Tänä aamuna on niin ihana olla. Ei sillä, että muina aamuina ei olisi ollut hyvä olla, mutta tänä aamuna onnellisuus on jotenkin niin läpitunkevaa, että se tuntuu fyysisesti kropassa. Olen niin kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen Portugalissa. Mieli tuntuu hyvältä paikalta ja uusi kulttuuri ympärillä kiehtovalta. Ihana arki.

Yöunieni laatu oli ollut jotenkin aika heikkoa reissua edeltävänä aikana, sillä ymmärrettävästi pidemmälle reissulle lähdettäessä on hurja määrä hoidettavia asioita ja töitä on paiskittava, jotta matkakassan saa kasaan. Nyt yöunet parantuvat yö yöltä ja olen kiitollinen siitä, että kropassani alkaa vihdoin olla levännyt olo ja se tuntuu leviävän myös mieleeni. Ruokavalioni on jo aikaisemmin ollut kunnossa, mutta täällä ruoka-aineet ovat olleet tuoreita ja ruokavalio ollut entistä puhtaampi, minkä myös uskon osaltaan vaikuttavan tähän energiseen, mukavaan oloon kropassani.

Päädyimme lähtemään Portoon muiden suosituksien perusteella, ja onneksi kuuntelimme muiden neuvoja. Kaupunki on tunnelmaltaan ja tyyliltään hyvin erilainen kuin Lissabon. Ihmisiä on vähemmän ja värikkäät talot ovat muuttuneet tunnelmaltaan rosoisiksi ja tummanpuhuviksi. Hintataso on hieman alempi ja turisteja ainakin tähän aikaan vuodesta on yllättävän pieni määrä. Kaltaisiani pellavapäitä ei täällä juurikaan näy.

Olemme kävellen tutkiskelleet tätä kaupunkia ja sanoisin,että tämän kaupungin tunnelma miellyttää minua enemmän kuin Lissabonin, joka on näistä kaupungeista vilkkaampi. Kuulimme paikalliselta ennen tänne saapumistamme, että Portossa voi kokea ”oikean Portugalin” ja ymmärrän nyt mitä hän sillä tarkoitti. Porto on aito.

Pari iltaa sitten, menimme ystäväni kanssa viinibaariin, joka oli tehty vanhaan kappeliin. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton. Istuimme ja joimme uskomattoman hyvää viiniä (3e/lasi) ja kirjoitimme matkapäiväkirjaani unelmiamme ylös. Myöhemmin minulla välähti, että teimme tätä maanantai-iltana. Iltana, joka oli minulle kesän ajan aina pisin, ja rankin työpäivä. Yleensä tein maanantaisin 14h  työpäivän. Ja nyt maanantai on muuttunut täysin erilaiseksi päiväksi.

Tämä rauhallinen rytmi on tuntunnut niin oikealta ja nautin tästä suunnattomasti. Nautin tällä hetkellä elämästä ja siitä miten on vapaus mennä virran mukana. Tällä hetkellä ei ole huolia juurikaan. Asiat on hyvin. Arvostan tätä tilaa suunnattomasti., hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Tiedostan kuinka nopeasti asiat muuttuvat, joten kun näitä huolettomia, tyytyväisiä hetkiä on tulee niistä ottaa kaikki irti.

Kiitollisuus lisää kiitollisuutta. Kiitollisuuden aiheet on hyvä muistaa silloin kun on vaikeaa, mutta myös tehdä kiitollisuuden aiheista listoja silloin kun olo on onnellinen ja ylläpitää kiitollisuuden tilaa. Tällä hetkellä kiitollisuuden lista on pitkä ja helppo.

Kuvituksena Porton tunnelmia. Littipeukku tälle mestalle jos ei vielä tullut selväksi. Ja elämällekin.

Jne.

Vapaus. Tunnetila jota on vaikea sanoittaa ja vielä näin reissun alkuvaiheessa vaikea ymmärtää. Joudun muistuttelemaan itseäni vapaudestani ja siitä että herätyskelloa ei tarvitse laittaa soimaan nyt eikä koko loppuvuonna. Samalla kuitenkin Suomen arki tuntuu jo nyt jotenkin hirveän kaukaiselta, mikä on merkki siitä, että normiarjesta irtaantuminen on jo tapahtunut. Jos meissä ihmisissä on olemassa jonkinlainen matkustelijageeni, minussa on varmaan se. Adaptoidun nopeasti matkustelijan sykliin ja arkeen, sen haasteisiin ja ihanuksiin. Myönnettäköön, että tuntuu hieman  hullunkuriselta kutsua tätä elämäntyyliä arjeksi, mutta sitähän tämä on.

Kuinka ihana onkin ajatus siitä, että pitelemme itse lankoja käsissämmeja muodostamme arjestamme juuri sellaista kuin haluamme. Mikäli olemme olleet elämässä niin onnekkaita, että olemme saaneet pitää terveytemme, mahdollisuudet ovat oikeastaan rajattomat. Uskon, että meidän tulee tehdä päätös siitä mitä arjeltamme haluamme ja sen jälkeen tehdä työ jonka unelma-arjemme saavuttaminen vaatii. Kuullostaa niin kovin yksinkertaiselta, mutta ehkä se on juurikin sitä. Ehkä me monimutkaistamme unelmiemme toteuttamista kaikilla mutta/ehkä/sitten kun/ ajatuksilla, jotka tunkeutuvat mieleemme heti saadessamme selkeän vision siitä, miltä unelmamme näyttää.

Ensimmäinen kohteeni ja vapauden juhlinta paikkani oli Pariisi. Pariisiin saapuessani minua muistutettiin heti siitä, että asiat eivät tosiaan mene aina suunnitellusti. Junat eivät kulkeneet, korvaavia busseja ei saapunut ja bussikuskit ovat vihaisia, eivätkä suostuneet puhumaan englantia. Yritin ottaa rentoa asennetta ja löytää vapaaehtoisia tulkkeja kertomaan mitä tulisi tehdä ja olla stressaamatta asioista, joihin en pysty vaikuttamaan. Luovuin ajatuksestani siitä, millainen ensimmäisestä päivästä piti tulla. Bussi, jolla menin ranskalaisen miehen ohjeistamalle metroasemalle, vei lähemmäs kaksi tuntia ja kierti kaikki Pariisiin slummit lävitse.  Siinä istuessani puoleksi jonkun tuntemattoman, hikisen ja semisti raffimman näköisen miehen sylissä kuumassa bussissa ja katsellassani kodittomien telttoja, tuntui ajatus rentouttavasta loman aloituksesta, croissanteista ja viinistä Eiffeltornin alla hyvin kaukaiselta, vaikka kyllähän sinnekin lopulta päästiin (alla kuvatodiste).

Näinhän se vaan menee. Osaan näissä tilanteissa jo aika tottuneesti ottaa tilanteen haltuun juuri sellaisena mitä se on. Tilannehan muuttuu vain kurjemmaksi, kun hikisen ja täpötäyden bussin lisäksi vielä harmittelee sitä kun päivä ei suju kuten olit sen mielessäsi rakentanut, mikä lisää stressiä. Go with the flow. Myöhemmin Pariisin nähtävyyksiä ihastellessa ja viiniä lipittäessä unohtui koko aamun härdelli ja loppujenlopuksi Pariisista jäi ne hyvät hetket.

Portugaliin päästessäni myöhemmin samana yönä (KUOLEMAN VÄSYNEENÄ) Lissabonissa minua odotti ihana jälleennäkeminen hyvän ystäväni kanssa, jota en ole nähnyt yli puoleentoista vuoteen. Yhteensä ensimmäisen viikon ryhmässämme on ollut kuusi henkilöä, joista entuudestaan tunsin kaksi. Hassua yhdessä matkustaessa on se, kuinka nopeasti uudetkin ystävyydet muodostuvat. Minusta tuntuu, kuin olisin tuntenut koko ryhmämme jo vuosia vaikka olimme vasta tavanneet. Ollessamme illallisella ja drinkeillä ensimmäisenä iltana, vatsanpohjaa nipisteli onnesta. Ihania uusia ja vanhoja ystäviä pöytä täynnä, Portugali ja vapaus. Aika herkullinen kombinaatio.

Lissabonissa oli helppo hymyillä ja tuo kaupunki hurmasi poikkeuksetta meistä jokaisen. Kaupunki on omanlaatuisensa kaikkine hurmaavine pikkukatuineen ja kahviloineen.

Suurimman vaikutuksen ovat kuitenkin tehneet ihmiset ja rento tunnelma. Tunnelma on mielestäni tyylikkään Pariisin tunnelman vastakohta. Ihmiset ovat iloisia ja hymyileviä (vaikkakin temperamenttisia) ja kaupunki tuntuu myös erittäin turvalliselta. Viini on ollut poikkeuksetta hyvää, samoin ruoka. Hinnat yllättivät korkeudellaan, joten matkabudjettille on tehnyt hyvää kokkailla kotosallakin ja ulkona syömisen olen rajoittanut muutamaan kertaan viikossa. Aamut ovat alkaneet aikaisin ja drinksuttelu on jäänyt toistaiseksi vähäiseksi ihan omalla painollaan ja se on tuntunut hyvältä. Nyt kun mahdollisuus olisi vaikka hiukan juhliakin, on pokebowlit ja krapulaton fiilis kiehtonut enemmän. Huom, tämä ei tarkoita etteikö iltarutiineihin kuuluisi lasillinen jotain ihanaa Portugalilaista viiniä.

Ajatuksena Portugalista on myös kutkutellut ajatus joistain ihanista deiteistä, mutta päivät ovat olleet aika kiireisiä ja aikaa Tinderöinnille ei ole juurikaan ollut. Olemme lähteneet asunnolta aikaisin aamulla ja palaneet asunolle vasta myöhään illalla. Lauantaina oli tarkoitus lähteä flirttailemaan pojille, mutta päädyin hyvin Annemaisesti gayklubille tanssimaan ihanien homomiesten keskelle. Haha. Potentiaalisesti ei paras paikka romantiikalle mikäli olet hetero, mutta ehdottomasti hyvä cardio-treeni ja hauska ilta. Drinksuttelut pysyivät kohtuullisissa määrissä ja seuraavana päivä olokin oli erinomainen! Eikä rooftopilla hengailu pahentanut asiaa.

Ja ehkä ne deititkin vielä tulevat. Olen ystävieni keskuudessa aika tunnettu siitä, että kävelen ns laput silmillä ulkoillessani. Siinä missä muut sinkkuystäväni tuntuvat bongailevan ja löytävän kiinnostavia miehiä sieltä sun täältä, minä olen useimmiten niin keskittynyt ystäviini  ulkona ollessani, että en juurikaan huomaa muita ellei joku kirjaimellisesti törmää minuun. Olen myös kiinnostuessani yleensä hieman ujo ottamaan kontaktia, vaikka tuttavieni keskuudessa olenkin aikamoinen räpätäti ja tarinankertoja. Tapani osoittaa kiinnostusta on tyypillisesti katsoa pois, mikä ymmärrettävästi ei tee minusta kovin helposti lähestyttävää, vaikka olenkin lämminhenkinen ja iloinen ihminen. Yritän tätä kaavaa nyt kuitenkin hieman murtaa.

Matkustellessa on jotenkin helpompi irtaantua hieman omista toimintavoistaan. On helpompi heittäytyä ja olla vapaampi. Maksaessani ruokaani eräässä kahvilassa minua palveli mies, joka näytti enkeliltä. Kyllä, enkeliltä. Itse näytin sydänemojilta ja katseen pois kääntämättä jättäminen tuntuikin helpommalta. Siinä ystävienikin maksaessa katseet yhä kohtailivat enkelipojan kanssa ja molempia hymyillytti. Pois lähtiessämme hän vielä kääntyi katsomaan ja vilkuttamaan. Myöhemmin päivällä mietin yhä tätä enkeliä, ja pähkäilyn päätteeksi päätimme viedä vielä puhelinnumeroni kyseiseen kahvilaan. Hän oli jo ehtinyt päättää työvuoronsa, mutta työntekijä kertoi lähettävänsä lapun kyseiselle miehelle viestinä.

Eikä kestänyt montaakaan minuuttia kun enkeli, tuttavallisemmin Lucas, otti minuun yhteyttä ja kertoi olevansa erittäin iloinen, että olin palannut kahvilaan ja osoitti selkeää vastakaikua mikä lämmitti mieltä. Luonnollisestikin tämä tapahtui juuri kun olen lähdössä Lissabonista eteenpäin kohti Portoa (kirjaimellisesti 12h ennen kytkimen nostamista), mutta ihana mikrokohtaaminen silti josta jäi hyvä mieli. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mikäli tiet johtaisi vielä samaan kaupunkiin seuraavan parin viikon aikana!

Hurraa rohkeudelle ja hurraa vapaudelle!

Ps. Olo on onnellinen