Vuosirenkaita

Tänään, Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä, on taas alkanut uusi sykli. Edellinen vuosirengas on kasvanut valmiiksi ja seuraava aloittanut kehittymisensä.

Tänään en kuitenkaan ole oikein päässyt synttärifiilikseen. Vaikka tälle päivälle ja loppuviikolla on tiedossa mukavia ikääntymisen juhlistamistapahtumia, ei uusi ikä herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Nousin aamulla aivan normaalisti ja kävelin keittiöön keittämään itselleni synttärikahvit. Tein aamupalan. Pakkasin mukaan työkavereille leivotut synttärikeksit. Hymähdin pienesti facebookiin ja puhelimeen ilmestyneille onnitteluille. Ei vaan nappaa.

(Onneksi pääsen edes pienesti iloitsemaan siitä, että ne konkreettiset, vyötäröllä ja lanteilla kasvatettavat vuosirenkaat kehittyvät kasvamisen sijaan toiseen suuntaan. Eilen päälläni mukavasti lököttäneet farkut olivat synttäriasunani myös neljä vuotta sitten; silloin ne menivät juuri ja juuri kiinni ja vain maailman tiukimpien spanxien avustamana.)

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään