Parhaat sarjat (ja pari leffaa) juuri nyt vol. 4


Ah Suomen kesä! Toivon, että tällä hetkellä oksia piiskaava puhuri vie mennessään myös sadepilvet, jotka ovat viime aikoina täyttäneet ainakin Helsingin taivaan. Olen vahvasti sitä mieltä, että kesästä TULEE nauttia oli sää mikä tahansa, mutta olisihan se nyt ihanaa, jos saataisiin vihdoin ne helteet (tai ainakin aurinko) tänne hetkeksi.
Sadepäivät on toisaalta kiva viettää tunnelmallisesti sisällä katsoen niitä omia suosikkisarjoja. GOT alkaa IHAN pian, mutta sitä odotellessa tässä listaus sarjoista, joita suosittelen juuri nyt. Bongasin myös muutaman leffan, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata.
1. Anna, A lopussa (Netflix)
Mukailee Anna ystävämme –klassikkosarjaa 80-luvulta (Suomessakin nähdyn sarjan pääosaa esitti tuolloin Megan Follows, joka näyttelee muuten Valtiatar-sarjan kuningataräitiä).
Väärinymmärretty viesti tuo sisukkaan orpotyttö Anne Shirleyn Green Gablesiin, jossa naimattomat sisarukset Matthew ja Marilla Cuthbert odottavat saavansa kasvattipojan (lähde: Netflix).
Tämä Netflixin versio on tosiaan päivitetty tähän päivään ja se näyttääkin myös sen karun puolen orpotytön elämästä. Maalaisromanttisten seikkailujen lisäksi sarja käsittelee myös vakavampia aiheita, kuten lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, 1800-luvun feminismiä ja kiusaamista. Välillä ihan ahdistaakin katsoa, kuinka huonosti pientä orpotyttö Annaa on kohdeltu. Koukuttava sarja, jonka pääosan esittäjä Amybeth McNulty on lumoavan hyvä näyttelijä!
2. Café Society (elokuva, Viaplay)
Sain blogini kautta tilaisuuden tutustua myös Viaplayn leffa- ja sarja –tarjontaan. Vielä en ole sarjojen kimppuun ehtinyt, mutta pakko kyllä sanoa, että palvelun elokuvatarjonta yllätti minut positiivisesti. Pidän hirmuisesti Woody Allenin elokuvista ja Café Societya en ollut vielä tätä ennen mistään bongannut.
Bronxin kasvatti Bobby Dorfman päättää lähteä tavoittelemaan onneaan Hollywoodiin elokuva-alalla menestyneen enonsa Phil Sternin leipiin. Perillä nuorukainen kohtaa kauniin Vonnien, joka vie hänen sydämensä (lähde: Viaplay).
Muun muassa Jesse Eisenbergin ja Kristen Stewardin tähdittämä leffa, joka vie katsojan 1930-luvun glamouria hehkuvan Hollywoodin kautta seurapiirien New Yorkiin. Loistavien näyttelijöiden lisäksi, pidin erityisesti elokuvan puvustuksesta. Hollywoodin glamouriin ei vaan voi kyllästyä!
3. Nofilter (Yle Areena)
Skam-ikävä ajoi minut tämän realitysarjan pariin. Mikään muu ei toki näitä sarjoja yhdistä, kuin Norja.
Kameraryhmä seuraa Norjan suosituimpia naisbloggaajia kuukausien ajan. Tässä he tulevat: huumoribloggaaja Marna, pinkki bloggaaja Sophie Elise, vihainen bloggaaja Suzanne ja julkkisbloggaaja Emilie (lähde: Yle Areena).
Koukuttavaa realityä, jota on helppo katsoa. Aivot narikkaan –osastoa, jota tapitetaan Samulin kanssa ennen nukkumaan menoa.
4. Riverdale (Netflix)
Ihana jenkkiläinen teinidraama, jonka ensimmäinen tuotantokausi löytyy Netflixistä, toista kuvataan parhaillaan.
Betty, Archie, Jughead ja uusi tyttö Veronica kamppailevat Riverdalen lukiossa ristiriitaisten halujen kanssa ja yrittävät toipua koulukaverinsa traagisesta kuolemasta (lähde: Netflix).
Jännittävä ja koukuttava nuortensarja, jossa on yllättävän hyviä juonenkäänteitä. Laatunäyttelijöitä, joista mainittakoon esimerkiksi takavuosien Beverly Hills –tähti Luke Perry. Meikän ehdoton suosikki on tosin Cole Sprousen näyttelemä Jughead, joka muuten on näytellyt kaksoiveljensä Dylanin kanssa muun muassa elokuvassa Big Daddy.
5. The Danish Girl (elokuva, Viaplay)
Jos et ole vielä tätä elokuvaa nähnyt, niin katso. Oscarilla palkittu leffa, joka kertoo kiehtovan, tosi tapahtumiin perustuvan tarinan taitelija Einar Wegenerin elämästä.
Kun Gerda pyytää miestänsä Einar Wegeneriä sijaistamaan muotokuvamallina, Einarin pitkään tukahduttuna olleet tunteet nousevat pintaan ja hän alkaa elää elämäänsä naisena. Aloittaessaan uraauurtavaa matkaansa, joka on mahdollista vain hänen vaimonsa varauksettoman rakkauden ansiosta, Einar taistelee tullakseen henkilöksi, jollaiseksi hänet on tarkoitettu – transsukupuolisuuden edelläkävijäksi Lili Elbeksi (lähde: Viaplay).
Kyyneleet valuivat meikän poskilta, kun leffan lopputekstit alkoivat rullata. Koskettava ja äärettömän hyvä elokuva parin vuoden takaa. Moni on taatusti tämän toki jo nähnyt leffateattereissa, mutta jos kuulut tällaisiin ”matti myöhäsiin” – niin kuin minä, niin nyt on tilaisuus tämä nähdä Viaplaysta.
Ps. Mitä olette tykänneet Orange Is The New Black –sarjan uusimmasta tuotantokaudesta? Mun on pakko sanoa, että ei lähde yhtään! Harmittaa ihan hulluna, sillä odotin tuoretta kautta kovasti. Juoni junnaa jotenkin pakoillaan, eikä homma oikein etene. Ei jatkoon!