Rakas päiväkirja
Mitkä viikot takana! Opiskelu sujuu edelleen hyvin, imetys on loppunut, mutta kostoksi sain rintatulehduksen. Pääsin siis vihdoinkin taas napsimaan e-pillereitä, mutta minipillerit löivät vielä viimeisen niitin naamaan. Arvotaan Paulin kanssa, että pitääkö mun poski käydä tyhjentämässä lääkärissä, vai onkos kyseessä vaan harvinaisen hirveä finni. Tykkäisin hirveesti käydä ulkona nauttimassa auringosta, mutta valtava märkäpaise keskellä naamaa vähän rajoittaa menemisiä.
Kaikki ei pidä e-pillereistä, mutta mulle ne on lähes elinehto. Kärsisin muuten järkyttävästä aknesta, tukka olis limalipsukka ja hikoilisin ku juusto auringossa (haisisin samalta myös). Kaiken lisäksi kuukautiset tulisivat 12 keraa vuodessa ja endometrioosin takia tuskat olisivat osittain lamaannuttavia. Been there, done that. Mitään sivuvaikutuksia en oo koskaan saanut, vaikka jouduinkin käyttämään stydejä piltsuja. Niitä on nyt mussutettu vasta viikko, eli iho paranee luultavasti kunnolla vasta kuukauden tai kahden päästä, mutta kaikki ruttokohtaukset on nyt helpompi kestää psyykkisesti kun tiedän, ettei tätä jatku enää pitkään.
Stephen on aivan mahtava! Kolme askelta taitaa olla tämän hetken ennätys, eli kävelyharjoitukset sujuu hyvää vauhtia. Puhetta ei vieläkään tule sanaakaa, mutta toivottavasti pian. Kultapieni touhuaa kovasti kaikkea ja mieluisinta on tiputella vaatteita vessanpyttyyn. Jepa, aika hommata lapsilukko pyttyyn tai opetella kylppärin oven sulkeminen. Ruoka maistuu Stephenille hienosti ja nukkuminenkin sujuu jotenkuten.
Joudun edelleen nukkumaan suurimman osan yöstä Stephenin kanssa, mutta kahdeksalta illalla rauhoittelen pikkuisen sänkyyn, minne hän jääkin nukkumaan yleensä melkein tunniksi. Yhdeksältä pieni herää itkemään, mutta lohdutukseski riittää nopea silittely ja pari rauhoittavaa sanaa. Tämän jälkeen painutaan Paulin kanssa nukkumaan sohvalle tai vierashuoneeseen. Stephen kutsuu luokseen vaihtelevasti klo 23-01 välillä, jolloin jään yleensä suosiolla taaperon viereen, jottei yö menisi huoneesta toiseen ravatessa. Vierekkäin nukkuessa Stephen on helppo rauhoitella ilman, että itse herään kunnolla.
Aamu koittaa keskinmäärin klo 7, mutta toisinaan pikkuisen mielestä klo 5 on loistava aika nousta! Kulta on aika lailla poikkeuksetta loistavalla tuulella ja itkee tuskin koskaan. Kaatumiset ja muksahtelut harmittavat välillä, mutta Stephen pääsee niistäkin nopeasti yli. Hän on melkoisen varovainen luonteeltaan, eli pahempia horjahduksia ei satu. Seuraa leikkeihin Stephen ei hirveästi kaipaa, mutta satuja on aina mukavaa kuunnella. Parhaimmat ovat autoleikit, joissa kuljetetaan pyörällisiä leluja pitkin asuntoa.
Että sellasta meillä. Ei mitään ihmeellistä. Kaikki on melkoisen mukavasti mätäpaisetta lukuunottamatta. Eli aika pienet huolet.