Father and son
Meidän lapsilla on kyllä hyvä isä. Paulilta jäivät nyt suomen kielen opinnot kesälomille, mikä tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa koko vuonna Paulilla on kaikki lomapäivät käytössään – eli kerran kuussa pitkä viikonloppu (la-ti). Paul ryhtyi suunnittelemaan neljän lomapäivän ohjelmaa Stephenille jo viikkoja sitten. Tänään aamulla ukkelit suuntasivat sitkeästi Paulin työpaikalle, eli Korkeasaareen katselemaan eläimiä. Huomisen ohjelmanumero on vielä salaisuus, mutta aurinkoinen sää olisi kuulemma toiveissa. Maanantaina olisi ilmeisesti tarkoitus leipoa kakkuja ja leivoksia. Tiistaina yritetään koko perhe päästä HopLoppiin, mutta olen itse aika jumissa erään esseen kanssa, joka olisi saatava valmiiksi ennen vauvan syntymää. Saavat miehet luultavasti mennä siis keskenään riehumaan. On niin hellyyttävää miten Paul aina odottaa vapaapäiviään niin innoissaan kun silloin ehtii kunnolla leikkimään Stephenin kanssa.
Itse olen ravannut tenteissä, neuvolassa ja kirjastolla. Yritän edelleen pusertaa opintopisteitä sellaista vauhtia kun vain ikinä pystyn. Nyt olen tosin myös täysipäiväinen kotiäiti (niin ja taisi se äitiyslomakin alkaa jossain välissä!), eli päikkäriajat ja Brio-junarata-hetket ovat kyllä sellaisessa tehokäytössä, ettei ole tosikaan.
Uhma-ikää ei kuulu vieläkään! Stephen on nyt ihan pian 2,5-vuotias ja aina vain aurinkoisempi. Stephenin kanssa on ilo käydä shoppailemassa Stockmannilla ja matkustella bussissa/ metrossa/ junassa. Hänelle sopii aina kaikki ja mistään ei juurikaan valiteta. Ollaan Paulin kanssa niin tohkeissamme hyvästä tuurista ja toivotaan toki kovasti, että elo jatkuisi näin ihanana mahdollisimman pitkään ja että vauvan tulo ei nyt ihan täysin sekoita koko kuviota (toiveajattelua, I know!). Päiväkodin aloitus on myös parin kuukauden kuluttua edessä. Päiväkoti on mukavasti pitänyt yhteyttä ja tiedottanut jo esimerkiksi Stephenin ryhmästä ja viikkorytmistä. Voi mikä onni kyllä kun kolmena päivänä viikossa ollaan metsäretkellä! Stephen rakastaa tuollaisia aktiviteettejä. Ollaan myös tosi mielissämme siitä, että päiväkoti tarjoaa käytännössä 100% luomuruokaa (ja mahdollisuuksien mukaan lähituotettua). Tämä ruoka-asia oli meille nimittäin todella tärkeä päiväkotia valitessamme. Isoin kriteeri oli toki kasvatusmetodi (mieluiten Steiner tai Montessori) ja viikko-ohjelmaan piti kuulua paljon ulkona leikkimistä – tuntuisi hölmöltä asua Viikissä, jos lapset eivät pääsis kunnolla tutustumaan hienoon ja monipuoliseen ympäristöön.
Mahavauva voi myös hyvin! LA on alle neljän viikon kuluttua ja lääkärikin on tavattu nyt viimeistä kertaa ennen synnytystä. Vauva vaikuttaa aika paljon pienemmältä kuin Stephen. Toki Stephen painoi yli neljä kiloa syntyessään, eli eihän se 3500g painoinen vauva mikään rääpäle kuitenkaan ole, mutta on jotenkin huono omatunto kun tuntuu että olen tehnyt jotain väärin ja siksi pikkuveli on jäänyt sintiksi. Painoakin olen tällä kierroksella kerännyt paljon maltillisemmin (heh heh, Stephenin kanssa 30 kg!!). Päätin tällä kertaa pysytellä ihan niissä suosituksissa, sillä voin kertoa että loppuraskaus ei ollut mitään herkkua. Olin myös varautunut hikoilemaan kuin pieni eläin, sillä loppuraskaus ajoittuu tällä kertaa keskelle kesää ja ryhävalaana olettaisin kuumuuden tuntuvan huomattavan epämiellyttävältä. Hommattiin kuitenkin varmuuden vuoksi ilmastointilaite, jos innostuisinkin syömään jätskiä kaksin käsin.
Vielä likaisen peilin kautta otettu mahakuva! Onhan tuolla pötsillä jo kokoa, mutta yllättävän usein unohdan edelleen olevani raskaana. Saan edelleen nukuttua melkoisen hyvin (mitä nyt pissalla joutuu öisin käymään), mutta paikat eivät ole sen pahemmin toistaiseksi laganneet. Nivelet ovat tosin löystyneet ja selkä ei tykkää pitkistä istumisrupeamista (ah, pitkät tentit ovat kyllä herkkua!), mutta muuten jaksan edelleen ravata Stockmannin rappusia, vaikkakin silloin raskautta on kyllä mahdotonta unohtaa :D
Tulevaa synnytystä en jostain syystä jännitä juuri ollenkaan! Stephenin synnyttäminen sattui aivan järkyttävästi, mutta omapahan oli vikani kun en sitä epiduraalia ottanut heti kättärin aulassa. Olin myös ensikertalainen ja kyseessä oli isopäinen, harteikas ja painava vauva. Synnytys eteni kuitenkin ensimmäisestä supistuksesta istukan syntymiseen noin kymmenessä tunnissa ja ponnistamiseenkin meni vain vartti. Ponnistaminenkin olisi sujunut paljon nopeammin, jos en olisi kieltäytynyt ensin ponnistamasta puoli-istuvassa asennossa (niissä luomukirjoissa kun ehdottomasti varoiteltiin tästä asennosta) ja imppasin itseltäni tajun kankaalle ilokaasulla. Great success! Kätilö sitten suostutteli kuitenkin kokeilemaan sitä puoli-istuvaa ja eipäs siinä sitten mennyt kuin pari ponnistusta ja homma hoidettu! Mitä tässä yritän itselleni vakuutella on, että tämä toinen synnytys on varmasti lyhyempi, otan sen epiduraalin HETI, ponnistan nätisti puoli-istuvassa asennossa ja tämä toinen vauva on vieläpä Stepheniä pienempi, eli toimitus on varmasti miellyttävämpi kuin ensimmäinen synnytys! Minä = ikuinen optimisti.