Yövieroitus

Vaikka jonki aikaa sitten vannoin, että me ei edes yritetä tehdä nukkumisasioille mitään ennen kuin vasta Stephenin synttäreiden jälkeen, meni tilanne jonkin aikaa sitten aivan sietämättömäksi… Herätyksiä oli noin kolme kertaa tunnissa ja tissiä piti saada joka kerta. Mä en pysty siinä asennossa nukkumaan ja Stephen myös repii ja rupsuttaa mua syödessään. Päätettiin kolme yötä sitten laittaa loppu yöimetyksille. Klo 20 – klo 6 ei tissiä tipu. 

Voin kertoa, että nää kolme yötä on ollu kamalia. Stephen-parka rauhottuu vaan sylissä heijatessa ja herää heti kun yrittää laskea takaisin sängylle. Viime yönä oli mun vuoro valvoa ja nukuin 45min klo 1.15-2. Lopun aikaa heijasin ja hytkyttelin ja rauhottelin. Onneks suurimmaks osaks selvisin pelkällä heijaamisella. Enpäs tiedä kauanko jaksan näin, mutta ehkä lopussa kiitos seisoo kumminkin?

Tää krooninen unenpuute tekee kyllä karmeita fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle. Flunssilta oon välttyny, mutta suu on täynnä aftoja, ruokahalu menny kokonaan, silmissä pimenee jatkuvasti ja usein on tosi epätodellinen olo. Joskus hallusinoin, että meillä on kaksi vauvaa. Näin esimerkiksi.

Yritän hurjan kovasti pitää lippua korkealla, ajatella että joskus mäkin taas saan nukkua… Edes kaksi tuntia. Tai tunnin. I’ll take it. Yritän pysyä positiivisena ja iloisena. Eihän tää asia itkemällä parane. Pitää vaan odottaa.