Minulla on työpaikan magneettiavain. On työpöytä ja -kone, on nimi työsopimuksessa ja kasapäin uusia nimiä ja naamoja. Omaa kahvikuppia en vielä ole ehtinyt hankkia ja mietin yhä kuumeisesti millaiseen avaimenperään työavaimeni laitan. Nämä ovat tärkeitä juttuja. Siihen asti juon kahvini vieraskupeista ja kannan avaimeni laukun sivutaskussa.

Ensimmäinen viikko on mennyt kivasti, ja huomattavasti rennomin kuin mitä osasin odottaa. Ensimmäistä työpäivää edeltävänä iltana puolisko kysyi jännittikö minua. Sanoin, että jännitys iskee varmaan vasta aamulla, sitä mukaa kun toimiston ovi lähestyy. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Ainoan jännityselementin toi ihanainen flunssani, jonka ansiosta oli aika arpapeliä saanko tuotettua pihaustakaan ääntä, kun pitäisi esitellä itsensä ihmisille.

Uuden työn aloittaminen vaatii kuitenkin aina veronsa. Kun kaikki on uutta ja kaikkeen pitää keskittyä koko ajan sataprosenttisesti, on se aika rankkaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kotiin päästessä ajattelu vastaa nopeudeltaan suunnilleen lusikasta hiiiitaaasti valuvaa siirappia ja silmät eivät jaksa tarkentaa koko päivän näytön tuijottelun jälkeen. Kroppa on väsynyt ja uni tulee sillä sekunnilla kun saa itsensä vaakatasoon (tai tulisi varmasti, ellei yskimiseni pitäisi minua hereillä).

Silti, nyt on aika hyvä olla. Joulupäivinä ehdin toivottavasti levätä ja saada itseni terveeksi, ja välipäivinä istun taas töissä harjoittelemassa vielä vähän lisää. Vuodenvaihteen jälkeen en enää pyörittele harjoitustiedostoja vaan teen jo ihan oikeita töitä. Toivottavasti.