Lottana Saudeihin- lähtöfiilis

Heikka kaikki!

Useamman läheisen kannustamana uskaltauduin kirjoittamaan seikkailustani blogia 🙂

Haluan muistuttaa että kirjoittamani ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitä/kokemuksia/näkemyksiä.

Olen Lotta, 26 vuotias sairaanhoitaja. Juureni ovat Mikkelissä, Etelä-Savossa ja sieltä myös valmistuin sairaanhoitajaksi 2014. Aika nopsaa muutin maaseutua pakoon kaupunkiin ja Helsingissä olen viihtynyt viimeiset 3 vuotta.

2017 olin tilanteessa, jossa päässäni oli koko ajan ajatus ” Mitähän seuraavaksi?”.
Olin turvallisesti virassa super- kivojen työkavereiden ympäröimänä, mutta työstä oli tullut rutiinia ja haasteet puuttuivat.
Kavereilla alkoi olemaan omia asuntoja, häitä ja lapsia. Minä asuin miun lemmikkipupun kanssa työsuhdeasunnossa keskellä Pasilaa.
Kaikki oli hyvin, mutta jotain puuttui. Se niin sanottu suola tai punainen lanka.

Päätinkin siis lähteä hakeutumaan kohti kahta pitkäaikaista unelmaa- työkomennusta ulkomaille sekä ensihoitajan pätevyyttä. Ja miksi ihmeessä kohti molempia, no siksi että muutos oli nyt saatava alkamaan paatuneelle, negatiivisesti marmattavalle, suuria silmäpusseja kantavalle VASTA 25 vuotiaalle nuorelle naiselle.

Kesäkuun viimeisellä viikolla miulla olikin avaimet molempiin unelmiin: miulla oli unelmien työpaikka Saudi- Arabiaan päivystykseen sekä opiskelupaikka haluamaani ammattikorkeaan.
Lähdin kohti molempia unelmia- syksy 2017 opiskeltiin töiden ohessa ja tammikuussa 2018 lentokone lensi kohti välivuotta, kohti Saudi-Arabiaa.

Palaan varmasti myöhemmin prosessiin kuinka päästä tänne duuniin, mutta nyt tuoreet muistot mielessä kohokohtia lähdöstä :)

5.1.2018 lenkone lähti Helsinki- Vantaalta Istanbulin kautta Riyadhiin, Saudi- Arabian pääkaupunkiin. Käsimatkatavaroissa oli valtava määrä paperityötä, todistusta ja printtiä, abaya sekä rutkasti uteliaisuutta.

Olen aika rennonrempseä, välillä feministenkin nainen, jolla on vahvat mielipiteet sekä myös rohkeutta sanoa ne. Etenkin ystävät olivat huolissaan kuinka pärjään maassa jonne on lähes mahdotonta saada turistiviisumia. Monta neuvoa mukanani ja lukuisia kyyneleitä vuodattaneena lähdin ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle.

Odotusaulassa tapasin toisen hyvin punasilmäisen naisen- arvasin että tässä on kollegani sekä alun tuki ja turvani Sari. Yhdessä viimeiset kyyneleet vuodatettuina samassa tilanteessa olevan kanssa antoi rohkeutta nousta koneeseen.

6.1. klo 05.15. laskeuduimme Riyadhiin. Valtava kaupunki lähes suorine katuineen kirkailla valoilla valaistuna loisti lentokoneen ikkunasta karistaen viimeisetkin unihiekat silmäkulmista.

Kiltisti, kuten välitysfirmani agentti oli ohjeistanut, sukelsin mustan abayan sisälle ja kohti passin tarkastusta.

Olimme jonossa ensimmäisiä ja leima passissa viiden minuutin odottelun jälkeen. Ei siis kestänyt tunteja, ei viety passia pois, ei kohdeltu huonosti tai halveksuvasti kuten oli varoiteltu. Vanhempi saudimies jopa kehui silmiin katsoen matkalaukkuni liukuvärjäystä (pinkkiä sen olla pitää :D ).

Laukut läpivalaistiin, mutta TSÄDÄM 5 minuuttia ja olimme lentokentän aulassa. 31,4 kg matkalaukkuani ei avattu, pengottu, tarkasteltu sen tarkemmin vaan pääsin juuri omilla tavaroillani maahan ilman mitään jonottamista.

Kentällä meitä oli vastassa kaksi sairaalan työntekijää, molemmat super ystävällisiä tyyppejä. Saimme heti maan SiM kortit puhelimiin, täydellisen opasvihkon puhelinnumeroineen sekä kyydin sairaala-alueelle.
Aamu sarasti horisontissa, ympärillä oli hiekkaa.

Pakko oli nipistää itseäni; onko tämä totta?

Sairaala-alue on iso, minun todella tarkan arvion mukaan(heh :D) kilometri x kilometri. Korkeita aitoja päällystää piikkilanka, porteilla ovat vartijat tarkastamassa sisääntulijat. Kuitenkin alue on siisti, istutuksia täynnä oleva selkeä kompleksi.

Tulijoille on varattu omat asunnot, joissa on odottamassa puhdas huone pedattuine sänkyineen, astiastoineen, jääkaapissa sekä kuivakaapissa on ruokaa varattuna tulevalle niin paljon, että opiskelija pärjäisi Suomessa näillä herkuilla helposti useamman viikon.
Lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen (Mikkeli- uusi ”koti”) oli helpottava sekä turvallinen olo suihkun jälkeen käydä aamu-unille :)

Herättyäni lähdimme Sarin kanssa kävelylle sairaala-alueelle, josta löytyy kahviloita ( ja kyllä, STARBUCKS on jopa sisällä sairaalassa!!!), pieniä kauppoja ruokaa, elektroniikkaa, koruja ja hygieniaa varten.
Ravintolaa etsiessä kysyimme sairaalan vartijoilta apua- kun ensimmäinen ei puhunut englantia etsi hän kielitaitoisen joka saattoi meidät aivan toiseen päähän sairaalaa ja kehoitti vielä ravintolan henkilökuntaa kohtelemaan meitä hyvin, koska olemme uusia :) Varmasti näin olisi muutenkin tapahtunut, mutta se tuntui siinä kohtaa niin herttaiselta, koska lähes jokaisen ennakkokäsite paikallisista on hyvinkin erilainen.

Ja näin ensimmäinen auringonlasku oli koettu ja oli hyvä suunnata kämpälle hymyssä suin lepäämään orientaatioviikkoa varten :)

Palataan orientaation saloihin ensi viikolla kun se on kokonaan ohi, mutta voin jo paljastaa että se on ollut aivan huikea, jotain mistä Suomessa ei osaa edes haaveilla, haluat varmasti kuulla lisää :)