Miksi kaikkea kivaa lykätään?
Miksi ihmiset ei tee? Aina vaan suunnitellaan ja pähkäillään ja sitten se jää… Oli kyse sitten matkustelusta, alan vaihtamisesta, lapsista yms. Ihmiset täyttää 30-vuotta ja kaikki mitä elämästä on kädessä on ehkä vihkisormus ja/tai koulutodistus. Kaikki tekeminen ja kokeminen hautautuu sinne suunnitelmien ja odottelun alle!
Oon erilaisissa vauvaharrastuksissa tutustunut muihin äiteihin ja meillä tuntuu olevan ikäeroa sellaiset kymmenen vuotta. Ja ei, nää äidit ei oo yleensä matkustellut ympäri maailmaa, päässy presidentiks, noussu toimitusjohtajaks tai muutakaan jännittävää! Tuntuu että nää äitylit on vaan ODOTTANU jotain… En tiedä mitä, mutta vuosia on menny suunnitellessa. Eikä tää missään nimessä koske vain äitejä… Melkein kaikilla vastaantulevilla on unelmia, joita ne ei tuu ikinä toteuttamaan (eikä kaikkia unelmia tarvitsekaan), mutta nää ei edes yritä! Tehdään se joku five-year-plan ja siinä sitten pysytään. Kaikki mahdollisuudet menee ohi kun kulkee sokeana sitä ”putkea” pitkin siihen johonkin tavotteeseen, joka on yleensä jokin keskiluokkaisen elämän statussymbooli. Eikä ne tee onnelliseksi.
Lähtekää ihmiset sinne maailmanympärimatkalle, sukeltakaa meren syvyyksiin, loikatkaa lentokoneesta, kiivetkää vuorelle, vetäkää kännit, nukkukaa myöhään iltapäivään, lähtekää seikkailulle, rakastakaa ja erotkaa tulisesti, eläkää ilman pelkoa ja ennakkoluuloja, valvokaa myöhään, naurakaa paljon ja olkaa luottavaisia. Elämä menee ohi kun sitä suunnittelee ja pähkäilee liikaa!
Elämä on hauras ja kukaan ei varmana toivo, että kuolinvuoteella hikisessä räpylässä on koulutodistus ja iso palkkakuitti. Elämä kyllä kantaa kun on vaan rohkea ja elää sellaista omannäköistä elämää. Monet jättää jotain tekemättä tai yrittämättä, koska se on noloa tai ainakin epäonnistuminen olis noloa, mutta ainoa nolo asia mitä voi tehdä, on välittää noin paljon siitä miltä muiden silmissä näyttää!
Entä miten musta, ehdottomasta individualistista ja vaeltajahaahuilijasta tuli äiti-ihminen? Raskausaika ei ollu mulle helppoa. Mun ihanan, ihanan ja ikioman kropan sisällä asui joku. Ei voinu juoda tai tupakoida. Muutuin muumin muotoseks. Ahdisti! Bye bye eläinlääkis Budapestissä! Hyvästi seikkailut! Tietenkin odotin vauvaa innolla, mutta takaraivossa joku huuteli jatkuvasti, että elämä menee nyt pilalle. Äitiys on kuitenkin osottautunu maailman parhaaks seikkailuks tähän mennessä. Uusia kokemuksia ja tuntemuksia tulee joka päivä. Mikään ulkomaanmatka ei oo stimuloinu tällä tavalla! Parasta on kuitenkin kaikki uudet tunteet… On se äidinrakkaus jotain niin jännittävää, että ihmeellisempää saa hakea! Ja vauvan nauru… Need I say more?
Olis kyl tosi ihanaa nukkua!