Näin se tapahtui – kihlat New Yorkissa

Toukokuussa tulee vuosi täyteen kihlautumisestamme. Kosinta tapahtui maailman upeimmassa kaupungissa, New Yorkissa ja pakko myötää – minulla ei ollut hajuakaan, että se tapahtuisi.

nyki.jpg

Viime toukokuussa matkasimme Samulin kanssa lomalle New Yorkiin. Kärsin lentopelosta, joten reissu yli kahdeksan tunnin lentoineen tuntui aluksi ihan mahdottomalta ajatukselta. Onneksi koneeseen noustuani (ja rauhoittavan napattuani) oloni rentoutui ja lentokin meni todella mukavasti.

10415675_10152520018034529_7551655378340433049_n (1).jpg

Rakastuin New Yorkiin heti! Aivan mielettömän upea mesta. Vuokrasimme kämpän Air bnb’n kautta Lower East Sidelta. Samulille mestat olivat jo tutut, sillä hän oli käynyt aiemmin keikkailemassa kaupungissa pariin otteeseen.

Koko reissun ajan olo oli epätodellinen, en olisi malttanut nukkua yhtään. Fiilis oli kuin olisin ollut leffassa! Epätodelliseksi reissun teki myös se, että törmäsin kahteen Sinkkuelämää-sarjan tähteen: Sarah Jessica Parkeriin ja Cynthia Nixoniin.

10380990_10152520197314529_2585129873766672020_n.jpg

Nixonin kohtaaminen oli todella nolo, sillä en edes aluksi tunnistanut koko naista. Hän tuli ystävällisesti kysymään meiltä, kartan kanssa keskellä Manhattania pyöriviltä turisteilta, että tarvitsemmeko apua. Tyypilliseen suomalaiseen tyyliin vastasin ”ei kiitos” – vieläpä aika töykeästi (puolustuksekseni on pakko sanoa, että olin hieman sekaisin jet lagista ja metropolin hulinasta). Samuli tuijotti minua suu auki epäuskoisena kysyen, että enkö tunnistanut kuka hän oli. Pakko sanoa, että jälkeenpäin hävetti!

Parkeriin törmäsimme myös aivan sattumalta. Sinänsä huvittavaa, että olimme juuri kävelemässä Sinkkuelämää-kuvauspaikan läheisyydessä (pakkohan sitä oli käydä todistamassa omin silmin sarjasta tutut, kuuluisat portaat) ja tähti lapsineen sattui juuri kävelemään kadulla aivan edessämme. Melkoinen yhteensattuma.

sarah.jpg

 

1908324_10152520041254529_7839664972237933720_n.jpg

Mutta itse kosintaan! Vietin reissussa myös syntymäpäiviäni ja varsinainen juhlapäivä alkoi ihanalla brunssilla, tunnelmallisessa dinerissa. Brunssin jälkeen nautiskelimme muutamat mimosat ja tarkoitus oli päivä viettää shoppailen – illalla menisimme sitten hienosti syömään. Kun palasimme ostoksilta takaisin asunnolle, menin hetkeksi lepäämään ja siinä se sitten tapahtui, Samuli kosi. Olin niin liikkuttunut, että rupesin vain itkemään (onnesta). Sain kuitenkin sanotuksi: ”juu.”

 

10302170_10152520060059529_854391427901186267_n (1).jpg

Se oli elämäni romanttisin ja liikuttavin hetki. Samuli kertoi, että hän oli ollut koko päivän ihan hermona, minä en ollut kylläkään huomannut sitä lainkaan. Yllätys siis onnistui.

Olimme aiemmin jo päättäneet, että kihlasormuksia emme hanki. Tarkoitus oli hommata jotain ”pysyvämpää”, niinpä reissun jälkeen suuntasimme Impact Tattoon Jussi Kokkarisen pakeille ja herra teki meille upeat kihlatatskat.

kihlat.jpg

 

Olisi hauska kuulla muita kosintatarinoita, missä paikassa sinua kosittiin?

-Petra

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

Hääpaikkaa etsimässä vol1: Urbaani Kalasatama

Käytiin Samulin kanssa tsekkaamassa ensimmäistä kertaa hääpaikkaa. Minulla on pari ennakkosuosikkia, mutta mieli kannattaa silti pitää avoimena ihan kaikelle. 

ekafotovanhalasatama.jpg

Joku saattaa ajatella, että ollaanpas me turhan aikaiseen liikkellä, mutta itseasiassa ollaan jo vähän liian myöhässä. Havahduin tähän kun kaverini, joka on myös menossa kesällä 2016 naimisiin, viestitti minulle että he ovat jo varanneet hääpaikan! HÄH?! 

Joten kun rupesin tarkastelemaan juhlapaikkojen varaustilanteita tajusin, että tosi moni paikka on jo bookattu haluamallemme päivälle. Päivän suhteen on siis ehkä pakko tehdä kompromisseja. Juhlatila on kuitenkin mielestäni se yksi tärkeimmistä asioista tunnelman luomisessa.

Tänään käytiin tutustumassa Vanhaan Kalasatamaan. Käytän hääpaikkojen etsinnässä apunani Venuu.fi:tä ja sieltä bongasin myös tämän mestan. 

katto.jpg

Vanhan Kalasataman nettisivuilla kerrotaan, että tilat tarjoavat puitteet jopa 250 hengen juhliin. Meidän olisi tarkoitus järjestää juhlat 100 hengelle, joten tänne kyllä mahduttaisiin. Huonekorkeutta paikassa ainakin riitti ja tila oli itsessään niin ”blanko”, että sinne voisi luoda vaikka millaisen teeman ja sisustuksen. Luin myös arvosteluista, että paikan ruoka on todella hyvää ja muutenkin mesta on saanut positiivista palautetta esimerkiksi häiden järjestämisestä.

VKS_Sali_24.jpg

Kuva: vanhakalasatama.fi

VKS_Sali5.jpg

Kuva: vanhakalasatama.fi

maisema.jpg

Haaveissani olisi kuitenkin sellainen tila, jossa sään salliessa voisi viettää aikaa pihalla hengaillen. Tässä paikassa sellaista mahdollisuutta ei oikein ole, ainakaan vielä, sillä paikan omistaja tiesi kertoa, että viereen ollaan kyllä jossain vaiheessa rakentamassa puistoa. Plussaa meren läheisyydestä ja hienosta näköalasta, mutta ympäristö oli minun makuuni ehkä hieman liian urbaani. 

Hääpaikkavinkkejä otetaan mieluusti vastaan 🙂

-Petra

 

Suhteet Rakkaus Mieli