Facebookin uutisfeedin lävähti ilmoitus avoimesta työpaikasta. Pian sama ilmoitus saavutti minut myös laitoksen sähköpostilistan ja yliopiston rekryportaalin kautta. Kyseinen tehtävä olisi jotakuinkin unelmaduunini. Parin vuoden päästä. Vai sittenkin juuri nyt?

Kerroin äidilleni näkemästäni ilmoituksesta ja sanoin epäröiväni hakemuksen laittamista, koska en ainakaan ihan vielä mielestäni täytä ilmoituksessa esitettyjä vaatimuksia. ”Tytöt on just tollasia, ei luota osaamiseensa ja jättää hakematta jos ei täytä yhtä kymmenestä vaatimuksesta. Pojat laittavat hakemuksen sisään, kun huomaavat täyttävänsä yhden vaatimuskohdan.”

Työnantaja on sellainen, jolle olen haaveillut työskenteleväni siitä lähtien, kun opiskelujen alussa tutustuin siihen eräässä seminaarissa. Tehtävät kuulostavat haastavilta mutta erittäin mielenkiintoisilta ja aika pitkälti juuri siltä, mitä olen viime vuosien aikana opiskellut. Nyt siis heitän pääni sisäiset rajoitukset mäkeen, kirjoitan elämäni parhaan työhakemuksen ja pistän sormet ristiin.