Menovinkki: Salutorgetin Afternoon tea

P6200597.jpg

P6200620.jpg

P6200592.jpg

P6200600.jpg

P6200605.jpg

Mikäli mietit jotain kivaa, erilaista (ja herkullista) puuhaa viikonlopulle, niin minulla on sinulle suositus: Ravintola Salutorgetin Afternoon Tea. Miljöö on mitä kaunein ja palvelu todella ystävällistä. Hetkellisesti tuntui, kuin olisi pujahtanut Downton Abbeyn maailmaan. Teellä on tarjolla tornillinen herkkuja, skonsseista kolmioleipiin. Tietenkin hommaan kuuluu tee, jonka saa listalta valita itse.

Kaikki mitä söimme oli todella herkullista. Kauhean nälkäisenä ei kannata teelle suunnata, sillä vatsaa nämä pikku herkut eivät aivan täytä. Makeannälän kylläkin!

Hintaa taisi tällä olla noin 22 euroa/hlö. 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen

Arkiviikon ruokaostokset 50 eurolla

Arjen kasvisruokavalio jatkuu ja todettava se on, ettei ole tehnyt edes tiukkaa! Viikonloppuna tuli toki lihaa syötyä, mutta näin arkena kasvikset, sekä erilaiset lihankorvikkeet maistuvat oikein hyvin.

P6220627.jpg

P6220631.jpg

Tällä kertaa päätettiin Samulin kanssa testata testata jotain uutta. Olen aikaisemmin maistellut Nyhtökauraa ja Härkistä, mutta Mifu oli ihan uusi tuttavuus. Hieman skeptisesti olen tuotteeseen suhtautunut, sillä minulle siitä on tullut lähinnä mieleen raejuusto, pakettia myöten. Päätettiin kuitenkin antaa Mifulle mahdollisuus, sillä Samuli löysi Hellapoliisin sivuilta aivan superherkullisen kuuloisen reseptin.

Maanantai: Tulinen Mifu-kasvispaistos (Resepti täältä)Tiistai: Avocadotäytteiset herkkusienet & salaattia (resepti täältä)Keskiviikko: Tomaatti-halloumipaistos (resepti täältä)Torstai & Perjantai: Uunibataatit (resepti täältä)

Arkiviikon ruuat, sisältäen aamupala,- ja ruokatarvikkeet, sekä muutaman pakollisen ylimäärisen ostoksen, kuten shampoon ja uudet hammasharjat, tulivat kustantamaan 54 euroa. Jottei ruokaa menisi hukkaan, syömme aina yhtä ruokaa vähintään kahtena päivänä viikossa. Tällä kertaa se on uunibataatit, joita ostimme useamman.

Ja mitä se Mifu sitten maistui? Resepti itsessään oli oikein toimiva ja herkullinen. Ikävä kyllä Mifusta jäi hieman mitään sanomaton maku suuhun. Lähinnä se näytti ja maistui tosiaan raejuustolta. Ei mitenkään pahaa, mutta ei erityisen makunystyröitä hivelevääkään. 

Työ ja raha Ruoka ja juoma DIY Raha