Jokainen meistä on #rantakunnossa
Tänään starttasi kampanja #rantakunnossa, joka vastustaa epärealistia ulkonäköpaineita ja kannustaa itsensä hyväksymiseen. Kampanjan takana on Huuma-yhteisö ja Etelän-SYLI ry. Lisätietoja kampanjasta löydät täältä ja aiheesta on jo ehtinyt kirjoittamaan ainakin Kunnon Mamma. Saman henkisen, oman haasteensa, heitti tässä kuussa kehiin myös Mutsis on -bloggari Emilia, joka haastoi jengiä #viikonbikinikuntoon!
Ulkonäköpaineet ovat varmasti monelle tuttu aihe ja monelle voi olla ihan hyvin hankalaa olla tyytyväinen itsensä ja omaan kehoonsa. Tähän toki vaikuttavat yhteiskunnan kauneusihanteet, joilta kukaan ei voi välttyä. Itse kärsin nuorempana todella pahasta aknesta, joka puhkesi kun olin noin 13-vuotias. Silloin en ihme kyllä saanut osakseni koulussa pahempaa nälvimistä tai huomauttelua, sillä tosi moni muukin luokkakaverini kärsi samasta finneistä. Kyseessä oli siis kollektiivinen ärsyttävä vaiva, joka oli minun kiusanani ylä-asteen ajan, mutta lukioon mentäessä iho onneksi hiukan parani.
Akneni teki kuitenkin raivoisan comebackin kun olin reilu parikymppinen ja vasta silloin aloin saada törkeitä kommentteja ihostani. Aikuiset ihmiset töksäyttelivät minulle päin naamaa milloin mitäkin ihoni kunnosta. Eräskin herrasmies kommentoi kerran, että hän ei ole koskaan nähnyt ketään aikuista ihmistä, jolla olisi noin paljon finnejä! Okei, tuollaisen möläytyksen jälkeen en voinut muuta kuin nauraa, mutta toki se sattui. Bikineitä en tuolloin kehdannut käyttää, sillä akeni oli levinnyt kasvoilta selkään, sekä rintakehään ja iho oli hirvittävässä kunnossa. Aikuisiän iho-ongelmat aiheuttivat massiivisen ulkonäkö- ja itsetuntokriisin. Akne meni ohi, mutta epävarmuus jäi kalvamaan.
Me olemme itsellemme ja toisillemme aivan liian ankaria. Omasta itsestä ei pystytä nauttimaan, vaan aina pyritään etsimään virheitä. Ajatellaan, että ”sitten kun olen laihduttanut nämä makkarat pois, sitten nautin elämästä”. Olen alkanut harrastamaan entistä enemmän itsetutkiskelua näin kolmenkympin kynnyksellä ja olen oivaltanut sen kliseen, että on maailman turhinta murehtia sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaan sillä mitä sinä itsestäsi ajattelet. Asenteeni on, että elämässä voi saavuttaa ihan mitä tahansa, jos vain on valmis tekemään sen eteen kovasti töitä. Tähän ei vaikuta ulkonäkö, vaan asenne! Itsevarmuus ja itsensä hyväksyminen loistaa ulospäin. Se tekee ihmisestä kauniin ja se vetää puoleensa. Olen myös huomannut, että olemalla muille hyvä ja auttamalla tekee myös itsestään onnellisemman ja sitä fiilistä ei saa mistään voidepurkista!
Paineita toki silloin tällöin tulee ja toki epävarmoja päiviäkin. Paras lääke mitä tähän olen keksinyt on urheilu. En liiku sen vuoksi että näyttäisin tietynlaiselta vaan liikun siksi, että siitä tulee niin hyvä olo ja siksi koska se edistää terveyttäni. Liikunta on minulle parasta terapiaa ja paras tapa purkaa stressiä. Onkin hyvä löytää se oma juttu, josta saa mielihyvää ja mikä tekee juuri sinut onnelliseksi. Omasta kehosta ja ulkonäöstä huolehtiminen ei ole väärin – päinvastoin, se on järkevää, mutta elämästä pitää myös nauttia! Voi syödä herkullisia ruokia ja samalla elää hyvin terveellisesti, omaa kehoaan kunnioittaen. On vain löydettävä se oma tapa nauttia ja elää.
Arvostetaan erilaisuutta, arvotetaan itseämme ja ollaan toisillemme ja itsellemme lempeitä <3