Hyvä asenne

Oon uikuttanu ummet ja lammet siitä kuinka meillä ei nukuta. No ei nukuta edelleenkään, väsy painaa ja musta on tullu kofeiiniaddikti, mutta olo on silti hyvä. Miksi? Ja Miten?!

Pari viikkoa sitten tajusin oikein toden teolla, että mun ikkupikkuvauva on kohta vuoden vanha. Ja näin viikkoina Stephen on kasvanut ihan hurjasti… Pikkuinen konttailee ympäri kämppää etsien mielenkiintoisia juttuja ihailtavaksi ja saattaa helposti viettää tunnin tyhjentämällä olohuoneen hyllyt kirjoista ja vähän selailemalla niitä. Pienessä asunnossa on se kiva, että kun sulkee makuuhuoneiden ja vessan ovet, mulla on näköyhteys Stepheniin koko ajan ja saan vaikka leivottua pullat. Ha! 

Takaisin asiaan: Stephen herää edelleen vähintään kerran tunnissa, mutta kerran tai kaksi viikossa on saattanut olla jopa 3-4h unipätkä. Aika köntsää siis edelleen. No mutta tosiaan pari viikkoa sitten tajusin ihan toden teolla, että meillä on kohta ekat synttärit ja siitä ei varmana mee sitten enää ku ehkä puol vuotta, niin yöherätyksiä on ihan varmasti enää muutama yössä (ehkä ei edes sitä!) ja että mun pikkuvauva ei oo enää ihan vauva. Myöskin Paulin kanssa ollaan sovittu, että Stephen siirtyy koko yöksi omaan sänkyyn nukkumaan kun palataan sieltä Balilta ja oma huone kutsuu ennen 2v synttäreitä.

Ja koska meillä ei ole lisää lapsia suunnitelmissa, nää on melko varmasti mun ekat ja vikat yökukkumiset mun koko elämässä! Tän jälkeen en tuu välttämättä enää ikinä nukkumaan (öhöm.. valvomaan) vauvan kanssa. Eli vaikka nyt väsyttää, niin yritän parhaani mukaan myös nauttia tästä kun tätä aikaa en tuu saamaan takasin. Harmittaa, etten osannu ajatella asiaa tältä kantilta aikaisemmin. Ehkä olin liian ryytynyt.