Meidän joulu ja uusi vuosi kuvina













Vielä ehtii ennen loppiaista, meidän joulu ja uusi vuosi (sekä välipäivän Tallinnan matka) kuvina. Pyhät meni todella rennosti. Oltiin Samulin kanssa ihan kahdestaan, tehtiin ruokaa ja koottiin David Bowie -palapeliä. Välipäivälle rakas mieheni oli järjestänyt meille yllätysmatkan Tallinnaan. Oli todella ihanaa päästä päiväksi reissuun, shoppailemaan ja syömään hyvin. Lämpimästi voin suositella illallispaikkaamme ravintola Kaks Kokkaa, joka kaikessa yksinkertaisuudessan oli todella loistava (ja edullinen).
Uuden vuoden vietimme suhteellisen rauhallisesti yhdessä kotona. Kävimme toki pyörähtämässä kaupungilla alkuillasta ja syömässä loistavan illallisen ravintola Wernerissä (rento tunnelma, hyvä palvelu ja erittäin herkullista avotulella kokattua ruokaa, suosittelen!). Ennen puolta yötä suuntasimme kotiin katsomaan raketteja. Meillä oli ihan parhaat näkymät ilotulitukseen kerrostalomme kattoterassilta!
Yksi syy tähän iisisti olemiseen oli ehdottomasti uusien duunien starttaaminen heti maanantaina. Aloitin viestinnän töiden parissa Mellakka Helsingillä (vihdoin, jahuuuuuuuuu!!!!!!!!!).
Luonnollisestikin ensimmäisten päivien myötä olo on hieman pöllämystynyt, mutta pienoisesta väsymyksestä huolimatta työ vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Mellakalla on todella huippu jengi paiskimassa hommia, joten olen todella otettu, että pääsin joukkoon mukaan. Uuden oppiminen on kyllä niin virkistävää ja motivoivaa. En malta odottaa mitä kaikkea on uusien töiden tiimoilta vielä luvassa :)