Marraskuu, sä oot ihan ok

On kulunut luvattoman monta marraskuista aamua, päivää ja iltaa ilman aktivoitumista blogin suuntaan. Miten tässä nyt näin on käynyt? Tiedostan sen ettei tämä mikään velvollisuus ole, mutta kyllä tuntuu surkealta aloittaa jotain ja lopettaa se heti kesken. I don’t want to be that person. Työn, opiskelun ja kodin remontoinnin bermudan kolmiossa elävän aika on kieltämättä välillä kovasti kortilla, joten kirjoittelen kun kerkiän.

Olen muuten aina pitänyt marraskuuta vuoden masentavimpana kuukautena. Sisältäähän se keskimäärin monta inhokkia jatkuvana janana: Kylmää, märkää ja pimeää. Käytin muutama viikko sitten monta alkusyksyn päivää marraskuun murehtimiseen. Etukäteismurehdinta on yksi suurimmista vitsauksista, josta yritänkin tietoisesti päästä eroon.

Nyt, marraskuun ollessa puolessa välissä olen kuitenkin täysin yllättynyt siitä miten tämä marraskuu onkin ollut näin iisi. Jopa ihan naurettavan helppo. Etukäteinen marrasmasennus oli siis suurta ajan hukkaa. En ole palellut ulkona juuri ollenkaan, enkä kärsinyt pimeydestäkään. Kotonakin on tarjentunut takkatulen voimalla eikä pattereita ei ole tarvinnut vielä lämmittää (ja se jos mikä on sähkölaskua pelkäävän puutaloasujan sielua lämmittävä seikka).

Mieleeni hiipivät ensisynnytystään pari päivää työstäneen ystäväni spontaani kommentti toisen lapsensa synnyttyä ambulanssiin yhdellä ponnistuksella: ”ei tää voinut olla näin helppoa?!” Voi se näköjään olla, joskus.

Ymmärrän verranneeni juuri marraskuuta synnytykseen joten paketoinpa tämän blogijutun vähin äänin tähän.

Syleilkää, ihmiset, marraskuuta! Se on ihan ok tyyppi.

ps. Ja jos marraskuusta ei muuten saa suloista, neilikat auttavat. Aina, kaikkeen.