Aikansa kutakin

Uikutin eilen Facebookissa, että väsy painaa ja voisin nukkuu yli vuorokauden putkeen. Ekassa kommentissa tarjottiin hoitoapua, jos haluun vetää kunnon tirsat, toka oli ”i feel you”-kommentti, kolmannessa muistutettiin tän päiväsistä papin 60-v synttäreistä, sitte tuli ”samma här”-kommentti toiselta nuorelta äidiltä ja sitte viel mun oma äiti totes, että vauvat kasvaa ihan liian nopee. How lucky am I? Miksi ihmeessä mä valitan?

Joo, nukkuminen on vähän niiku tärkeetä, mutta kyllä sitä aina välillä pikkasen saa levättyä ja kyllä tääkin ”moiäitimäoonhereilläjutellaanko?”-vaihe menee ohi! Lyön vetoa, että pian muistelen kyyneleet silmissä kui ihanaa aikaa tää on. Ryytyneisyys on aika pieni murhe. Ja positiivista sekin, että Stephen ei sentään kilju.