Lotta Saariluoma

25.12.2017 lotta saariluoma

SOMEMAAILMAAN SOPIMATON

Sosiaalisen median ja verkkoyhteyden merkitys ihmisten arjessa korostuu vuosi toisensa jälkeen enemmän ja enemmän, eikä kohderyhmänä ole vain nuoret teinit vaan myös ihan työssä käyvät keski-ikäiset. Uudet pelit, sovellukset, face:t ja ig:t, blogit, vlogit, snäpit ja tägit hämärtävät tehokkaasti kunkin yksityisyyden ja julkisivuun kuuluvien asioiden välistä raja-aitaa. Jengi viilettää kaupungilla niin keskittyneesti selfieitä napsien ja lyhyitä snäppivideioita taltioiden, ettei ympäröivä häly, autojen äänet tai muut ihmiset oikeastaan enää edes hätkäytä ketään – ei itse kuvaajaa, eikä muita. 2000-luvulla on ihan fine kuvailla hurjaa seikkailua kauppareissullaan, puhella yksinään videolle väen tungoksessa, ja laittaa filmirulla laulamaan salilla, jotta treeni saadaan tallennettua ja jakoon muille. Joidenkin työnkuva jopa edellyttää somen monipuolisia käyttötaitoja ja aktiivista päivittämistä, ja sekin on nykypäivänä suurimmaksi osaksi väestössämme yleisesti hyväksyttyä. Myös suomalaiset ylioppilaskirjoitukset sähköistyvät hurjaa vauhtia ja vanhoista kunnon käsi krampaten raapustetuista paperikokeista pyritään luopumaan. Samoin monet aloittelevat treenaajat saavat helposti ja ilmaiseksi oppia kokeneemmilta, kaikki muodin aallonharjalla liitelevät löytävät monen taviksen lompakolle sopivia tipsejä toimivan lookin koostamiseen, ja yritykset tehostettua markkinointia youtube-videoiden ja blogikirjoitusten kautta. Mitä enemmän seuraajia, sitä todennäköisempää on saada roimasti klikkejä. Some edistää todella hyvin verkostomaista kanssakäymistä eri ihmisten ja tahojen välillä, ja tällä tapaa se a) yhdistää, b) luo mahdollisuuksia ja c) kehittää. Sen kautta voidaan tuoda suurtenkin ihmisjoukkojen ulottuville monia arkeen ja elämään positiivisesti vaikuttavia asioita, eli ihan oikeaa hyötyä!

KUITENKIN… Moni sivusta seuraaja ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä painetta, jonka somettajat saattavat joskus kohdata. Kaikki somettajat eivät tähän paineeseen todellakaan törmää, toiset taas nimenomaan haluavat törmätä, provosoida ja provosoitua, saada aikaan keskustelua ja ehkä pitkällä juoksulla myös joitakin muutoksia. Mitä enemmän klikkejä ja huomiota kertyy, sitä todennäköisemmin myös somekanavalla jaetun materiaalin sisällöllinen vaatimustaso kasvaa. Kerran somen huipulle päästyään pelko seuraajien mielenkiinnon lopahtamisesta jakamansa matskun yksipuolisuuden vuoksi saattaa kasvaa niin suureksi, että someen koetaan lähes välttämättömäksi jakaa entistä kovemman volyymin juttuja. Ja tsuih, sinne kaatui yksityisyyden raja-aita kuin dominonappulat ikään! Someen, kuten ei muutenkaan joka toiselle vastaantulijalle, ole pakko jakaa itsestään tai oman päivänsä kulusta jokaista yksityiskohtaa. Elämän kiertokulkuun kuuluu sellaisiakin asioita, jotka ovat hankalia, vaikeasti käsiteltäviä ja vaativat aikaa, eikä tällaisten henkilökohtaisten prosessien julkituominen sosiaaliseen mediaan ole välttämättä aina kannattavaa, eikä koskaan välttämätöntä. Se, ettei tällaisista asioista puhu ääneen somessa, ei johdu siitä, etteikö niitä asioita olisi jokaisen meidän elämässämme. Tämä onkin kaksipiippuinen aihe, eikä siihen luultavasti ole yhtä oikeaa toimintamenetelmää!

Olen tämän vuoden loppu puolella tehnyt jo pariinkin otteeseen tietoisen valinnan siitä, että painanut ”Julkaise” -nappulaa diipin postauksen kohdalla. Ja voi jestas, kuinka pahasti yksityisyyden ja julkisuuden rajaan liittyvät ajatukset ovatkaan snurranneet tuhatta ja sataa päässäni, saaneet minut epäröimään itseäni ja omaa kirjoittamistani, sekä pohtimaan ihan oikeasti blogini todellista tarkoitusta. Aloittaessani bloggaamisen julistin pyhästi sen keskittyvän vain treenaamiseen ja fitnessjuttuihin, enkä koskaan ajatellut sekoittavani mukaan mitään muuta elämää koskevaa höpöhöpöä. Niin ne rullat kuitenkin lähtevät rullailemaan kun vauhtiin pääsee, ja jossain kohtaa huomasinkin raapustavani paljon muustakin kuin vain urheilusta ja kaikkeen siihen liittyvästä, vaikka tämä onkin elämääni voimakkaasti tahdittava tekijä. Blogin fokus oli levinnyt pitkin poikin maita ja mantuja, ja kaikesta pää höyryten funtsimisesta huolimattakaan en löytänyt vastausta siihen, mikä tässä hommassa nyt oikein meni pieleen. Huono omatunto ehkä liiankin diippien(?) postausten julkaisemisesta on kolkuttanut oven takana useammin kuin laki sallii, mutta samalla olen yrittäyt asettua teidän lukijoiden saappaisiin. Pinnallisuudesta ja tekopyhyydestä syyttävien sormien osoittaminen minua kohti lienee ihan hyväksyttävää, jos ajatellaan, kuinka paljon olen blogissani vain puhunut sanomatta kuitenkaan kovinkaan tarkasti mitään. Tämän asian suhteen en voi muuta kuin nostaa kädet ilmaan, ja myöntää olevani syyllinen. Tiedättekö, miksi olen kuitenkin näin toiminut? Miksi olen kirjoittanut sellaisia postauksia kuin olen kirjoittanut; miksi en jättänyt näitä postauksia luonnosten kansioon vain omia tunteita purkaakseni; miksi en harjoittanut itsehillintääni pidemmälle, ja antanut kirjoitusten vain olla päätymättä koskaan kenenkään muiden silmien nähtäväksi?

KOSKA….

…tahdon kirjoittaa asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä, käsin kosketeltavissa. Olen ehkä maailman surkein puhumaan tunteistani kasvotusten asianomaisten kanssa, jolloin kirjoittaminen on käytännössä itselleni ainoa reitti sellaisten asioiden ääneen lausumiseksi, jotka muutoin jäisivät vain takeltemaan kurkkuun. Mulla taitaa olla jonkin todella outo, blogimaailmaan täysin sopimaton tapa, kirjoittaa sellaisia hankalasti ymmärrettäviä postauksia, joiden kautta saan silti jollain ilveellä välitetyksi sen elämäniloisen sanoman ja asenteen, joka edellä tahdon itse päiväni viettää. Tiedostan myös todella hyvin sen, että mikä vain päivä täällä voi olla viimeinen, ja siksi tahdonkin mennä aivan omia latujani pitkin, olipa kyse sitten fitneksestä, bloggaamisesta tai mistä tahansa muusta – ja tähän tahdon kannustaa joka ikistä teistäkin. Menkää kohti unelmianne jokaista päivää arvostaen. ♥

…toisekseen haluan sanoa ääneen, että niin OK kuin 2000-luvun somemaailmassa on edistää rahan ympärillä pyörivää maailmaamme, niin on ihan OK myös toisinaan todeta, että paremminkin voisi pyyhkiä. Tähän ei pidä kuitenkaan sekoittaa juuri sitä toisten asianosaisten nimien, kasvojen tai henkilökohtaisten kokemusten tarpeetonta esille nostamista vain omaa etua ja oloaan parantaakseen. Koska vaikka kirjoittaminen on itsellenikin usein huomattavasti helpompaa kuin puhuminen ja saan silloin sanotuksi enemmän kuin muutoin, ei se koskaa saa rajoittaa jonkun läheiseni yksityiselämää millään tapaa. Se mitä itsestäni julkaisen someen on aina oma päätökseni, oma onnistumiseni tai epäonnistumiseni, mutta ketään toista en tahdo asettaa epämukavaan asemaan.

….some on aina some. Sitä pitää osata tulkita kriittisesti. Se ei myöskään koskaan korvaa niitä aitoja tunteita, kokemuksia ja kohtaamisia, joita saamme somen ulkopuolella. Yksikään todellisuudessa saatu tiukka rutistus tai pienellä porukalla pelattu, kunnon kilpailuhengellä varustettu, Alias-rundi tuskin muuttuu jollain tapaa merkittävämmäksi kun sen on jakanut someen, versus tällaisessa tilanteessa somen täydellinen unohtaminen. Joku kokee tällaisten hetkien jakamisen somessa tärkeäksi ja itselleen arvokkaaksi, mutta joku toinen pitää nämä pienet hetket mielummin täysin omanaan, muiden uteliaiden sormien ulottumattomissa. Itse rakastan niitä spontaania hetkiä, jolloin kaikki muu kuin se mitä ympärillä konkreettisesti siinä tilanteessa onkaan, unohtuu. Rakastan katsella toisten hymyjä, täynnä iloa tuikkivia silmiä sekä yhtyä heidän nauruunsa juuri niin aidosti, kuin nauru tulee.

En tiedä, olenko toiminut joidenkin postauksieni kohdalla täysin blogimaailman yleisten normien mukaisesti. Enkä ole ihan varma, haluanko tietääkään. Koska kaikista pyhistä lupauksistani ja ruusuisista kuvitelmistani huolimatta, kuuluu paitsi elämääni myös blogiini paljon muutakin kuin vain fitness ja urheilu. Blogiani jatkossakin seuraavat saavat siis luultavasti todistaa mun pyristelevän vastavirtaan tässä suuressa blogimaailmassa!

Rauhallista ja kaunista Joulupyhien jatkoa muruset. ♥

xx Lotta

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Ajattelin tänään

19.12.2017 lotta saariluoma

x6 PUNTTITREENIT VIIKOSSA – MIKSI JA MITEN?

Onko siellä ruudun takana monta innokasta aktiivi-salitreenaajaa? Tänään on nimittäin vuorossa treenin täyteinen postaus!

Mulla itselläni on tällä hetkellä käytössä koutsin suunnittelema treeniohjelma, jonka mukaan treenaan 6 kertaa kahdeksan päivän aikana salilla. Arjessani treenipäivät ajoittuvat niin, että viikkoon eli seitsemän päivän sisään mahtuu näistä treeneistä vähintään 5, mutta useimmiten se kuudeskin sinne eksyy. Lepopäiviä tulee yhden syklin aikana siis kaksin kappalein, jotka totisesti tulevat tarpeeseen! Mutta öööö… siis kuusi treeniä viikossa? Eli melkein joka päivä salilla tuntikausien kuluttamista? Miten silloin muka jää aikaa muulle elämälle, kun oletuksena voitaisiin pitää, että päivää täyttävät muutamat muutkin asiat kuin vain treenaaminen, kuten koulut tai/ja työt, perhe, ystävät, kotipuuhastelut, tapahtumat ja niin edelleen?

BACKGROUNDS & TODAY: Olen aina ennen tätä ohjelmaa treenannut x4 viikossa siten, että jokin lihasryhmä tulee viikon aikana tehtyä toisenkin kerran. Tämä systeemi oli erityisesti harrastusta aloittaessani todella toimiva ja looginen, sillä tuolloin keho ei ole ollut vielä kunnolla tottunut koko salitreeniin, ja kehitystä oli mahdollista saada aikaan varsin yksinkertaisillakin pelisiirroilla. Nyt kuitenkin, kun treenitaustaa ja tietämystä on jo enemmän, pystyn treenaamaan kaikki lihasryhmät pariin otteeseen viikon sisään! Viidesti tai kuudesti viikossa treenaaminen mahdollistaa itselleni monta asiaa. Ensinnäkin kunkin lihasryhmän saadessa kasvuärsykettä useammin kuin vain yhden kerran viikossa, pysyy proteiinisynteesi hitusen korkeammalla koko ajan, eikä mun tarvitse hakata kyseistä lihasryhmää yhdessä treenissä ihan tohjoksi. Varastoihin ikään kuin väistämättäkin jää snadisti paukkuja melko lähellä häämöttävää seuraava treenikertaa varten, jolloin palautuminen voi olla tehokkaampaa! Keho saa siis enemmän sekä syytä treenin aiheuttamien lihasvauroiden korjaamiseen ja vahvistamiseen, että parempaan palautumiseen. Miten homma toimii siis käytännössä?

#1- Ytimekkäiden treenien vaikutus näkyy oleellisesti siinä, miten kulutan aikani salilla. Kun kaikki lihasryhmät saavat hittiä useamman kerran viikossa, ei treenini voi venyä ihan loputtomiksi pumppipamppi-maratooneiksi kuten joskus aikoinaan(:D), tai palautuminen kärsii, eikä lähes päivittäinen treenaaminen voi tulla kyseeseen. Siksi salireissuni kestävät ungefär yhden tunnin, joskus eivät sitäkään. Yhdessä treenissä liikkeitä ei tarvita miljoonaa kullakin hetkellä työstettävää lihasryhmää kohden, koska rasitusta on luvassa pian uudestaan. Jopa voimapainotteinen jalkatreenini on paketissa aina maksimissaan tunnissa, koska lyhyiden raskailla painoilla tehtyjen sarjoja ja isojen (hyvällä tekniikalla suoritettujen) liikkeiden ansiosta treeni kyllä menee takuuvarmasti perille! Omasta perusperus-jalkatreenistäni löytyykin tällä hetkellä kyykky, prässi, bulgarialainen kyykky, lantionnosto ja pohkeet. Enempää ei tarvita, kun osumaa tahdotaan tasapuolisesti vähän joka puolelle turhia hifistelemättä – lupaan että ihan peruspalikoilla homma skulaa paremmin kuin hyvin!

#2 – Niille, joille salitreenaaminen on jo tuttua, voi seuraavasta niksistä muistuttaminen helpottaa arkea, jossa aika on jo valmiiksi kortilla mutta treenatakin haluaisi ehtiä. Itse nimittäin suosin joissain treeneistäni myös supersarjoja, koska kun liikepariksi valitaan esimerkiksi vastakkaiset lihasryhmät, voidaan palautuksista hieman nipistää treenin laadusta tinkimättä. Esimerkiksi hauiskäännön ja ojentajapunnerruksen yhdistäminen on oikea täsmäase käsitreeniin, jonka time limitti on just eikä melkeen puoli tuntia! Hauiksen tehdessä ojentaja lepää ja toisinpäin, joten tällä metodilla treenin saa näppärästi tehtyä suitsait sukkelaankin. Omassa ohjelmassani en tällä hetkellä tee samoille lihasryhmille tällaisia supersettejä ollenkaan, mutta jos tekisin, huomioisin sen pidentämällä palautusaikaa.

Jos aika on todellatodella kortilla ja salitreenit ovat sinulle jo peruskauraa, voit koklata myös pudotussarjoja tai restpauseja. Hyvien lämmittelyjen jälkeen voit valita pari isoa liikettä, kuten ylätaljan leveällä tai kapealla kahvalla, pystypunnerrukset, prässin, tmv., ja aloittaa itse työsarjat suhteellisen läheltä maximipainoasi, ja ensimmäisen sarjan jälkeen tiputtaa painoa sen verran, että jaksat välittömästi siirtyä uuden sarjan pariin ilman varsinaista palautusta. Pudotussarjat ovat ehdottomasti tehokas, mutta paljon sekä lihaksistolta että hermostolta vaativa erikoistekniikka, koska tällöin lihas pakotetaan jatkamaan liikettä, vaikka vastus keventyykin. Restpauset, eli sarjojen välissä vain minimaalisen 10-15sec. palautuminen, ottaisin käyttöön ehkä mielummin jossain pienemmässä, eristävämmässä liikkessä kuten reisien koukistuksessa/ojennuksessa, vipareissa, jne., koska niillä saat aivan takuulla viimeisetkin mehut puristettua itsestäsi, eikä aikaa kulu ylettömästi. Ennen restpause-sarjoja tekisin itse pari isompaa liikettä, ja säästäisin parhaat kidutukset viime minuuteille! 😉 Jos tahdot siis antaa keholle siis vähän shokkihoitoa, niin ei muuta kuin rokki soimaan ja sekuntikello ahkeraan käyttöön!

#3 – Entäs miten käy lepopäivien? Pidän lepopäiväni lähes poikkeuksetta kehoa kuunnellen, ja tarpeen vaatiessa myös tankkailen himppusen lisäenergiaa tuolloin. En siis vähennä energiansaantiani lepopäivänä, vaan joskus jopa päinvastoin! Lepopäivien ajoituksessa mun on välillä kehon kuuntelun lisäksi vähän kelattava ajatuksissa päiviä taaksepäin. On sanomattakin selvää, että jos edellisen syklin aikana olen jättänyt 4-5 perättäistä treeniä viime tinkaan, voi seuraavan syklin aloittaminen välittömästi edellisen loputtua tuntua aikamoisen raskaalta, eikä treeni välttämättä kulje lainkaan, ja sitten sitä raapii päätään ja miettii että mistähän tääkin nyt johtuu, kun muut treenit on olleet niin pommeja. Todennäköisesti liian monen putkeen vedetyn treenin jälkeen kroppa ei olekaan ehtinyt vielä palautua, painovoima näyttää kiskovan painoja armottomasti kohti lattiaa, ja mielikin alkaa heittää kärrynpyörää takkuavan treenin aiheuttaman turhautumisen vuoksi. Joskus toimin niin, että vaikka ohjelmassani lepopäivä olisi lähtökohtaisesti isketty kolmannen perättäisen treenipäivän jälkeen, otankin leponi jossain aivan toisessa kohtaa ja näin vähän poikkean suunnitellusta. Tästä syystä onkin hyvä, ettei homma ole täysin kiveen hakattua, vaan kropan huutaessa hoosiannaa voin hyvilä mielin heittäytyä niinkin hurjaksi, että aloitan seuraavan syklini hyvillä mielin sillä toisella lepopäivällä, jotka mulla yhden syklin aikana on! Kunnon palautumisella kroppa pelaa ja treenit ovat nousujohteisia, ja sellaista treenaamista tahdon saada omalla kohdallani aikaan.

IN A NUTSHELL: Treenaan tehokkaasti ja ytimekkäästi, ja olen tarkka palautusaikojen kanssa. Syke kyllä nousee, mutta ajankäyttö on taloudellista: win-win tilanne siis! Ohejlmani monijakoisuus johtuu siitä, että tykittelen treeejä samoillekin lihasryhmille useammin kuin kerran viikkoon – silti hyvin palautuen. Plus, nyt alkaa kuulkaa olla vimppavikat kuukaudet käsillä lihaksen takomiselle toivottuihin paikkoihin ja erityishuomiota kaikille epätasapainoisuuksille antamiselle! Erikoistekniikoita käytän hyvinhyvin maltillisesti. Supersarjat kyllä kuuluvat mun viikko-ohjelmaan, mutta esimerkiksi pudotuksia tai restpause-sarjoja teen todella harvoin – useimmiten joko valmentajan tai oman isoveljeni kanssa treenatessa. Lepopäivät ja pidemmät huoltojaksot pidän silloin, kun valmentajan kanssa katsomme kropan merkkien kertovan selkeästi siitä, että nyt on aika panostaa pikemminkin unta palloon saamiseen kuin hampaat irvessä painojen parissa puhisemiseen. Mikään ei ole täydellisen ehdotonta, eikä mikään ole pakkoa, vaan joustovaraa löytyy.

xx Lotta

Hyvinvointi Liikunta Terveys