Tänään on se päivä kun minä uskaltaudun uusille teille <3

Takana on ensimmäinen viikko vapautta ja pattereiden latausta Itä-Suomessa. Vapaa-aika koostuu vielä hetken lenkeistä, laatuajasta perheen kanssa, saunomisesta, uimisesta, pyöräretkeilystä ja nukkumisesta. Viime perjantaina oli minun viimeinen työpäiväni tältä erää ja luovutin asuntoni kodiksi ystävälleni huostaan helmikuulle saakka. Helsinki on siis tältä vuodelta taputeltu, ja vapaus on jo virallisesti alkanut. Ensimmäisen viikon olen viettänyt niinkin eksoottisissa paikoissa kuin Varkaus ja Kuopio. Viikot ennen viimeistä työpäivää olivat hektisiä, ja nyt aikatulujen tilalle astunut vapaa-aika on antanut tilaa myös matkaan kohdistuville tunteille ja ajatuksille.

Se on jännä tunne kun unelma on toteutumassa. Siihen liittyy valtava määrä innostusta ja ihanaa jännitystä, mutta asialla on myös kolikon kääntöpuoli. Kun puhutaan tunteiden vuoristoradasta, tämä on varmasti juuri sitä. Kolikon kääntöpuolelta löytyy haikeus ja ikävä, joka iskee sillä sekunnilla kun hyvästelet ystävän tai perheenjäsenen. Vaikka tiedätkin eron olevan väliaikainen eron hetkellä ymmärrät, että se arkinen tapailu muuttuu kaukosuhteeksi, halaukset viesteiksi ja yhteiset viinihetket whatsapp puheluiksi. Lähtevänä osapuolena tässä tulee vastaan väistämättä tunne myös siitä, että olet lähdössä yksin  kohti tuntematonta.

Maailma hyvästien halauksen ulkopuolella tuntuu uudelta ja pelottavalta. Ja juuri sinne olisi uskallettava. Kokeeko kukaan muu koskaan samaa? Kun irtaannut läheisen ihmisen halauksesta se pelko, jota olet yrittänyt vältellä, ottaa sinusta hetkellisesti vallan. Se sama pelko, joka on taitavasti piiloutunut innostuksen alle. Lähtöä edeltävinä päivinä mieleesi leviää pieni  epäillyksen siemen siitä pystytkö, osaatko ja uskallatko sinä tehdä tämän kaiken ilman heitä jotka ovat sinun tukesi ja turvasi.

Kuulen useasti, että olen rohkea ihminen. Muotoilisin asian niin, että olen rohkea pelkoa tunteva ihminen. Mukavuusalueelta poistuminen ei aina ole helppoa, mutta se on aika välttämätöntä mikäli haluaa kokea jotain uutta. Minullekaan pelkojen haastaminen ei tapahdu ilman, että teen itseni kanssa työtä ja kerään rohkeutta. Kaikilla meillä on omat epävarmuutemme, ja reissuun yksin lähdettäessä sinun tulee pystyä luottamaan itseesi ja vain itseesi .

Euroopan ulkopuolelle matkustaessa mieltä askarruttavat myös turvallisuuskysymykset – esimerkiksi Etelä-Afrikan turvallisuustaso on kovin toista kuin Suomen. Kohteen turvallisuussääntöihin perehtyminen ei ole pelkästään järkevää vaan oleellinen osa valmistumista. Haluan olla matkustaessani fiksu ja pelata varman päälle turvallisuussääntöjen kanssa – mutta en halua olla ahdistuneen pelokas, vaikka sekin tunne on tässä tunteiden vuoristoradassa saatu koettua. Uskon, että pieni pelko edesauttaa pysymään varovaisena mutta medialla on valtavan voimakas vaikutus ihmismieleen ja se voi helposti maalata vääristyneitäkin kuvia kohteiden turvallisuustilanteista.

Mieli järkyttyy helposti maan murha- ja kidnappauslukemien tuijottaessa takaisin mustaa valkoisella ja tuolloin hyvä muistaa, että tämä ei suinkaan ole koko totuus ja rikollisuus keskittyy usein alueille, joille et tule koskaan astumaan jalallasi. On muistettava, että Suomesta poistuttaessa joudumme luopumaan turvallisuudentunteestamme ja huolettomuus ja sinisilmäisyys on tällöin muunnettava tarkkaavaisuudeksi ja varovaisuudeksi. On myös muistutettava itseään maailman hyvyydestä. Olisi hyvin surullista jos pelkäisimme maailmaa niin paljon, että jättäisimme siksi sen kauneuden  ja laajuuden kokematta.

Haikeuden ja turvallisuusaspektin lisäksi kolikon kääntöpuolelta löytyy myös pelkoa siitä millaiseksi reissu tulee muodostumaan. Entä jos epäonnistun unelmassani? Entä jos tämä unelman toteutuminen ei vastaakaan odotuksiani ja olen nähnyt sen eteen niin paljon vaivaa? Entä jos epävarmuuteni ottaa minusta vallan? Entä jos minulle tulee yksinäinen olo?

Jos jotain olen matkustamisesta oppinut, on se että vastoin yleistä mielipidettä se ei ole automaattinen menolippu onneen.Matkustellessani olen kokenut elämäni huikeimmat huiput sekä syvimmät vedet. Matkustelu, kuten mikään tässä maailmassa, ei takaa onnellisuutta. Kuka meistä voisi sanoa varmuudella että seuraavat puoli vuotta elämästämme tulee olemaan erityisen onnellista? Faktaa on kuitenkin se, että kun tekee elämässään sitä mitä rakastaa, on mahdollisuudet merkitykselliseen ja onnelliseen elämään potentiaalisesti paremmat kuin tuntiessaan, että ei käytä aikaansa oikein. Ja tätä minä rakastan, kaikkea tätä uuden kokemista mikä saa minut kasvamaan  ihmisenä (ja viiniä – mutta siitä enemmän sitten kun nämä blogin sivut täyttyvät onnellisista kuvista Etelä-Afrikan viinitiloilta).

Tälle reissulle lähden matkaan avoimin mielin – tästä reissusta saa muodostua juuri sitä mitä sen on tarkoitus olla. Elämäni huikeinta tai opettavaisinta aikaa tai jotain siltä väliltä. Seuraavat puoli vuotta kuluu lähdin reissuun tai en, joten en ota asiasta paineita. Aikasemmin odotuksia on ollut enemmän kuin tällä kertaa, johtunee ehkä siitä että tällä kertaa arki ennen lähtöäkin on ollut aika onnellista aikaa ja energia on mennyt kesään keskittyessä. Itselleni ehkä yksi ihanimmista asioista lähdössä on se, että tulevaisuus on epävarma enkä tiedä mitä se pitää sisällään. Tietämättömyys antaa pelon lisäksi tilaa toivolle ja unelmille. Kaikki on mahdollista ja mikään ei ole mahdotonta. Ajatus on niin kutkuttava, että vatsa täyttyy perhosilla.

Tänä yönä on viimeinen yö vanhempieni luona ja huomenna matka jatkuu täältä Mikkeliin ystävän luokse ja sieltä sunnuntaina toisen ystäväni luokse Helsinkiin ja maanantaina on lähtö. Reissu käynnistyy maanantaina hyvin easylla kohteella, nimittäin shampanjalla Pariisissa Eiffeltornin alla, koska mikäpä olisi parempi keino juhlistaa uuden alkua. Bonjour life!

Ps.

hahaha