Camino de Santiago eli kävelyllä Espanjassa

Oli vuosi 2009. Ylioppilaslakki oli painettu päähän ja tulevaisuus avoinna. Olin kävässy jossain pääsykokeissakin, mutta ei hyvin menny ei ja jotain piti keksiä. Pistin siis hakupaperit sisään Englantiin, mutta tiesin, että tuloksia pitänee odotella pitkälle syksyyn. Mun paras kaveri L oli lukenu ahkerasti kauppiksen pääsykokeisiin ja kummatkin kaipas jotain JÄNNÄÄ tekemistä kesäks. Kummallakin oli Paulo Coelho-buumi päällä ja ukko onki kirjottanu kirjan pyhiinvaelluksestaan. No se kirja vaikutti alkuun aika tylsältä, mutta oltiin mun luona yökylässä ja todettiin, että mehän lähdetään sitte Espanjaan kävelemään. Ainakin se olis jotain erilaista.

Varattiin siis lennot Madridiin ja sieltä junaliput muistaakseni Burgosiin, mistä matka alkoi. Parhaiten mieleen on jääny miten hienosti me suunniteltiin junassa, että helposti ekana päivänä repästään 30km valtavien rinkkojen kanssa Espanjan elokuun kuumuudessa. Onnistuihan se, mutta kumpiki oli päivän päätteeks valmiita ottaa taksin lähimmälle rannalle ja viettää loppuloma mojitoja juoden. Seuraavana päivänä raahauduttiin 10km lähemmäs Satiago de Compostelaa. Etittiin ojasta kepit joiden avulla kiskottiin ittemme eteenpäin. 

Mulla ei ollu edes vaelluskenkiä! Vetelin sellasissa superseksikkäissä sandaaleissa. Pohja kului sellaseks millin paksuseks. Kirjotan tästä matkasta mielelläni myöhemmin enemmän ja kerrottavaa irtoiski helposti pienen romaanin verran. Mitään henkistä valaistumista kumpikaa ei kokenu, mutta oli siinä jotain aika tyynnyttävää ku joka päivä ainoo tehtävä oli vaan raahata ruhonsa seuraavaan albergueen tai luostariin (tai mihin vaan nyt pääskään sitte vaakatasoon). Maisemat oli upeita, ihmiset mielenkiintosia ja haluaisin päästä pian uudestaan kävelemään!