Prologi

On sunnuntai heinäkuun 10. päivä vuonna 1988. Rovaniemen keskussairaalan synnytysosaston eräässä huoneessa nuori nainen puhuu puhelimeen siskonsa kanssa, kunnes hieman jälkeen kello puoli kahdeksan illalla toteaa; ”Nyt täytyy lopettaa, se syntyy.”

Lapsi kasvoi, vanheni ja ehkä hieman viisastuikin. Välillä vaihdettiin paikkakuntaa ja lopulta päädyttiin keskikokoiseen merenrantakaupunkiin, jonne elämää alettiin rakentamaan. Vuodet vierivät, lapsesta tuli teini ja elämä muuttui sen mukana.

Oli aika muuttaa omilleen, lentää pois pesästä. Päättää itse ja tehdä virheitä, oppia niistä ja ehkä viisastua lisää. Etsiä oma paikka maailmassa ja jokaisen etsinnän jälkeen huomata, ettei tämä tuntunutkaan oikealta. Jatkaa etsimistä ja kerta kerran jälkeen pettyä. Kunnes vihdoin yksiasia johti toiseen ja kolmanteen, palaset loksahtivat kohdalleen ja oma paikka maailmasta oli löytymässä.

Tuon paikan löytyminen vaati säkkitolkulla rohkeutta, uskallusta hypätä tuntemattomaan ja ottaa vastaan se mitä elämällä kulloinkin on antaa. Mutta jos on vuositolkulla tuntenut itsensä henkisesti ulkopuoliseksi ympäröivästä maailmasta, on valmis ottamaan riskejä ja toteuttaa haaveitaan. Niinpä jo nuoreksi aikuiseksi kasvanut lapsi loikkasi pitkälle tutuista lavasteista, vaihtaakseen elämänsä näyttämön aivan toiseksi.

Se joku olin minä. Yhdeksän pisteen tyttölapsi, joka tarinan mukaan syntyi hymyillen tähän maailmaan. Hymy on kulkenut mukana siitä asti, eikä toivottavasti lopu koskaan.

Ninnika

Ps. Haluan jakaa kanssasi ne ”kasvukivut” ja onnen tunteet joita uusissa ympyröissä tulen kohtamaan. Älä kuitenkaan tuomitse mahdollisia kirjoitusvirheitäni, sillä tämä on samalla harjoitusta luki- ja kirjoitushäiriölleni, ehkä minäkin vielä jonain päivänä ymmärrän yhdyssanojen hienouden :)