet Oma elämä Työ

Kirjoitan kaiken muistiin sinnepäin ja hauskemmin

Palstan yleisestä teemasta poiketen ajattelin kirjoittaa muutaman sanan eilisestä, jolloin nautin Scandinavian Music Groupin jo lähes perinteeksi muodostuneesta joulukeikasta Tavastia-klubilla. Nähtyjä ja kuultuja bändin keikkoja ei enää varmastikaan pysty laskemaan kahden käden sormilla, mutta pelkästään näitä joulunaluskeikkoja Tavastialla on koettu jo kolme, ehkä jopa neljä.

Siellä sitä sitten taas huojuttiin tuttujen ja tärkeiden biisien mukana. Mukana laulamisesta (jota en kyllä muutenkaan kamalasti harrasta, kun en vierustoverinkaan laulua erityisesti arvosta) sai vain haaveilla tällä raspikurkulla mutta muuten meno oli oikein mainio. Henkisesti keski-ikäinen keikkailija arvostaa kovasti sitä, että keikka-ajat ovat aikaistuneet reippaasti ja kotiin lähtiessä ehtii vielä viimeiseen metroon. Aikaisemmin keikat kun hyvässä lykyssä alkoivat siinä vähän ennen puolta yötä.

SMG: musiikki on seurannut minua (tai minä sitä) jo aika monta vuotta, tarkemmin sanottuna Hölmö rakkaus ylpeä sydän -levyn julkkaribileistä alkuvuodesta 2007 (?). Harvalla yhtyeen kappaleella on minulle jokin erityinen merkitys mutta monet biisit tuovat mieleen kivoja muistoja ja muutamat ovat ihan vain upeita kappaleita, jotka ovat syystä tai toisesta kolahtaneet todella kovaa. Niinpä vietin vähintään puolet eilisestä keikasta kyyneleitä nieleskellen ja silmäkulmia kuivaten. En varsinaisesti biisien tai tunnelman takia, en surusta enkä onnesta. Kyyneleet tulivat, koska niiden tuttujen ja tärkeiden kappaleiden ansiosta koko syksyn hartioilleni kasautunut paine ja stressi ja väsymys valahtivat viimein alas kohti klubin tahmeaa lattiaa.

Tästä on hyvä lähteä kohti joulua, rauhoittumista ja erityisesti kohti uutta vuotta.

Suhteet Oma elämä Mieli Musiikki