En tiedä vanhemmuudesta mitään. Tai siis tiedän sen mitä olen ympärilläni havainnoinut koko elämäni ajan, mutta minulla ei ole omakohtaista kokemusta vanhempana olosta. Jos siis kissalapsia ei lasketa, sillä toisinaan tuo pieni kattilauma on verrattavissa uhmaikäiseen tarharyhmään ja silloin nelikko vastaa ainakin kahdeksaa kolmevuotiasta.

Koska tänään on äitienpäivä, herättää se minut aina pohtimaan yhteiskunnan odotusta siitä, miten jokaisen yksilön tulisi varmistaa, että kansakunta lisääntyisi ja että veronmaksajia olisi jatkossakin. Valtiovalta on aina huolissaan syntyvyyden laskusta ja kehottaa tekemään enemmän vauvoja. Ensisynnyttäjien keski-ikä nousee, koska ”nämä itsekkäät naiset haluavat luoda ensin itselleen uran”. Mutta onkohan totuus itsekkyydestä kuitenkin jotain aivan muuta?

Nykypäivän työmarkkinoilla sinun tulisi naisena olla nuori, korkeasti koulutettu, työkokemusta omaava; lapsiesi tulisi olla jo niin vanhoja, että he sairastuessaan selviäisivät kotona yksin. Kauniista ulkonäöstäkään ei olisi haittaa.

Teknologisesti työelämä kehittyy nopeasti, mutta tietyissä asioissa on jämähdetty jonnekin 60-luvun ja 90-luvun sekasotkuiseen välimaastoon. Ei nainen valitse uran luomista ilkeyttään, vaan turvatakseen oman ja perheensä tulevaisuuden. Tämän päivän nainen haluaa olla itsenäinen ja taloudellisesti riippumaton. Elämän tulee olla vakaalla ja turvallisella pohjalla, ennen kuin perhettä on realistista edes ajatella perustavansa. Pätkä- ja silpputyö yhteiskunta ei kovin paljon kannusta perheen perustamiseen. Toki täytyy todeta, että lyhyet ja epäsäännölliset työsuhteet eivät ole ainoastaan nuorten naisten ongelma, ne koskevat miehiä ihan samalla tavalla. Tarvittaessa työhön kutsuttavien, määräaikaisten ja osa-aikaisten työsopimusten tekeminen on työelämässä ollut muotia jo pidemmän aikaa. Toisille ihmisille sellainen työsuhde sopii, toiset taas haluavat elämältä muuta ja toivovat että haave pysyvyydestä olisi jonain päivänä silmien alla.

Vaikka olen nuori, yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut nainen, en silti koe olevani feministi. Oikeastaan päinvastoin. Kannatan tasa-arvoa, mutta huomaan kuitenkin olevani ajattelumaailmaltani jossakin liberaalin ja konservatiivin välimaastossa. Kaiken ei aina tarvitse muuttua, sillä vanhat konstit ovat monesti parempia, kuin pussillinen uusia. Ja silti toisaalta montaa asiaa voisi kehittää eteenpäin, kunhan kehittämisessä olisi vain jotain järkeä ja se tehtäisi pienin askelin eikä ”kerta rytinällä”.

Jos syksyllä isänpäivästä aiottiin tehdä lähimmäisen päivä, niin tehtäisiinkö sitten äitienpäivästä perheiden päivä? Kaikesta paapatuksesta huolimatta ihanaa toukokuista sunnuntaita arvon miehet. Onnea kaikki äidit, mummot, mummojen mummot, äidin mieliset ja naiset ylipäätään. Joka tapauksessa,

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

-Ninni