TREENAAJA, ETHÄN TINGI YÖUNISTASI?

Tuntuupas todella oudolta istahtaa hetkeksi alas, avata läppäri, laittaa taustalle musiikkia, klikkalailla itsensä suitsait sukkelaan blogisivuille ja aloittaa kirjoittaminen.

 

Tämä viikko on ollut tähän asti todella hektinen ja tapahtumarikas, ja puolivälissä viikkoa edessä häämöttävä viikonloppu näytti antavan odottaa itseään aivan luvattoman kauan! Mutta voi juku kuinka ihana olikaan se tunne eilen perjantai-iltana, kun tiesi ettei seuraavaksi aamuksi tarvitse laittaa kelloa soimaan kukon laulun aikaan, vaan sikeitä saa vedellä just niin kauan kuin unta riittää. 

 

 

Kulunut viikko on konkretisoinut itselleni hyvien yöunien merkitystä monella tavalla. Erityisesti silloin, kun arkea tahdittavat ”velvollisuuksiin” luettavien koulun ja/tai työn lisäksi myös tavoitteellinen treenaaminen, on unella ja riittävällä lepäämisellä iso vaikutus paitsi harjoittelun nousujohteisuuteen, myös ihan kokonaisvaltaiseen jaksamiseen. Sitä ei kuulkaa pötkitä kovin huikeisiin suorituksiin treenirintamallakaan, jos yöunet jäävät tyngiksi tai sisältävät toistuvaa heräilyä, jatkuvaa vessassa ramppaamista, ajatusten ylivilkkautta, tai sitä tänä päivänä ehkä kaikista pahinta – somen pläräämistä. Kun hyvää unta ei saada tarpeeksi, rupeaa treenit ärsyttämään jo ajatuksenkin tasolla, puhumattakaan lehmän hännän lailla alas lurpsahtavista treenituloksista… Tavoitteellisen urheilijan mielelle pahin kolaus onkin usein se, että treenit alkavat maistumaan puulta. Samaten näin fysiikkalajin harrastajana on huomautettava, että väsyneenä myös se oma kroppa alkaa sekä näyttää että tuntua ”löysemmältä” ja ”vetelämmältä”, ja oma mieli alkaa pissiä silmään ihan sata nolla. Siksi väsyneenä ei kannatakaan uhrata yhtään ylimääräistä minuuttia peilikuvan tuijottelemiselle. Todellisuudessa nimittäin pitkien työpäivien, rankkojen treenien ja snadisti pieleen menneiden yöunien summaamana vähän ylikierrosten puolelle ajautunut kroppa ei palaudu kunnolla, eikä näin ollen myöskään luovu (ainakaan kovin tehokkaasti) stressistä johtuvasta nesteisyydestään. Treenin aikana vaurioituneet lihassolut, kireytyneet lihaskalvot ja jänteet, sitkuttelevat palautusmisprosessissaan eteenpäin tahmeasti kuin kärpänen kinuskissa. Tällaista rumbaa kestää kyllä henkilöstä ja tilanteesta riippuen muutamasta päivästä useampaan viikkoon, mutta ikuisuuksiin asti ei kukaan pärjää pelkällä kovalla itsekurilla, päämäärätietoisuudella ja pyhällä hengellä. Siispä tällaista menoa jonkin aikaa katseltuaan ja kokeiltuaan on kaikista houkuttelevin ajatus saada tilanne korjattua.

 

 

Mitä mä itse olen nyt sitten tehnyt viime aikoina, kun Nukkumatti on skipannut tämän likan yöunet laittoman monta kertaa, mutta olen silti halunnut pysyä mahdollisimman virkeänä ja hyväntuulisena töissä, sekä puskea treenit läpi niin kovaa kuin lähtee? 

 

– Olen laittanut kellon herättämään hieman normaalia aikaisemmin. En tiedä teistä, mutta mulla itselläni aamutoimiin kuluu vain entistä enemmän aikaa, jos olen jo valmiiksi hieman nuutuneella fiiliksellä, eikä herätyskellon virittäminen aivan vikoille minuuteille todellakaan helpota asiaa! On todella inhottavaa a) joutua suorittamaan aamutoimet sprinttivauhtia, ja silti b) myöhästyä töistä, josta lopputuloksena c) seuraa kaikinpuolin surkea mieli, morkkis ja itsensä (sekä huonolla tuurilla myös esimiehen puolesta) sormella osoittelu. Siksi 

 

– Toinen asia johon kiinnitän huomiota yössä nukuttavien tuntien määrän merkittävästi vähentyessä on se, mihin aikaan oikeasti valmistaudun nukkumaan menemiseen. Rakastan värkätä iltapalan rauhassa ja syödä sen katsellen Netflixiä, mutta joskus tämä tapa osoittautuu suorastaan turmiolliseksi… Ei niinkään se koko mieltä ja kehoa rentouttava puuhastelu ja oman aikansa ottaminen iltaisin, vaan se Netflixin ääreen juuttuminen. Olenkin nyt tehnyt itseni kanssa sopimuksen siitä, ettei arkena voi tuijotella putkessa olevaa sarjaa kuin yhden 45-55 minuutin jakson kerrallaan! Jos jaksoja rupeaa ahmimaan, ei Netflix-maratoonille tule näkymään loppua vielä hyvään toviin. Toisaalta joskus illan aktiviteetin venähtävät jostain ihan muusta kuin Netflixin syystä myöhäiselle, ja tällöin pyrin vain kylmäsydämisesti kirimään aikaa vanhoissa tottumuksissani iltapuuhien suhteen, koska myös uni on – hektisessä arjessa jopa tärkeimpänä – nimenomaan sitä omaa aikaa. 

 

– Menen treenaamaan suoraan töistä, kun hyvä draivi on päällä. Viihdyn työssäni ja saan sieltä niin paljon energiaa ja hyvää mieltä, että tuntuu luonnolliselta jatkaa samaa linjaa mahdollisimman katkeamattomasti työajan loputtua ja treenien lähestyessä! Olen maailman surkein nukkumaan päiväunia, joten treeniä ennen otettavat kuuluisat powernaps:it eivät toimi mulle ollenkaan. Jos kuitenkin teen sen virheen, että menen töistä kotiin, lösähdän sängylle ja laitan ”hetkeksi” Netflixin pyörimään, en tule nousemaan siitä pisteestä enää riittävän ajoissa treenille. Siksi menen mielummin mahdollisimman ripeästi töistä treenille, ja saan itselleni sekä tehokkaan treenin että hyvää fiilistä plakkariin! 

 

– Tsekkaan, että syönhän varmasti riittävästi ja tasapainoisesti. Itselleni hiilariton iltapala on kuin sana toiselta planeetalta, ja yleensä iltapalani onkin päiväni suurin ateria. Reippaasti puuroa, leipää, banaania ja marjoja nassuun sopivan protsku- ja rasvamäärän siivittämänä, ja muikki on valmis unille!

 

– Jos uni ei tunnu tulevan, alan lukemaan kirjaa. En koskaan katsoa kelloa keskellä yötä, jos uni ei meinaa tulla silmään, koska tällöin on lopputuloksena ainoastaan armoton paniikki ja yöunille saa sanoa hyvästit ihan tyystin. En myöskään ota kännykkää käteen, koska loputon somessa kahlailu viimeistäänkin vie pienimmätkin unen rippeet. 

 

– Juon teetä maitotilkalla, ihan kuin Muumitalossa konsanaan. En kuitenkaan juo mustaa teetä, koska usein mustissa teelajikkeissa on kofeiinia ihan reippaasti kuin kahvissakin. Vihreän teenikin valitsen siis niin, etten ainakaan kofeiinimäärien perusteella provosoisi nukahtamishankaluutta yhtään enempää!

 

 

Aina nämäkään keinot eivät tepsi, eikä sille voi mitään. Ihminen ei ole kone, eikä oman kroppansakaan ja mielensä toimivuutta voi pitää ihan itsestäänselvyytenä. Ja vaikka sitä mieltä kuinka käskyttäisi iltaisin rauhoittumaan, toimii kroppa harvoin tällaisissa tilanteissa niin nöyrästi, että satunnaisillekaan uniongelmille voisi sanoa byebye. Omaa kehoa ja mieltä kannattaa osata arvostaa, ja levollekin raivata oma tilansa. Joskus täytyy hyväksyä myös se, ettei uni aina maita niin hyvin kuin toivoisi – ja sekin on vain elämää. ♥

 

xx Lotta