Arkiviikon ruokaostokset alle 50 eurolla

Se olisi taas maanantai. Todella keväinen sää vaihtui sunnuntain aikana harmaaseen höttöön, mutta silti oma henkilökohtainen sisäinen kevääni vaan jatkuu.

P6270687.jpg

Yksi asia harmittaa ihan vietävästi ja on selkeästi alkanut vaivaamaan, sekä minua, että puolisoani Samulia, nimittäin liikunnan puute! Tällä hetkellä en omista salikorttia minnekään, lenkillä ei tule käytyä loskaisen sään vuoksi ja jotenkin on liian pitkä matka raahautua uimaan (tekosyitä kaikki!!!). Tätä liikunnattomuutta on nyt jatkunut meillä molemmilla jo parisen kuukautta ja pakko sanoa, että se alkaa näkyä niin mielialassa, kuin kropassakin.

Kaikkeen nimittäin tottuu, siihen että liikkuu ja siihen että ei liiku. Vuorokauden tunnit eivät jostain syystä nyt tunnu riittävän siihen tärkeimpään eli oman kehon huoltamiseen. Tähän on tultava muutos ja ollaankin päätetty Samulin kanssa nyt hieman skarpata.

Yritän kovasti tällä kasvispainotteisella (ja semi-terveellisellä) ruualla kompensoida sitä, ettei nyt tule hirveästi liikuttua. Viikon menu näyttääkin siis tältä ja ostokset saatiin hankittua niinkin mainioon budjettiin, kuin 36 eurolla (palautimme kauppareissun yhteydessä pulloja, joten summa huitelee 40 eurossa). Resepteihin vaadittavien ruokatarvikkeiden lisäksi ostimme aamupalatarpeet ja käsi,- ja suihkusaippuaa.

Maanantai & tiistai: Lime-kookos linssikeitto (Resepti täältä)Keskiviikko: Täytetyt suippopaprikat (resepti täältä)Torstai:  Feta-kikherne salaatti (Resepti täältä)Perjantai: Soijasuikale salaatinlehti wrapit (omalla reseptillä)

 

Tarvitset:

Salaatinlehtiä (kannattaa ostaa mahdollisimman isoja ja ”vahvoja” salaatinlehtiä. Me ostimme ihan perus jäävuorisalaattia, joka käy tähän tarkoitukseen ihan hyvin)

Soijasuikaleita (määrä: oman maun & syöjien mukaan)

Fajita-mauste

Avocado

 

Salsa:

Korianteri

Lime

Tomaatti

 

Näin kokkaat:

Valmista soijasuikaleet pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta halutessasi fajita-mausteseoksella. Valmista salsa. Pilko tomaatit kuutioiksi, lisää joukkoon hieman suolaa, pippuria, puristettu limen mehu sekä pilkottu korianteri. Viipaloi avokado. Revi varovasti salaatista sopivan kokoisia ”tortillalettuja” ja täytä soijasuikaleilla, avokadolla ja salsalla. Nauti!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta