Ensikohtaamisemme: Joskus työkaveriin kannattaa sekaantua

Miten minä ja Samuli tapasimme

ekafoto.jpg

Kuva: Mikko Räsänen

Meidän ensikohtaamisemme sijoittuu nykyiseen työpaikkaani reilut kolme vuotta sitten. Muistan olleeni kirjoittamassa työsopimusta ja samalla silloinen pomoni kierrätti minua pitkin toimitusta esitellen minut kaikille. Olin ihan pää pyörällä ja eikä todellakaan mieleen jäänyt kenenkään nimiä tai kasvoja – olin vain onnesta soikeana, sillä olin saanut unelmieni duunin! Sillä hetkellä ei myöskään mieleeni tullut, että tapaisin elämäni miehen.

Muistan hämärästi, kun minut esiteltiin Samulille. Pakko kuitenkin todeta, ettei tuo kyseinen hetki ole jäänyt mitenkään erityisenä mieleeni. Vasta kun aloimme tutustua, ymmärsin miten mahtava tyyppi oli kyseessä. Juttelimme paljon töissä, kävimme pari kertaa töiden jälkeen oluella ja rupattelimme niitä näitä. Minulla oli heti jotenkin tosi rento fiilis Samulin seurassa. Tuli olo, ettei tarvitse esittää mitään, vaan voin olla täysin oma itseni.

vappu.jpg

Lopulta suhteemme päätyi siihen pisteeseen, että hengailin Samulin luona enemmänkin. Näin kävi siitäkin huolimatta, vaikka olin vannonut, etten sekaannu työkavereihini – siitä seuraa vain harmia. En kuitenkaan pystynyt vastustamaan sitä miten hauskaa meillä oli yhdessä. Tuli heti sellainen fiilis, että olen kotona, kun olen Samulin kanssa. 

Onneksi heitin typerät ”en voi deittailla työkaveria” –ajatukset ikkunasta ulos ja rupesimme seurustelemaan. Kaikki ikään kuin tapahtui itsekseen ja tuntui todella oikealta. Varsinkin lähipiirini ja ystäväni tietävät, etten ole koskaan ollut oikein mitään ”naimisiinmeno-tyyppiä”. Olen joskus vannonut, etten koskaan halua mennä naimisiin, enkä koskaan hanki lapsia, se ei ole minun juttuni. Uskon kuitenkin siihen, että kun tapaa sen oikean ihmisen, asiat loksahtavat kohdilleen. Silloin sellaiset isot jutut, kuin esimerkiksi perheen perustaminen ja naimisiin meno, tuntuvat oikeilta ja luontevilta.

 

huvipuisto1.jpg

Seurustelumme myötä elämäni ja ajatusmaailmani on myös muuttunut todella paljon. Aikaisemmin olin todella levoton, itselleni todella ankara ja tuntui etten ihmisenä riitä. Takana oli muutama todella ikävä ihmissuhde ja luottoa parisuhteisiin ei mulla oikein ollut. Samulin myötä olen saanut todella paljon itseluottamusta ja uskoa itseeni – se on fiilis, joka sinun lähelläsi olevien ihmisten täytyy tuodakin. Olo on todella rauhallinen ja rakastettu.

 

Olisi hauska tietää, missä sinä olet tavannut oman kumppanisi?

Petra

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli