Pysäyttävä reissu kotiseudulle
Millainen tulevaisuus on paikkakunnalla, josta poistuvat koulut ja palvelut kuihtuvat? Omien vanhempien puolesta pelottaa miten heidän käy, jos esimerkiksi terveyspalvelut siirtyvät kauemmas.
Käytiin Paloman kanssa vierailulla vanhempieni luona Enossa, Pohjois-Karjalassa. Matkan taitamme yleensä aina junalla, ensin Helsingistä Joensuuhun ja siitä putputtelemme pienemmällä paikallisjunalla kohti Enoa. Yleensä reissu kestää reilut 5 tuntia, mutta meille on sattunut poikkeuksellisen usein tuolla matkalla kommelluksia, jotka viivästyttävät matkaa.
Viime talvena tuo pieni paikallisjuna alkoi savuttamaan, joten jouduimme hyppäämään kesken matkan pois lumisille raiteille. Tilanne oli hyvin pelottava, sillä olin tytön kanssa kahdestaan liikenteessä. Onneksi mukavat kanssamatkustajat auttoivat ja eräskin mies kantoi meidän Super Viikkareita (melko painavat rattaat) upottavassa hangessa. Meidän lisäksemme junassa oli muutaman kuukauden ikäinen vauva, jonka vaunut myös kannettiin porukalla turvaan raiteilta. Siinä sitten hetki ihmeteltiin Kontiolahden vanhalla juna-asemalla (jossa muuten asui ihmisiä, jotka olivat kotona mutta eivät pyynnöstä huolimatta halunneet päästää meitä lämmittelemään), kunnes saimme linja-autokyydin Joensuuhun. Tämä reissu säikäytti ihan kunnolla ja vannoin etten hetkeen astu junaan.
Nytkin matkalle tuli mutkia – osa matkasta taitettiin bussilla, onneksi ei sentään ollut lunta! Sattui myös todella hyvä tuuri, nimittäin ystävä, jota en ollut nähnyt 15 vuoteen oli kanssamme samassa junassa. Matka meni todella rattoisasti rupatellen ja kuulumisia vaihdellen.
Ystävälläni on useampi lapsi ja hän asuu perheineen edelleen kotiseuduillamme Enossa. Hiljattain kunnasta poistui yläaste, joten hänenkin isommat lapset joutuvat kulkemaan linja-autolla viereiseen kuntaan Uimaharjuun, jonne koulu siis siirtyi. Koulujen siirtely johtui ilmeisesti siitä, että vanhan ala-asteen rakennuksessa (jossa minäkin kouluni kävin), oli todettu sisäilmaongelma. Rakennus purettiin, eikä uutta ole tulossa tilalle. Yläasteen rakennus puolestaan siirrettiin 1-6 -luokkalaisten käyttöön. Kävimme Paloman kanssa leikkimässä vanhan kouluni pihalla. Varsinaisen koulun sijasta, jäljellä on vain valtava hiekkakenttä.
Koulujen siirtyminen on vain yksi esimerkki, sillä palvelut kaikkoavat koko ajan, eikä Enon kunta ole ainoa. Toisaalta onhan se ihan ymmärrettävää – jos ei ole asukkaita, eivät palvelutkaan pyöri ja se taas vaikuttaa luonnollisesti työpaikkoihin. Ihmiset muuttavat työn perässä pääkaupunkiseudulle (aivan kuten itsekin tein) ja jälkeen jäävät vain ikääntyvät vanhukset.
Iltaisin on pysäyttävää kävellä Enon kaduilla, vastaan ei välttämättä tule ketään. Eräskin kävelylenkkimme läheiseen leikkipuistoon oli niin rauhallinen, että Paloma nukahti rattaisiin (tätä ei tapahdu kovinkaan usein!). Toisaalta rauha, kiireettömyys ja luonto voivat olla niitä valtteja, joilla paikalle voitaisiin houkutella väkeä. Palvelut täytyy toki ensiksi saada kuntoon.
On ihanaa esitellä Palomalle omia lapsuudenmaisemia. Kiikuttiin samassa leikkipuistossa, jossa minä olen pienenä kiikkunut, käppäiltiin ihan samoja katuja ja nukuimme vanhassa huoneessani. Paloma tykkää hirveästi mummosta ja vaarista ja heidän kanssaan on ihan parasta leikkiä – siellä hän saa olla taatusti huomion keskipisteenä, eikä äidilläkään ole mihinkään kiire.
Tulevaisuus huolestuttaa omien vanhempieni puolesta. Miten heidän käy, jos esimerkiksi pankkipalvelut katoavat? Kumpikaan ei todellakaan taida verkkopankkien saloja, joten miten hoituu laskujen maksu? Entä terveys, millä he kulkevat, jos terveyskeskus kaikkoaa, eikä omalla autolla saa enää ajaa? Vain aika näyttää millainen tulevaisuus minun kotikunnallani on. Yhteisöllisyydellä voisi saada valtavasti aikaan. Jokainen kylä tarvitsee puuhanaisia,- ja miehiä, jotka laittavat tuulemaan. Toki päättäjillä on isoin vastuu siitä, miten autioituvaa Suomen maaseutua oikein elävöitetään ja miten siellä palvelut säilytetään.
Ps. Mikäli Enoon joskus eksyt, mene syömään Ravintola Donaan! Ulkoa päin ravintola ei ehkä houkuttele, mutta sieltä saa Suomen parasta intialaista ruokaa. Aiheesta on aiemmin vinkannut Riku Rantala kolumnissaan.