Viikon ruokaostokset 50 eurolla

Viime viikko meni potiessa flunssaa ja melko epäsäännöllisessä ruokarytmissä. Kauheasti ei ollut energiaa ruokia suunnitella, joten tuli syötyä sitä minkä helpoiten sai valmistettua. En tiedä olenko ainut, mutta mulla iskee ihan kauhea herkkunälkä ja lohturuokahimo aina kun olen kipeänä. Tekisi mieli ahtaa kaikkea suklaasta pizzaan, mutta onneksi en tähän ihan sortunut, ainakaan joka päivä.
Tällä viikolla viikon ruokaostoksien saldoksi tuli 50,75e* ja ruokien lisäksi ostimme wc-paperia ja perus aamupalatarvikkeet (Real-leipää, maitoa, kurkkua, omenoita, verigreippiä ja jogurttia).
Maanantaina: Halloumi-paprikasalaatti (oma resepti alla)Tiistaina: Smetana-uunilohi ja keitetyt perunatKeskiviikkona & torstaina: Tomaattinen broilericurryPerjantaina: Härkis kulhoruoka (kaupassa ei ollut härkistä, joten ostimme nyhtökauraa)
Halloumi-paprikasalaatti
keltainen paprika
halloumia
puolikas kurkku
aurinkokuivattuja tomaatteja
jääsalaattia
tuoretta minttua
pastaa (halutessaan voi laittaa)
Paista paprika ja halloumi öljyssä pannulla niin kauan, kunnes paprikat pehmenevät ja halloum hieman ruskistuu. Poista kurkusta keskiosa ja leikkaa sopivaksi viipaleiksi. Silppua joukkoon minttu, aurinkokoivatut tomaatit ja jääsalaatti. Sekoita joukkoon halloumi ja paprikat (sekä pasta). Mausta hyppysellisellä suolaa ja pippuria.
*Tällä kertaa kotoa löytyi jo levitteet, öljyt, mausteet, kahvi sekä pasta. Ruokaa ostamme kahdelle aikuiselle henkilölle. Lounaat syömme yleensä töissä tai otamme edellisen päivän sapuskat evääksi, jos siis jää yli.